Mitä on metsästys?
Suomen metsästyslain mukaan metsästys tarkoittaa luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä ja kaatamista sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun. Metsästykseen sisältyy myös eläimen etsiminen, houkutteleminen, jäljittäminen ja pyyntivälineiden käyttö. Metsästys ei ole vain saaliin hankkimista, vaan siihen liittyy myös vastuu eläinkantojen säätelystä ja luonnon tasapainon ylläpitämisestä.
Vastuullinen metsästys perustuu tarkkaan lainsäädäntöön, joka määrittelee sallitut metsästystavat, -ajat ja kiintiöt. Lisäksi jokaisen metsästäjän tulee suorittaa metsästäjätutkinto ennen harrastuksen aloittamista.
Mihin metsästämisellä pyritään?
Metsästystä ei tehdä tappamisen himosta, vaan metsästys on olennainen osa luonnon kestävää hyödyntämistä ja kannanvaihteluiden tasoittamista. Metsästäjät säätelevät eläinkantoja, mikä auttaa ehkäisemään muun muassa liikenneonnettomuuksia, metsävahinkoja ja lajien välisiä konflikteja. Metsästäjät ja riistanhoitoyhdistykset tarjoavat vapaaehtoista apua viranomaisille muun muassa liikenneonnettomuuksissa ja suurpetojen karkottamisessa taajama-alueilta.
Metsästyksellä on myös myönteinen vaikutus kansantalouteen. Riistanliha on ekologinen ravinnonlähde, ja metsästys tuo työpaikkoja ja tuloja erityisesti maaseudulle.
Tämän lisäksi metsästyksen avulla säilytetään suomalaista kulttuuriperintöä. Metsästysharrastuksen kautta opitaan kunnioittamaan luontoa ja elämään sen ehdoilla. Metsästys tarjoaa liikuntaa, edistää mielenterveyttä sekä vahvistaa sosiaalisia ja ylisukupolvisia suhteita.
Myös metsästyskoirat saavat metsästysharrastuksen kautta mahdollisuuden viettää rodunomaista elämää. Pystykorvat ovat kuuluneet pohjoiseen elämänmuotoon kivikaudelta lähtien.
Voiko metsästys vaarantaa joidenkin lajien olemassaolon?
Aikanaan säätelemätön metsästys on joissain tilanteissa uhannut yksittäisiä lajeja. Suomessa metsästystä kuitenkin säädellään tarkasti lainsäädännöllä, jotta lajien kestävyys voidaan turvata, ja metsästäjät pyrkivät noudattamaan vastuullisia käytäntöjä estääkseen lajien vaarantumisen.
Metsästyksellä säädellään eläinkantojen kasvua ja ehkäistään niistä aiheutuvia ongelmia. Esimerkiksi hirvieläinten metsästys Suomessa on tärkeä osa kannanhoitoa: vuosittain hirvikannan tuotosta kaadetaan noin 30 000–70 000 hirveä, mikä auttaa pitämään kannan vakaana ja vähentämään vahinkoja.
Samalla metsästys edistää ekosysteemin monimuotoisuutta. Esimerkiksi haitallisten vieraslajien, kuten supikoiran, metsästys vähentää niiden aiheuttamaa uhkaa maassa pesiville linnuille.
Lue myös metsästäminen Suomessa ja metsastämisen etiikka.