Ajankohtaista vesilinnuista

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi ”Vastuullisen vesilintujen metsästyksen ja riistalintutarhauksen strategia – työryhmän ehdotus” -dokumentin 6.3.2023. Työryhmä teki työtä keväästä 2022 alkaen. Metsästäjäliitto osallistui työryhmän työn. Strategiatyön selkeä lähtökohta oli löytää keinoja taantuvien vesilintulajien kantojen elvyttämiseen. Metsästäjäliitto katsoo, että taantuvien vesilintujen kantojen hoitaminen ja elvyttäminen on hyvin tärkeää. Sen vuoksi liitto yhtyy useimpiin MMM:n vesilintutyöryhmän esityksiin. Metsästäjäliiton mielestä strategiatyössä käytetty aineisto ja siitä tehtävät johtopäätökset eivät kuitenkaan osoita, miksi vesilintujen metsästyksen yhteydessä tapahtuva ravintohoukuttelu pitäisi lopettaa tai miksi elinvoimaisten lajien sinisorsan ja tavin saalismäärät pitäisi kiintiöidä. Liitto katsoo, että metsästykseen ei tule luoda perusteetonta sääntelyä. Mikäli sääntelylle ei ole olemassa selkeitä ja loogisia perusteluja, metsästäjien on sitä vaikea hyväksyä. Liitto on valmistellut eriävään mielipiteeseensä liittyen kysymys-vastaus -sivuston, jossa avataan liiton kantaa ja kannan muodostamisen taustatietoja.

Usein kysytyt kysymykset

Miksi vesilintuja ruokitaan? 

Vesilintujen ravintohoukuttelulla pyritään houkuttelemaan lintuja pesimään omalle alueelle ja lisäämään metsästysmahdollisuuksia kohteella. Ennen ruokinnan aloittamista, tulee punnita tarkasti sen mahdollisia hyötyjä ja haittoja.

Paikasta riippuen ruokinta aloitetaan joko keväällä tai hieman ennen metsästyksen alkua. Kevätruokinnalla voi houkutella lintuja pesimään alueelle, mutta vain silloin, jos elinympäristö on sopiva pesimäympäristö poikasravinnon eli vesiselkärangattomien puolesta. Liian karuille tai muutoin pesinnän kannalta huonoille alueille ei kannata kevätruokintaa perustaa, sillä alueelle houkuteltujen lintujen pesimämenestys jää heikoksi ja kokonaisvaikutus negatiiviseksi. Poikueajan viljaruokintaa ei suositella.

Kun houkutteluruokinta on syksyllä aloitettu, viisas metsästäjä jatkaa sitä riittävän pitkälle syksyyn ja metsästää maltilla, jolloin linnut viihtyvät alueella pitkään. Kannattaa myös muistaa, että sorsanaaraat ovat paikkauskollisia ja tulevat suurella todennäköisyydellä pesimään samaan paikkaan myös ensi vuonna.

Paras paikka ruokinnalle on kovapohjainen matalikko, jossa vettä on noin 30 senttimetriä. Ruoka kannattaa tarjoilla pinnan alta, jotta se ei houkuttele ei-toivottuja vieraita, kuten variksia.

Ruokaa ei tarjota kerralla suuria määriä, sillä veteen pilaantumaan jäänyt ruoka heikentää veden laatua ja rehevöittää kosteikkoa.

Kiireiselle metsästäjälle toimiva vaihtoehto on ruokinta-automaatti. Joissain malleissa automaattia ja sen tilaa voi seurata mobiilisovelluksella, jolloin säästyy aikaa ja vaivaa. Yksi erinomainen vaihtoehto on myös perustaa riistapelto kosteikon yhteyteen. Pitää muistaa, että hyvä kosteikko vetää lintuja puoleensa ilman ruokintaakin. 

Miksi vesilintuja ammutaan ruokinnoilta?

Järkevästi mitoitettu, kohtuullinen vesilintujen ravintohoukuttelu metsästystarkoituksessa on Metsästäjäliiton mielestä hyväksyttävää. Ravintohoukuttelu tarjoaa tilanteita suorittaa varma riistalaukaus ampujan taidoille sopivalta ampumaetäisyydeltä eli ravintohoukuttelukohteilla on paljon tilanteita opetella malttia. Siten ruokinta lisää varmuutta lajin, sukupuolen ja iän määrittämiseen ja mahdollisuuden parempaan saaliin valikointiin. Ravintohoukuttelulla voidaan myös siirtää vesilintujen pyynti sellaisille alueille, joissa se aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä.

Kannattaa lukea liiton tuottama opas vastuullisesta metsästyksestä kosteikoilla: https://metsastajaliitto.fi/metsastajalle/hanki-tietoa/oppaat/vastuullinen-metsastys-kosteikolla

Miksi Metsästäjäliitto jätti maa- ja metsätalousministeriön ”Vastuullisen vesilintujen metsästyksen ja riistalintutarhauksen strategia – työryhmän ehdotus” -esitykseen eriävän mielipiteen?

Maa- ja metsätalousministeriön vesilintustrategia, johon Metsästäjäliitto jätti eriävän mielipiteen, löytyy täältä: https://mmm.fi/-/esitys-vastuullisen-vesilintumetsastyksen-ja-riistalintutarhauksen-strategiaksi-on-valmistunut

Eriävän mielipiteen perustelut

Strategiatyön selkeä lähtökohta oli löytää keinoja taantuvien vesilintulajien kantojen elvyttämiseen. Metsästäjäliitto katsoo, että taantuvien vesilintujen kantojen hoitaminen ja elvyttäminen on hyvin tärkeää. Sen vuoksi liitto yhtyy useimpiin MMM:n vesilintutyöryhmän esityksiin. Metsästäjäliiton mielestä strategiatyössä käytetty aineisto ja siitä tehtävät johtopäätökset eivät kuitenkaan osoita, miksi vesilintujen metsästyksen yhteydessä tapahtuva ravintohoukuttelu pitäisi lopettaa tai miksi elinvoimaisten lajien sinisorsan ja tavin saalismäärät pitäisi kiintiöidä. Liitto katsoo, että metsästyksessä ei tarvita perusteetonta sääntelyä, sillä jos säännellään, on luotava valvonta ja määriteltävä rangaistukset. Mikäli sääntelylle ei ole olemassa selkeitä ja loogisia perusteluja, metsästäjien on sitä vaikea hyväksyä.

Vesilintujen ravintohoukuttelukohteita käyttävät pääosin elinvoimaiset lajit sinisorsa ja tavi. Alueellisesti vesilintujen esiintymisen perusteella taantuvista lajeista myös jouhisorsa (pääosin maantieteellisesti Keski-Suomesta ylöspäin) näyttäisi suosivan jonkin verran keinotekoisen ravintohoukuttelun kohteita. Houkutteluruokinta ei kuitenkaan sinänsä surmaa lintuja, vaan metsästys. Strategiatyön kestäessä viitattiin houkutteluruokintapaikoilla tapahtuvaan normaalia suurempaan pistemäiseen saalismäärään, mutta työhön ei tarjottu riittävästi faktoja houkutteluruokintakohteilla tapahtuvan metsästyksen mittasuhteista tai esitetyistä kohtuuttomista saalismääristä. Metsästäjäliitossa tunnistetaan, että ilmiötä esiintyy, se tiedetään esimerkiksi somejulkaisuista, mutta missä määrin ja millä alueilla - siitä ei ole tarjolla riittävästi tutkimustietoa. Metsästäjäliitto esitti, että mahdollisiin suuriin tai kohtuuttomiin saalismääriin liittyviä ilmiötä tulisi kartoittaa ja mittasuhteet sekä maantieteelliset eroavaisuudet tunnistaa ennen tarkemmista keinoista päättämistä. Vesilintujen ravintohoukuttelu ei kuitenkaan varsinaisesti liity strategiatyön pääasiaan, eli taantuvien vesilintulajien kantojen tilanteen korjaamiseen. Liiton mielestä ehdottomia valtakunnallisia kieltoja ei tulisi määrittää vain sen vuoksi, että joku jossakin toimii kohtuuttomasti. Metsästäjäliiton näkökulmasta ylilyönteihin tulisi ensimmäiseksi puuttua koulutuksen, neuvonnan ja paikallisen sopimisen (metsästysseurat ja riistanhoitoyhdistykset) kautta ennen totaalikieltoja. Näin toimitaan myös esimerkiksi liikenteessä: tiedetään, että vahinkoja tapahtuu erilaisista syistä, mutta yksittäisten onnettomuuksien vuoksi ei välittömästi käydä muuttamaan lakeja ja esimerkiksi pudottamaan nopeusrajoituksia, vaan ensin pyritään toimimaan valistuksen ja koulutuksen keinoja hyödyntäen.

Metsästettävien taantuvien vesilintulajien (haapana, jouhisorsa, lapasorsa) saalismäärä on Luken saalistilastoinnin mukaan viime vuosina ollut yhteensä noin 4 600 – 5 200 lintua. Koska tavin ja heinätavin saalismäärät ilmoitetaan yhteisenä lukuna, ei taantuvan heinätavin saalismääristä ole saatavilla tarkempaa tietoa, mutta se arvioidaan kokonaisuudessaan vähäiseksi. Taantuvien vesilintulajien saalismäärä (luokkaa noin 5 000 lintua kolmen lajin osalta) on vähäinen suhteessa sinisorsaan (saalismäärä viime vuosina 150 000 – 200 000) tai taviin (saalismäärä viime vuosina noin 70 000 – 90 000). Kokonaisuutena pientä taantuvien lajien saalismäärää ei pystytä edelleen vähentämään, ellei käyttöön oteta selkeän tiukkaa saaliskiintiötä. Ministeriön esittämä 1 taantuva vesilintuyksilö per vuorokausi ei Metsästäjäliiton mielestä voi vaikuttaa riittävän tehokkaasti taantuvien vesilintulajien saalismäärän vähentämiseen nykyisestä. Sen vuoksi liitto esitti metsästyksen vastuullisuutta korostaen taantuville vesilinnuille saaliskiintiötä 2 lintua per kausi. Ensimmäinen saaliiksi saatu vesilintu olisi metsästäjälle muistutus, että enää kuluvana kautena on mahdollista pyytää vain yksi taantuvan vesilintulajin yksilö. Tällöin metsästyspaine kohdistuisi riittävän selkeästi elinvoimaisiin vesilintulajeihin. Metsästys voi perustua vain kestävään riistakantojen hoitoon. Metsästäjäliitto katsoo, että taantuville vesilinnuille on metsästäjien näkökulmasta kuitenkin parempi määritellä tiukka kiintiö, kuin ehdoton lajin rauhoitus. Rauhoitus ei antaisi metsästäjille minkäänlaista erehtymisen mahdollisuutta.

Sinisorsan ja tavin osalta Metsästäjäliitto ei kannata saalismäärien kiintiöintiä. Sinisorsan kanta on elinvoimainen ja sen kanta on säilynyt samalla tasolla läpi vuosikymmenten (kanta on kasvanut +4 % vv. 1986-2018). Tavin osalta kanta on lievästi laskenut (-18 % vv. 1986-2018). Sinisorsa on kuitenkin vesilinnustuksen pääsaalislaji. Tiedot käyvät ilmi raportin sivulta 18. Sinisorsan saalismäärät ovat vuosikymmenten mittaan pienentyneet. Metsästäjäliitto arvioi, että perussyynä sinisorsan saalismäärien pienenemiseen on yleinen vesilintujen metsästyspaineen vähentyminen eli vesilintumetsästys ei ole nykyään niin suosittua, kuin mitä se oli menneinä vuosikymmeninä. Myös maankäytön muutokset ja suojelualueiden perustaminen on vähentänyt merkittävästi vesilinnustukseen sopivien alueiden määrää maassamme.

Metsästäjäliiton eriävästä mielipiteestä ja kannoista on päätetty Metsästäjäliiton liittohallituksessa, jossa on edustajat joka puolelta Suomea kaikista liiton 16 piiristä. Sen lisäksi hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Päätöksenteosta vastaa siis 18-jäseninen hallitus.

Miten vesilintukantojen kehitystä seurataan ja saalismäärät tilastoidaan?

Vesilintukannat määritellään vesilintulaskennoin, joita on toteutettu vuodesta 1986 alkaen. Laskentapisteitä on maassamme noin 2 000. Metsästäjillä on merkittävä rooli laskennassa, suurin osa laskentapisteistä on metsästäjien perustamia (yli 1500 laskentapistettä). Lisätietoa löytyy täältä: https://www.luomus.fi/fi/vesilintulaskenta ja https://metsastajalehti.fi/ajankohtaista/vesilintulaskennat-lahestyvat-lisaa-laskijoita-tarvitaan/

Metsästäjien pienriistasaaliin määrät, siis myös vesilintujen saalistilastot, kootaan metsästäjiltä tehtävällä satunnaisotantaan perustuvalla kyselyllä, joka lähetetään vuosittain yli 5 000 metsästäjälle. Lisätietoa täältä https://www.luke.fi/fi/metsastys-0

Näiden pitkäaikaisten tilastojen mukaan tehdään johtopäätöksiä riistakantojen vastuullisesta hoidosta.

Tekeekö ruokinta vesilinnustuksen liian helpoksi?

Ruokintapyyntiä ei harrasteta pelkästään vesilintujen osalta: on varsin pitkäaikainen ja vakiintunut käytäntö, että ruokintapaikkoja sekä riistapeltoja hyödynnetään esimerkiksi isojen ja pienten sorkkaeläinten, jäniseläinten, sepelkyyhkyn ja hanhien pyynnissä. 

Näissä metsästysmuodoissa tulee keskeiseen rooliin metsästäjän moraali ja oma vastuu, jonka kautta tulee varmistaa, että pyynti saalismääriltään on eettistä ja kestävää. 

Metsästyksen ”helppous” voi kaikissa näissä pyyntimuodoissa olla näennäistä ja se on myös melko vahvasti tulkinnanvarainen ja metsästäjäkohtainen asia. 

Eläinekologisesti riistakantojen verotuksen absoluuttinen määrä on se suurin tekijä, mikä ratkaisee pyynnin kestävyyden - ei niinkään se tapa miten saalis saadaan. Toisaalta taas metsästäjän oma vastuu ja moraali ovat myös tärkeitä määrääviä tekijöitä metsästyksen yleisessä hyväksyttävyydessä. 

Lopputulema syntyy näiden kaikkien tekijöiden yhteisvaikutuksena, mikä tekee kokonaisuudesta haasteellisen hallittavan. Keskustelu arvoista on tärkeää ja Metsästäjäliiton mielestä on hyvä, että näitä asioita nostetaan nyt esille. 

Miksi Metsästäjäliitto vastustaa vesilintukiintiöitä? Eikö kiintiön puuttuminen kannusta saalismäärien kasvattamiseen?

Metsästäjäliitto nimenomaan on esittänyt taantuville lajeille tiukkoja metsästäjäkohtaisia kiintiöitä, mutta ei ole nähnyt niitä toistaiseksi tarpeellisina elinvoimaisille vesilintulajeille. 

Metsästäjän on kaikessa toiminnassaan muistettava ja kannettava oma vastuunsa, joten aivan kaikkea ei liiton näkemyksen mukaan tule säädellä ylhäältäpäin. 

Myös metsästysseurakohtainen vesilintujen kiintiöinti voisi olla liiton mielestä yleisemminkin suositeltava menetelmä, tällöin päätöstaso on mahdollisimman lähellä metsästäjiä.

Työryhmän tutkimusaineistosta selviää, että sinisorsan kanta on laskusuunnassa. Miksi Metsästäjäliitto on eri mieltä?

Samasta aineistosta myös näkyy, että sinisorsan osalta vv. 1986-2018 lajin kannat ovat kasvaneet 26 prosenttia, eli pidemmän aikavälin tilanne on sinisorsalla hyvä. Jostakin syystä ministeriö esitti raportissaan lyhyen aikavälin kantanäkymän. 

Kannanvaihtelu on jatkuvaa dynamiikkaa, joten tietyn lyhyen aikavälin valitsemalla voi saada kehityssuunnan näyttämään omiin tarkoitusperiinsä aina halutunlaiselta. Siksi tuleekin tarkastella kannankehitystä aina pidemmällä aikavälillä.

Metsästysmatkailuliiketoiminta on rakennettu väärin, jos se nojaa vesilintujen ruokintaan ja ruokinnalla paikalle kutsuttuihin lintuihin.

Metsästysmatkailukohteilla käytetään usein istutuslintuja, joten niiden verotus ei rasita luonnonkantoja. Ilman ruokintaa menetelmä ei käytännössä toimisi ja linnut eivät pysyisi yrittäjien kohteilla. 

On hyvä muistaa, että monille maattomille metsästäjille kaupallinen jahtikohde voi olla käytännössä ainoa mahdollisuus päästä metsästämään, eli metsästysmatkailussa on tärkeää muistaa ajatella erilaisia metsästäjä lähtökohtineen. 

Jotta metsästysmatkailukohteet voivat toimia ja kehittää palveluja sitä tarvitseville metsästäjille, toiminta ei voi perustua ministeriön esittämiin jatkuvasti katkolla oleviin poikkeuslupiin.

Miten vesilintujen ruokinta eroaa esimerkiksi kielletystä karhun ravintohoukuttimesta?

Ravintohoukuttimen kiellon ongelmallisuudesta on lukuisia esimerkkejä karhunpyynnissä, koska säädöksissä ei muun muassa määritellä sallittua minimietäisyyttä ravintohoukuttimeen. 

MMM:n raportissa esitettiin, että vesilinnunpyynti ja myös pyynti lintujen lentoreiteiltä ruokailukohteelle olisi kielletty, mikä aiheuttaisi laajempia ongelmia tulkintaan metsästäjän oikeusturvan kannalta. 

Myös kiusanteko metsästäjiä kohtaan mahdollistuisi tarpeettomasti ravintohoukuttimen täyskiellon myötä, sillä viljanjyvien löytyminen kosteikolta voisi johtaa metsästäjälle ongelmallisiin näyttökysymyksiin ja tutkintaan. 

Miksi Metsästäjäliitto ei puolla kaikille vesilinnuille kiintiömääriä?

Metsästäjäliitto pitää muiden puolisukeltajien eli käytännössä taantuvien lajien päiväkiintiötä liian suurena, koska se mahdollistaa niiden liian suuren verotuksen kantojen tilaan nähden. 

On tärkeää hahmottaa, että taantuvien lajien tilanne on erittäin huono ja niiden metsästyskuolleisuutta on tarpeen rajoittaa. Yhden linnun päiväkiintiöllä se ei toteudu riittävästi. Jos metsästyskuolleisuus ei vähene ja kantojen tila ei parane, seuraava vaihe on valitettavasti täysrauhoitus, mihin ei haluta mennä. 

Mikäli tulisi täysrauhoitus, metsästäjän yksikin virhe lajitunnistuksessa johtaisi lain vastaiseen toimintaan ja oikeuskäsittelyyn. Siksi tiukka kausikiintiö on parempi vaihtoehto. 

Toisaalta sinisorsan ja tavin valtakunnallista kiintiöintiä ei Metsästäjäliitossa toistaiseksi ole nähty tarpeelliseksi, koska ne ovat elinvoimaisia (vrt aiempi vastaus). On hyvä huomata, että metsästysseurojen hallinnoimilla alueilla omaehtoinen kiintiöinti on tälläkin hetkellä mahdollista. Tähän kannattaa halutessaan vaikuttaa oman metsästysseuran kokouksessa.

Mikä ero on metsäkanalinnun kiintiöllä ja vesilinnun kiintiöllä?

Kiintiöillä ei sinänsä ole eroa, oli sitten kyseessä vesi- tai metsäkanalintu. On hyvä huomata, että tälläkään hetkellä elinvoimaisista lajeista metsäkanalinnuilla ei ole säädettyä valtakunnallista kiintiötä. Metsäkanalintujen kiintiöitä on toki käytössä esimerkiksi Metsähallituksella valtion mailla sekä osalla metsästysseurojen hallinnoimista alueista. Merkittävä ero valtakunnallisiin kiintiöihin seurakiintiöinnissä on siinä, että kiintiöistä päättäminen metsästysseuroissa jää paikallistason harkintaan, mikä on Metsästäjäliiton mielestä hyvä asia. 

Tämä sama harkinta voidaan käydä jatkossa metsäkanalintujen lisäksi myös vesilintujen osalta metsästysseuroissa tarpeen mukaan: Kannattaa siis olla aktiivinen oman metsästysseuran kokouksessa. Mutta, liitto ei vastusta vesilintujen myöskään alueellisia (esim. maakuntatason) kiintiöitä, mikäli niille löytyy selkeät faktapohjaiset perustelut ja ne ovat niin kestävän metsästyksen kuin paikallisten metsästäjien edun mukaisia. 

Miksi Metsästäjäliitto ei kannata sinisorsalle ja taville kiintiötä?

Sinisorsan ja tavin valtakunnallista kiintiöintiä ei Metsästäjäliitossa toistaiseksi ole nähty tarpeelliseksi, koska ne ovat elinvoimaisia ja erityisesti sinisorsan kokonaissaalismääriä ei sinänsä ole ollut akuuttia tarvetta laskea: Vuonna 1996 saalismäärä oli 279 300 ja vuonna 2021 se oli 186 700, joten saalis on laskenut muutenkin sorsastajamäärien vähentyessä. Valtakunnallisia kiintiöitä elinvoimaisista lajeista ei ole myöskään esimerkiksi metsäkanalinnuilla. 

Metsähallituksella valtion mailla ja osalla metsästysseuroista kanalintukiintiöt on toki kuitenkin käytössä. On hyvä huomata, että metsästysseurojen hallinnoimilla alueilla myös seurojen omaehtoinen vesilintujen kiintiöinti on tälläkin hetkellä mahdollista, mikä on liiton mielestä hyvä asia, sillä päätökset ovat silloin tehty paikallistasolla juuri paikallisiin tarpeisiin sopeutettuna. Tähän kannattaa vaikuttaa oman metsästysseuran kokouksessa.

Ruokintametsästys on kasvanut viimeisen 10-15 v. aikana nykyiseen mittaansa ja tässä ajassa ei ole tapahtunut mitään niin radikaalia muutosta maankäytössä, joka estäisi paluun metsästystaitoa vaativaan vesilinnustukseen.

Alueellinen vaihtelu maankäytön muutoksissa on maamme sisällä suurta. 16 piiriensä edustajia kuultuaan liiton muodostaman näkemyksen mukaan isossa kuvassa tilanne on kuitenkin valtakunnankin mittakaavassa muuttunut: ranta-alueita on kiistatta tullut metsästyskelvottomaksi suojelun ja muun maankäytön takia tällä vuosituhannella sekä myös metsästyksen turvallinen ja muille häiriötä aiheuttamaton toteuttaminen on nykyisin selvästi vaikeampaa. Tällä on väistämättä merkitystä sorsastukseen. 

Liiton perustelut motivaatioon vähenemiseen kosteikon perustamisessa ja siihen liittyvät argumentit eivät kanna.

Liiton mielestä on mahdollista yhdistää maltillinen ravintohoukuttelu ja parempien elinympäristöjen luominen ja hoito (sisältäen pienpetopyynnin) yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Liiton näkemyksen mukaan kyse on siitä, että saadaan ravintohoukuttelu mieluummin ohjeistuksella kohtuulliseksi kuin aiheutetaan liian rajuilla rajoituksilla haittaa niille maanomistajille, jotka kosteikkoja käytännössä luovat ja joiden mailla metsästys tapahtuu.

Miksi liitto haluaa edistää metsästysmatkailutilojen asiaa metsästäjien kustannuksella? Metsästysmatkailutoiminnan valvontaa tulee pikemminkin tehostaa, etenkin jos perustuu isojen sorsamäärien metsästämiseen.

Asiallinen ja perusteltu elinkeinonharjoittajien toiminnan valvonta on toki tarpeellista. On lisäksi hyvä muistaa, että monille maattomille metsästäjille kaupallinen jahtikohde voi olla käytännössä ainoa mahdollisuus päästä metsästämään, eli on tärkeää muistaa ajatella erilaisia metsästäjä lähtökohtineen. Jotta metsästysmatkailukohteet voivat toimia ja kehittää palveluja sitä tarvitseville metsästäjille, toiminta ei voi perustua ministeriön esittämiin jatkuvasti katkolla oleviin poikkeuslupiin.

Vesilinturuokinnan kieltävän säädöksen valvonnan vaikeus ei ole kantava peruste asian sääntelemättä jättämiselle.

Säädöksen valvonnan vaikeus ei toki ole ainoa peruste sille, miksi liitto vastustaa ravintohoukutinkieltoa. Ravintohoukuttimen kiellon ongelmallisuudesta valvonnan osalta on kuitenkin lukuisia esimerkkejä karhunpyynnissä, koska säädöksissä ei määritellä sallittua minimietäisyyttä ravintohoukuttimeen. MMM:n raportissa esitettiin, että vesilinnunpyynti ja myös pyynti lintujen lentoreiteiltä ruokailukohteelle olisi kielletty, mikä aiheuttaisi laajempia ongelmia tulkintaan metsästäjän oikeusturvan kannalta. Myös kiusanteko metsästäjiä kohtaan mahdollistuisi tarpeettomasti ravintohoukuttimen täyskiellon myötä, sillä viljanjyvien löytyminen kosteikolta voisi johtaa metsästäjälle ongelmallisiin näyttökysymyksiin ja tutkintaan. 

Taantuvien lajien esitetyt päiväkiintiöt ovat raportissa liian pieniä ja liitto esittää vielä pienempää kiintiötä, vaikka otantatutkimukseen perustuva tieto taantuvien lajien saalismääristä on muutenkin epätarkka. Miksi?

Metsästäjäliitto pitää muiden puolisukeltajien eli käytännössä taantuvien lajien päiväkiintiötä liian suurena, koska se mahdollistaa niiden liian suuren verotuksen kantojen tilaan nähden. Arvio kantojen heikosta tilasta ei perustu pelkästään metsästyssaaliista tehtävään otantatutkimukseen vaan myös varsin pitkien aikasarjojen pari- ja poikuelaskentoihin. 

On tärkeää hahmottaa, että taantuvien lajien tilanne on todistetusti erittäin huono ja niiden metsästyskuolleisuutta on yksiselitteisesti tarpeen rajoittaa merkittävästi. Yhden linnun päiväkiintiöllä se ei toteudu riittävästi. Jos metsästyskuolleisuus ei vähene ja kantojen tila ei parane, seuraava vaihe on valitettavasti täysrauhoitus, mihin ei haluta mennä. Mikäli tulisi täysrauhoitus, metsästäjän yksikin virhe lajitunnistuksessa johtaisi lain rikkomiseen ja oikeuskäsittelyyn. Siksi tiukka kausikiintiö on liiton mielestä parempi vaihtoehto.

Miksei ole olemassa alueellisia kiintiöitä ja toisistaan poikkeavia pyynnin aloitusaikoja? Suomi on iso maa ja olosuhteet vaihtelevat paljon.

Alueelliset erot metsästyssaaliin koostumuksessa ja määrissä suhteessa kauden etenemiseen ovat liiton mielestä tarpeen selvittää nykyistä paremmin. Liitto ottikin työryhmässä esille myös alueellisen ja ajallisen kiintiöinnin tarkastelun tarpeen, mutta ei saanut ajatuksilleen riittävää kannatusta. Kattavan vaikutusarvioinnin ja seurannan tarve on liiton mielestä erityisen suuri silloin, kun ollaan tekemässä radikaaleja rajoitustoimia.