Lyijyammusopas

Alkuperäinen teksti löytyy englanniksi täältä:  https://www.leadammunitionguidance.com/ 

Ohjeistuksen tarkoitus

Lyijy on ominaisuuksiltaan erinomainen ammusmateriaali niin hauleissa kuin luodeissakin, koska se on tiivistä, pehmeää ja raskasta. Samalla se kuitenkin on haitallista eläimille, erityisesti vesilinnuille. Euroopan metsästäjäjärjestö, FACE tukee lyijyn käytön vaiheittaista kieltämistä kosteikoilla Euroopassa, mikä on myös kansainvälisen lintujensuojelusopimuksen (AEWA) tavoitteena.

Monessa Euroopan maassa ja myös Euroopan ulkopuolella käydään laajaa keskustelua lyijyn käytöstä ammuksissa. FACEn laatiman sivuston tavoitteena on näyttää metsästäjille, kuinka lyijyriskejä voidaan hallinnoida. On selvää, ettei lyijylle ole täysin korvaavaa vaihtoehtoa, mutta lyijyttömät patruunat toimivat kuitenkin riittävän tehokkaasti, kunhan metsästäjät käyttävät niitä oikein. Tämän tekstin tavoitteena on auttaa metsästäjiä ja muita ampujia ymmärtämään lyijyttömien ja lyijypatruunoiden erot. Se ottaa huomioon myös mahdollisia huolenaiheita, kuten saaliin eettisen lopetuksen, ballistiikan ja turvallisuuden.

Nykyinen lainsäädäntö

Lyijyhaulit on kielletty kosteikoilla tapahtuvassa metsästyksessä suurimmassa osassa EU-maita, lukuun ottamatta Irlantia, Puolaa, Romaniaa ja Sloveniaa. Lyijyhaulit on kielletty kokonaan metsästyksessä Tanskassa, Hollannissa ja Belgian hollanninkielisessä osassa. Tällä hetkellä on käynnissä myös Euroopan kemikaaliviraston Euroopan komission pyynnöstä laatima esitys lyijyhaulien käytön kieltämisestä kosteikoilla EU:n alueella.

Ympäristöriskit

• Lintujen ensisijaiset riskit
• Lintujen toissijaiset riskit
• Riskinhallinnan ratkaisut: lyijyhaulit
• Riskinhallinnan ratkaisut: lyijyluodit

Lyijyttömien patruunoiden käyttö

• Lyijyttömät haulit
• Lyijyttömät luodit

Lyijy riistalihassa

• Riskinhallinnan ratkaisut

Ympäristöriskit: Lyijyhaulit

Lintujen ensisijaiset riskit

Lintukantoihin vaikuttavat monet asiat, kuten soveliaiden elinympäristöt häviäminen, saasteet, ilmastonmuutos ja pedot. Tämän lisäksi vesilinnut, erityisesti sorsat, hanhet ja joutsenet, nielevät silloin tällöin lyijyhauleja soran asemasta helpottaakseen ruoansulatusta. Ne päätyvät linnun kivipiiraan, jossa lyijyhaulit jauhautuvat, mikä tehostaa lyijyn imeytymistä linnun elimistöön. Pahimmassa tapauksessa vain yksi lyijyhauli riittää aiheuttamaan myrkytyksen, joka johtaa sinisorsan tai pienen kahlaajan kuolemaan 2–3 viikossa (Bellrose, 1959; Mateo, 2009). Lyijyhaulien nielemisellä tiedetään olevan vaikutusta vesilintukantojen kokoihin ja kehityssuuntiin (Anderson et al. 2000; Samuel & Bowers 2000; Stevenson et al. 2005; Mateo et al. 2014; Pain et al. 2015; Meyer et al. 2016; Green & Pain 2016, Andreotti et al., 2018).

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että jotkut maalla elävät riistalinnut voivat niellä lyijyhauleja. Tällaisia ovat esimerkiksi nummiriekko, (Thomas et al., 2009), fasaani (Butler et al., 2005), punapyy (Butler et at., 2005 ja peltopyy Isossa-Britanniassa (Potts, 2005) ja Espanjassa (Ferrandis et al., 2008). Ranskassa on arvioitu, että peltokanalintujen riski altistua lyijylle vaihtelee pienestä kohtalaiseen (Portier, 2016).

Lintujen toissijaiset riskit

Euroopassa on raportoitu, että monet peto- ja haaskalinnut ovat nielleet ammuslyijyä. Tutkimukset osoittavat, että tietyt lajit voivat niellä lyijyä syömällä maastoon jääneitä riistaeläimiä tai suolistuksen yhteydessä maastoon jääneitä sisälmyksiä, joissa on lyijysirpaleita. Allaolevista tuoreista tutkimuksista on saatavissa lisätietoa ammuslyijyä nielleistä eurooppalaisista peto- ja haaskalinnuista:

• Vuorikotka (Aquila fasciata) Espanjan kaakkoisosissa –  Gil-Sanchez et al.. (2018)
• Maakotka Sveitsin Alpeilla – Madry et al. (2015)
• Hiirihaukka Puolan kaakkoisosissa –  Kitowski et al. (2017)
• Hanhikorppikotka Iberian niemimaalla – Carneiro et al. (2016)
• Isohaarahaukka (Milvus milvus) Englannissa – Molenaar et al.  (2017)
• Merikotka Suomessa – Isomursu et al. (2018)
• Hanhikorppikotka ja isohaarahaukka Pyreneillä – Berny et al. (2015)
• Maakotka Pohjois-Ruotsissa – Ecke et al.  (2017)
• Hiirihaukka Portugalissa – Carneiro et al. (2014)

Riskinhallinnan ratkaisut: Lyijyhaulit 

• Lyijyhaulien käyttö kielletään kosteikoilla ja sen noudattamista valvotaan.
• Tiedotetaan aktiivisesti parhaista mahdollisista käytännöistä.
• Rajoitusten noudattamista valvotaan ja sen vaikutuksia lintulajeille ja niiden kannoille seurataan.
• Käytetään lyijyttömiä hauleja riskien poistamiseksi.

Ympäristöriskit: Lyijyluodit

Lyijyluodeilla ammutussa riistassa on eniten lyijyä haavakanavan ympärillä olevassa lihassa sekä tyypillisesti myös sydämessä ja keuhkoissa. Osumat liian taakse tai luihin voivat aiheuttaa korkeaa lyijypitoisuutta myös muissa sisäelimissä.

Lyijyn saastuttamien kudosten jättäminen luontoon voi aiheuttaa myös lyijymyrkytyksen petolinnuille tai -nisäkkäille, kuten maa- ja merikotkille, karhuille, villisioille tai jopa metsästyskoirille. (Margalida et al., 2008; Hernández and Margalida, 2009; Berny et al., 2015, Isomursu et al., 2018).

Riskinhallinnan ratkaisut: Luodit

Älä jätä suolikasoja maastoon. Jätä lyijyllä ammutun  eläimen pallea ehjäksi suolistaessasi sitä, ja hävitä sydän ja keuhkot vasta kotona. Älä syötä niitä kotieläimille, äläkä jätä niitä luontoon. Näin villieläimetkään eivät pääse niihin käsiksi.

Lyijyttömien luotien käyttö poistaa kaikki maastoon jääneisiin suolikasoihin liittyvät lyijyriskit.

Lyijyttömien patruunoiden käyttö

Lyijyttömät haulit

Monet eurooppalaiset metsästäjät ovat epäilleet lyijyttömien haulien tehoa ja siksi niiden käyttö on monin paikoin jäänyt vähäiseksi. Kun lyijy- ja teräshauleja on vertailtu käytännön testeissä, ei niiden välillä ole havaittu juuri lainkaan eroja tehoissa (esim. Pierce et al., 2014). Lisäksi Tanskassa, Hollannissa ja hollanninkielisessä Belgiassa lyijyhaulien käyttö on kiellettyä. Lyijyttömissä haulien tehoissa ja tappavuudessa ei metsästäjien mukaan ole havaittu ongelmia.

On selvää, ettei lyijylle ole täysin korvaavaa vaihtoehtoa, mutta lyijyttömät patruunat toimivat kuitenkin riittävän tehokkaasti, kunhan toimitaan näiden ohjeiden mukaisesti:

• Teräs – suurenna haulikokoa vähintään kahdella ja käytä väljempää supistusta
• Vismutti – suurenna haulikokoa vähintään yhdellä
• Volframi – käytä volframia aivan kuin käyttäisit lyijyä

Metsästäjien on tärkeä ymmärtää, että korvaavat haulipatruunat käyttäytyvät eri tavalla kuin lyijy. Teräkseen, vismuttiin ja volframiin on saatavilla useita erilaisia latauksia moniin kaliipereihin. Yksinkertaiset osumakuviotestit ja ahkera rataharjoittelu auttavat löytämään omalle haulikolle parhaiten sopivan vaihtoehdon. On myönteistä, että tällä hetkellä ei ole todisteita siitä, että korvaavista haulimateriaaleista olisi mitään haittaa linnuille.

Teräs

Teräs ei ole yhtä tiheää kuin lyijy, joten sen tehokas käyttö edellyttää haulikoon suurentamista vähintään kahdella. Joten jos olet aiemmin ampunut riistaa lyijyhaulilla #5, teräksellä sopiva koko on #3.

Teräksen kanssa tulee valita oikea supistus, sillä teräksen kovuuden vuoksi sen osumakuviot ovat paljon tiukempia kuin lyijyn. Tämän takia on mahdollista käyttää väljempää supistusta. Tyypillisesti puolisuppealla supistuksella ammuttu teräs käyttäytyy lähes samalla tavoin kuin täyssuppealla ammuttu lyijy. Jos ammutaan puolisuppeaa tiukemmalla supistuksella, kuvio leviää ja muuttuu harvemmaksi.

Vismutti

Vismutti on yhtä pehmeää kuin lyijy, mutta se ei ole yhtä tiivistä, joten haulikokoa kannattaa kasvattaa vähintään yhdellä. Pehmeytensä vuoksi vismutin osumakuvio on yleensä samankaltainen kuin lyijyllä. Vismuttihaulit voivat myös hajota osumasta aivan kuin lyijyhaulitkin.

Volframi

Markkinoilla on niin laaja valikoima volframipohjaisia hauleja, ettei voi antaa yksinkertaisia neuvoja, jotka soveltuisivat niihin kaikkiin. Yleisesti ottaen ne ovat yleensä yhtä tiiviitä tai jopa tiiviimpiä lyijy. Ne saattavat myös hajota osumasta, kuten lyijykin.

Piipun vauriot

Haulikon piiput voidaan jakaa kolmeen osaan: patruunapesä, varsinainen piippu ja piipun päässä oleva supistaja. Ainoa piipun osa, jossa kovat korvaavat haulimateriaalit voivat aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia, on supistaja. Kun ammutaan #4-kokoa pienempiä teräshauleja, ongelmia ei tule tiukoillakaan supistajilla. Isot teräshaulit (suuremmat kuin #4) voivat tiukan supistajan läpi kulkiessaan (täyssuppea ja extra-full)  aiheuttaa siihen pienen pullistuman. Tämä johtuu siitä, että kovat haulimateriaalit eivät anna yhtään periksi supistajan läpi kulkiessaan.

Pullistumaa ei aiheudu väljemmillä supistajilla, joita ovat esimerkiksi ”puolisuppea” ja ”parannettu sylinteri”. Ongelma on kosmeettinen, eikä sitä pidetä piipulle vaarallisena. Jos haulikossa on kiinteä supistaja, aseseppä voi tarvittaessa avartaa sitä. Jos haulikko on hyvin vanha ja siinä on ohuet seinät tai damastipiiput, kannattaa olla yhteydessä aseseppään. Tanskassa, jossa lyijy on ollut kielletty jo 25 vuotta ja jossa useimmat ampuvat teräksellä, kerätyt kokemukset antavat ymmärtää, että riskit ovat hyvin minimaalisia.

Kimmokkeet

Kaikki haulit, myös lyijy, voivat kimmota. Lyijyä kovempien haulimateriaalien kimmokeriski on kuitenkin suurempi, ja ne voivat myös todennäköisemmin kimmota ampujan suuntaan. Tästä syystä ne aiheuttavat suuremman riskin metsästäjälle ja hänen koiralleen, kun metsästetään vesistön lähellä tai louhikkoisella alueella.

Kustannukset

Lyijyttömät haulit ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosien aikana. Valtaosalla valmistajista on tällä hetkellä lyijyttömiä vaihtoehtoja, jotka ovat usein lyijyn kaltaisia hintansa ja ballististen ominaisuuksiensa puolesta. Markkinoilla on runsaasti korvaavia patruunoita 10-, 12- ja 20 -kaliiperin haulikoihin, mutta hyvin vähän vaihtoehtoja on kaliipereissa 16, 28 ja .410. Teräs on edullisin vaihtoehto ja joissain tapauksissa jopa lyijyä edullisempi. Vismutti- ja volframipohjaiset vaihtoehdot ovat usein lyijyä huomattavasti kalliimpia. Niissä EU-maissa, joissa lyijyhaulien käyttö on kielletty kosteikoilla,  jopa yli 95 % korvaavista hauleista on terästä.

Lyijyttömät luodit

Lyijyttömät luodit on tyypillisesti valmistettu kuparista tai messingistä (kuparin ja sinkin seos). Koska niiden ominaispaino on lyijyä pienempi, niistä valmistetut luodit ovat usein pitempiä tai kevyempiä. Jälkimmäisessä tapauksessa niiden on oltava nopeampia, jotta niihin saadaan sama teho (Caudel et al., 2012; Gremse et al., 2014) Useimpien korvaavien luotien jäämäpaino on hyvin suuri, eivätkä ne yleensä sirpaloidu lainkaan tai sirpaloituvat hyvin vähän (Hunt et al., 2006). Tosin jotkut luodeista on suunniteltu sirpaloitumaan. Perinteisten lyijyluotien vaippa on valmistettu samasta messingistä kuin suurin osa lyijyttömistä luodeista, ja siitä muodostuu keskimäärin kolmasosa luodin painosta.

Lyijyttömiä luoteja valmistetaan ainakin 35 kaliiperissa (Thomas, 2013). Yli 6 mm/.243” luodeissa on paljon eripainoisia ja tyyppisiä luoteja, mutta sitä pienemmille kaliipereille, ja erityisesti pienoiskivääreille, valinnanvaraa on hyvin vähän. Kupariluodeissa kannattaa käyttää kevyempiä luoteja kuin lyijyllä ammuttaessa. Tällä saadaan aikaisiksi nopeampi ja sen myötä tappavampi luoti. Jos käytössä on 9,7 g lyijyluodit, on hyvä harkita niiden vaihtamista 8,4 gramman kupariluoteihin.

Kun lyijy vaihdetaan kupariluoteihin, on löydettävä yhtä tarkka vaihtoehto. Pienempi ominaispaino tarkoittaa, että samanpainoisten kupariluotien on oltava lyijyluoteja pitempiä, mikä voi vaikeuttaa vakautumista. Luodit tulee testata aina radalla ennen niiden käyttämistä metsällä. Jos osumatarkkuus ei tunnu riittävältä, tulee kokeillla mahdollisuuksien mukaan kevyempää luotia.

Tappoteho: Vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksessa (Martin et al., 2017) verrattiin laajasti villisian ja metsäkauriin metsästyksessä käytettyjä lyijystä ja lyijyttömistä materiaaleista valmistettuja luoteja. Tutkimuksessa ei havaittu minkäänlaista eroa lyijyn ja lyijyttömien luotien välillä osuman jälkeisissä pakomatkoissa (ei villisialla eikä metsäkauriilla). Sen sijaan osumakohdalla ja metsästysmuodolla oli huomattava vaikutus pakomatkoihin. Samanlaisia testejä on tehty Isossa-Britanniassa ja Tanskassa sekä Saksassa. Yhdessäkään kenttätestissä ei havaittu merkittävää eroa lyijyn ja kuparin välillä.

Lyijy riistalihassa

Lyijyllä ammuttu riista voi sisältää sen verran lyijyä, että sen syömisestä voi olla haittaa suurkuluttajille, lapsille sekä raskaana oleville tai lasten hankkimista yrittäville naisille. 

Riskiä voi vähentää 

• Poistamalla lyijysirpaleet lihasta tai syömällä vähemmän riistaa.
• Käyttämällä lyijyttömiä patruunoita

Lyijyllä ammutussa riistassa voi väärin käsiteltynä olla korkea lyijypitoisuus. Riistan kulutus on kuitenkin melko vähäistä koko Euroopan tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin vähän riistaa syövä keskivertokuluttaja saa ruoasta tulevan lyijynsä todennäköisesti pääosin perunoista ja viljatuotteista. Riistaa usein syövät ihmiset, joita ovat erityisesti metsästäjät ja heidän perheensä, voivat saada päivittäiseen ruokavalioonsa paljon enemmän lyijyä (katso Buenz et al., 2018). Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön ja Maailman terveysjärjestön yhteinen elintarvikelisäaineita käsittelevä asiantuntijakomitea on todennut, ettei lyijylle ole elimistössä turvallisia raja-arvoja (EFSA, 2010).

Suurin riski on riistaa usein syövillä sekä lapsilla ja naisilla, jotka ovat raskaana tai yrittävät hankkia lasta. Heidän tulisi pyrkiä vähentämään altistumista lyijylle.

Kansalliset ohjeet

Monien maiden elintarvikeviranomaisilla on ohjeistuksia riistaa usein syöville. Alla lista näistä ohjeista:

• Iso-Britannia
• Ruotsi
• Espanja: Espanjan elintarvikeviranomaisten tieteellinen komitea
• Saksa: Saksan riskinarviointilaitos
• Norja

Lyijyn poistaminen riistanlihasta

Kaikki osumasta laajenevat lyijyluodit sirpaloituvat jonkin verran osuessaan, jolloin niistä leviää lyijyhiukkasia haavakanavaa ympäröivään lihaan. Näin käy myös lyijyhauleille. Molemmilla tavoilla syntyy mikroskooppisen pieniä lyijyhiukkasia, jotka leviävät laajalti riistaeläimen lihaan. Osumasta laajenevat lyijyluodit synnyttävät tyypillisesti tuhansia erikokoisia sirpaleita (sekä miljoonia nanohiukkasia), joista suurimmat näkyvät röntgenkuvissa (Arnemo et al., 2016; Knott et al., 2010).

Lyijypitoisuudet ovat suurimmillaan aivan haavakanavan ympäristössä, mutta niitä voidaan havaita jopa 30 senttimetrin etäisyydellä riippuen luotityypistä, luodin nopeudesta osumahetkellä, sekä siitä, osuiko luoti luuhun vai lihakseen.

Lyijyn poistamisella riistanlihasta voidaan huomattavasti vähentää lyijypitoisuutta. Ruotsissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että oikealla lihankäsittelyllä riskejä voidaan tehokkaasti minimoida (Kollander et al., 2014). Saksan riskinarviointilaitos (BfR, 2011) on kuitenkin todennut, että vaikka poistettaisiin isoja paloja lihaa haavakanavan ympäriltä, se ei aina riitä lyijyn poistamiseksi kokonaan.

Toimivia riskinhallintakeinoja ovat siis riistalihan oikeaoppinen käsittely, lyijyttömien ammusten käyttö sekä lyijyllä ammutun riistan kulutuksen vähentäminen.

Riskien hallinta

Valtaosa lyijyn saastuttamasta lihasta voidaan poistaa riistankäsittelyohjeiden avulla:

• Poista kiväärillä ammutusta riistasta riittävästi lihaa haavakanavan ympäriltä. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkea veristä lihaa. Sen lisäksi tulisi poistaa 10 senttimetriä ehjää lihaa verisen lihan ympäriltä. 
• Poista haulikolla ammutusta riistasta kaikki verinen tai muuten vahingoittunut liha. Poista kaikki näkyvät haulit ja leikkaa pois kaikki vahingoittunut liha ja luodinreiät.
• Katso video, miten tämä tehdään fasaanilla
• Kaikki poistettu liha pitää hävittää asianmukaisesti, eikä sitä saa käyttää ihmisten tai eläinten ravinnoksi.