Usein kysytyt kysymykset

Metsästysseuroissa on monenlaisia rangaistuskäytänteitä ja useissa tapauksissa rangaistukset annetaan ja otetaan vastaan juurikaan sääntöihin katsomatta. Rangaistukset ovat kuitenkin sikäli yksinkertainen asia, että vain niitä rangaistuksia voidaan nykyisin antaa, jotka löytyvät yhdistyksen säännöistä. Jos säännöissä ei mainita rangaistuksia, on yhdistyslaista seuraava mahdollisuus rangaista vain erottaminen. Henkilökohtaisesti asiasta voidaan myös huomauttaa, joka ei ole rangaistus, vaan tapa kertoa, ettei tapahtunut ole ollut suotavaa. Julkinen huomautus on sen sijaan jo rangaistus.

Aikanaan on ollut yleinen käytäntö, että jos kovin rangaistus on ollut erottaminen, sitä lievempiä rangaistuksia on voitu soveltaa. Tällä ajatuksella monin paikoin toimitaan edelleen. Sittemmin oikeuskäsittelyistä on kuitenkin seurannut tuo sääntömääräisyyden vaatimus.

Rangaistuksia annettaessa on hyvä huomata, että ensimmäistä kertaa jostakin asiasta rangaistusta annettaessa linjataan myös vastaavien tapausten tulevien rangaistusten tasoa. Yhdenvertaisuuden vuoksi samasta asiasta on annettava sama rangaistus, oli kyseessä sitten suuri maanomistaja tai maata omistamaton jäsen, tai sitten seuran pidetty aktiivihenkilö tai pitkään sääntöjä venytellyt räyhänhenki. Pärstäkerroin ei saa vaikuttaa rangaistuksiin.

Yhdenvertaisuusvaatimus vaikuttaa myös toisin päin. Jos aiemmin joku on samasta asiasta päässyt rangaistuksetta, ei samasta asiasta enää voida rangaista muitakaan. Toki ryhtiliike voidaan tehdä sääntömuutoksella, jolloin muutoksen jälkeen tapahtuvat asiat voidaan päättää uudella tavalla riippumatta aiemmasta menettelystä.

Seurojen säännöt useimmiten määräävät rangaistuspäätösten teon kuuluvan hallitukselle tai vuosikokoukselle. Melko yleistä kuitenkin on, että rekisteröidyissäkin yhdistyksissä kesä- tai hirvikokouksessa delegoidaan rangaistusten anto jahtiin liittyen metsästyksenjohtajalle tai toimikunnalle. On yksiselitteistä, että rangaistuspäätöstä ei voida delegoida sääntömääräistä tahoa alemmas.

Alemmalle tasolle delegoitu rangaistus ei ole velvoittava, ellei kyse ole sopimuksesta. Jäsen ja seura voivat nimittäin tehdä jäsenen kannalta vapaaehtoisesti hyväksytyn sopimuksen, jolla jäsen hyväksyy ja sitoutuu sääntöihin. Samalla henkilö sitoutuu niiden rikkomisesta seuraaviin rangaistuksiin sekä siihen, mikä taho rangaistuksesta päättää.

Ero sääntömääräisen vaateen ja sopimuksen välillä on se, että sääntöjen mukaan tehdyt päätökset velvoittavat kaikkia jäseniä, sopimisella tehdyt vain sopijoita.

Jahtikokouksessa on mahdollista laatia seuran sääntöihin kuulumattomia rangaistuksia jahtisääntöihin ja hyväksyttää ne kullakin osallistujalla henkilökohtaisesti ja allekirjoituksin. Hankalampi tapauksesta tulee silloin, jos joku ei hyväksy ja allekirjoita sopimusta. Häntä ei voi sulkea pois jahdistakaan, koska osallistuminen on jäsenoikeus ja sopiminen vapaaehtoista. Asia voi kuitenkin vaikuttaa koko jahdin järjestämisen kuvioihin, mutta ei yksittäisen jäsenen kohteluun.

Metsästyksenjohtajalla ei ole rangaistusoikeutta lain puolesta muutoin, kuin poistaa määräyksistä piittaamaton jahdista kuluvalta päivältä. Muut rangaistusta vaativat asiat ratkoo seuran sääntöjen mukainen taho tai lainvastaisissa asioissa poliisi.

Hirvieläinporukkaan pääsy on useissa seuroissa hyvin rajattua. Rajaaminen voidaan tehdä vain sääntömääräisesti varaten oikeus tietylle jäsenkategorialle. Säännöissä eri kategorioiden välillä luetellaan oikeudet ja velvollisuudet ja niistä tulee asia tulla selville. Aivan pärstäkerroinlogiikalla porukkaan pääsy voidaan tehdä vain, kun jahtiporukka onkin seurasta erillinen seurue ja hirvioikeudet on annettu seurueelle.

Yhdistyksen toimintana hirvieläinjahdit kuuluvat kaikille halukkaille jäsenille, jos sitä ei ole säännöissä varattu erikseen jollekin jäsenkategorialle, kuten edellä mainittiin. Ehtoja voi kuitenkin olla lakimääräisten vaatimusten ohella osallistumismaksu, talkoo-osallistuminen, sääntöjen puitteissa ammunnan harjoittelu tai koeaika ja niin edelleen. Kaikilla tulee kuitenkin olla yhdenvertainen mahdollisuus halutessaan päästä täyttämään velvoitteet ja ne täytettyään osallistua jahtiin.

Poikkeuksena edelliseen on mainittava, että joissakin seuroissa on rajoitettu hirvijahtiin osallistujien määrä. Äärimmillään paikka vapautuu seuraavalle, kun joku jahtiin oikeutetuista luopuu paikastaan. Odotusaika saattaa olla vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Jos määräykset osallistujamäärälle ja paikan täyttämiselle löytyvät säännöistä, on menettely tarkastelun kestävä. Ilman sääntömääräisyyttä ollaan helposti heikoilla jäillä.

Tarkoituksenmukaisuus osallistujien määrärajalle ei ole helposti perusteltavissa, joskin sellainenkin voi löytyä. Jos hyvä perustelu osallistujien määrän rajoittamiselle on olemassa, yhdistystoiminnassa selkeästi yhdenvertainen menettely olisi kierrättää vuorovuosin halukkaita osallistujia tai arpoa osallistujat halukkaiden kesken.

Paljon kiistelty osallistumisvaatimus on ammunnan harjoittelu. Yhdenvertaisuus harjoittelussa tarkoittaa, että tasovaatimusta ei voi olla.

Yleisesti ottaen jonkin jahdin jyrkkä rajaaminen tietylle porukalle ei oikein kuulu yhdistystoiminnan henkeen, onhan yhdistys jäseniään varten. Yleisin syy tiukalle karsimiselle on edelleenkin, ettei lihapottia tarvitsisi jakaa useampaan osaan. Se ei saisi kuitenkaan yhdistystoiminnassa olla määräävä motivaattori, vaan jahdin, yhteishengen ja riistalihan jakaantuminen jäsenistölle.

Ilman kuulemismahdollisuutta voidaan erottaa vain, jos jäsenmaksu on maksamatta. Silloinkin jäsenelle tulee ilmoittaa syy.

Muissa erottamistapauksissa jäsenelle on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi ja kuultavalle on etukäteen kerrottava syyt, mistä häntä kuullaan. Muutoin erottamisessa on tapahtunut menettelytapavirhe ja päätös on moitteenvarainen (moitekanne käräjäoikeudelle). Erottaa tai rangaista voidaan vain syistä, jotka on mainittu seuran säännöissä. Jos seuran sääntöihin perustuvaa syytä ei ole ja se loukkaa yhdenvertaisuutta, päätös voi olla myös mitätön.

Kasvattajalla on tiedonantovelvollisuus rodun perinnöllisistä sairauksista sekä tiedossaan olevista pennun vioista ja sairauksista. Myyjä vastaa antamiensa tietojen totuudenmukaisuudesta ja salaamistaan tiedoista, joilla olisi ollut kaupan päättämisen kannalta olennainen merkitys. 

Sitoutumalla kauppaan ostaja samalla hyväksyy sen mahdollisuuden, että koirassa voi olla myyjän ilmoittamia vikoja ja sairauksia. Piilevän sairauden tai vian perusteella ostaja voi olla oikeutettu korvaukseen, jos koira on kauppahinta, käyttötarkoitus ja muut seikat huomioon ottaen olennaisesti huonompi kuin ostajalla on ollut aihetta olettaa. 

Suosittelen käyttämään Suomen Kennelliiton nettisivuilta lomakkeista löytyvää sopimusmallia koiran kauppaan.

Metsästysrikkomuksesta voidaan tuomita se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta metsästää vastoin metsästysasetuksen säännöstä hirvieläinten metsästyksessä käytettävästä koirasta. Vastuullisimpana tahona pitäisin koiranomistajaa, mutta huolimattomuuden kynnys voi helposti ylittyä myös metsästyksenjohtajalta ja myös ampujalta.

Ei ole. Alle viisikuukautista koiranpentua saa pitää kytkemättömänä, mutta rauhoitusaikana riistaeläinten ajattaminen ja muu häirintä ei ole sallittua. Kielto koskee myös alle viiden kuukauden ikäistä koiraa.

Laki ei kiellä pyytämästä peuraa yksin koiran avulla, mutta kyseessä on pyyntiluvanvarainen metsästys, jota metsästyksenjohtajan tulee johtaa turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Etelä-Suomessa tällaiselle pyynnille ei ole yleensä ollut perinnettä, mutta pohjoisimmassa Suomessa hirveä pyydetään usein juuri näin: pyyntiin voidaan lähteä yksin, kun metsästyksenjohtajan kanssa sovitaan mille alueelle kukin pyytäjä lähtee. 

Etelä-Suomessakin tällainen pyynti on mahdollista, jos vain turvallisuus huomioidaan. Metsästyksenjohtajan on suositeltavaa sopia metsästäjän kanssa, millä alueella tämä pyytää ja mihin suuntiin kyseisellä alueella ei saa ampua.

Koiran käyttöominaisuudet ratkaisevat laillisuuden. Hirvieläinten metsästyksessä ei saa käyttää kytkemättömänä sellaista ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus on yli 39 senttimetriä. Rotukohtaisia rajoituksia ei ainakaan toistaiseksi ole asetettu.

Kasvattajalla on tiedonantovelvollisuus rodun perinnöllisistä sairauksista sekä tiedossaan olevista pennun vioista ja sairauksista. Myyjä vastaa antamiensa tietojen totuudenmukaisuudesta ja salaamistaan tiedoista, joilla olisi ollut kaupan päättämisen kannalta olennainen merkitys.

Sitoutumalla kauppaan ostaja samalla hyväksyy sen mahdollisuuden, että koirassa voi olla myyjän ilmoittamia vikoja ja sairauksia. Piilevän sairauden tai vian perusteella ostaja voi olla oikeutettu korvaukseen, jos koira on kauppahinta, käyttötarkoitus ja muut seikat huomioon ottaen olennaisesti huonompi kuin ostajalla on ollut aihetta olettaa.

Suosittelen käyttämään Suomen Kennelliiton nettisivuilta lomakkeista löytyvää sopimusmallia koiran kauppaan.

Puolen tunnin jälkeen on laillista ampua hirvi – joskin menettely jakaa mielipiteitä metsästäjien keskuudessa. Riitaisuuksien välttämiseksi pitäisin tärkeänä, että pelisäännöt kysymyksessä kuvatun kaltaisiin tilanteisiin sovittaisiin ainakin naapuriseurueiden kesken jo ennalta. Joka tapauksessa kyse on siinä määrin poikkeuksellista metsästystilanteesta että, mielestäni jo turvallisuusnäkökohdat edellyttävät lupaa hirven ampumiseen omalta metsästyksenjohtajalta.

Ei ole. Sinänsä seisovan tai pysäyttävän koiran käyttämiselle supikoiran pyytämisen yhteydessä ei ole mitään estettä. Lainsäädännössä on kuitenkin asetettu rajoituksia saaliseläimen lopettamiselle. Saaliseläin on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti sen lopetukseen soveltuvalla menetelmällä ja tekniikalla. Esimerkiksi loukkuun, luolaan, rakennuksen alle tai avuttomaan tilaan joutunut eläin on mahdollista lopettaa siihen tarkoitukseen soveltuvalla ampuma-aseella.  

Mielestäni se, että koira käy supikoiraan kiinni ja lopettaa sen ottamalla kurkusta on laissa tarkoitettua kiellettyä tukehduttamista. Metsästys- ja eläinsuojelulainsäädännön sääntöjen rikkominen eläimen lopettamisen suhteen on rangaistavaa. Jos metsästäjän otteet ja eläimen anatomia ovat hallussa, varsinaisen lopettamisen osaa tehdä asiallisesti, eläintä säästäen ja aiheuttamatta turhaa kärsimystä.

Viime aikoina on korostunut koiran käytön rajoitukset tai niiden kyseenalaistaminen. Erityisen kunnostautuneita aiheessa ollaan hirvikoirien harjoituttamisessa. Monin paikoin hirvikoiria on paljon ja kiistämätön tosiasia on, että hyvä hirvikoira saadaan vain harjoituttamalla sitä hirvelle.

Jahdin koittaessa ollaan huolissaan pysyvätkö hirvet alueella, jos niiden vierellä käy jatkuva haukku ja ne hätyytetään päivittäin pois. Kovasti jahtia odottavilla kanssametsästäjillä herää nopeasti yli-innokkaasta haukuttamisesta ajatus, jotta rajoitetaan hirvikoiran harjoituttamista jahdin onnistumiseksi.

Metsästystavan, tässä tapauksessa tietynlaisen koiran käytön rajoittaminen tiettyyn tarkoitukseen rikkoo yhdenvertaisuutta. Yhdenvertainen rajoitus koskisi kaikkea koiran harjoituttamista karvoihin katsomatta. Tämä taas kuulostaa varsin epäoikeudenmukaiselta muita kohtaan.

Koiran harjoituttamista on mahdollista rajoittaa yhdistyksen päätöksellä, jos halutaan rauhoittaa vaikkapa jokin elinympäristö jonkin lajin säilyttämiseksi tietyllä alueella. Tällöin perusteltu rajoitus koskee kyseisellä alueella tietysti kaikkia koiria.

Esimerkkitapauksessa hirvikoiran koulutuksen rajoittamista on mahdollista toteuttaa hirvien häiriintymisen estämiseksi niissä rajoissa, että toiminta on kohtuullista niin koiran käytölle kuin hirville tai niiden metsästykselle. Pari rauhoituspäivää viikossa ennen jahtitapahtumaa on katsottu joissain tapauksissa kohtuulliseksi. Usean kuukauden rajoitus, joka lohkaisee valtaosan lain suomasta mahdollisuudesta käyttää koiraa ei ole kohtuullista koiran koulutuksen kannalta. Rajaa kohtuullisuudelle ei ole. Harjoituttamiselle tulee antaa mahdollisuudet ja hirville rauhallisiakin päiviä.

Koiran käytön rajoituksissa on takana joskus tavoite siitä, että valmista osaavaa koiraa halutaan käyttää aina jahdeissa tai auktoriteettia omaava koiranohjaaja ottaa mahdollisuudet itselleen. Tässä ei usein yhdenvertaisuus toteudu ja on hyvä muistaa, että aikanaan toimivakin koira käy vanhaksi ja tilalle olisi hyvä olla uusi osaava koira. Sitä ei tule, jollei nuoria koiria päästetä jahtiin ja ensimmäistä kaatoa tekemään.

Vanha viisaus on viisautta edelleen: kohtuullisuus kaikessa! Tällöin jäävät rajoitustarpeetkin vähemmälle.

Yhdistys voi rajoittaa koirien harjoituttamista, mutta sen tulee tapahtua yhdenvertaisesti. Jos koirien harjoituttaminen kielletään tai rajoitetaan, sen tulee koskea kaikkien koirien harjoituttamista ja kaikkia jäseniä.

Mahdolliset rajoitustavat:

1. koiran käyttö rajoitetaan kaikilta jäseniltä ajallisesti tai määrällisesti kaikessa toiminnassa. Ok yhdenvertaisuuden kannalta, mutta kun jäsenen jäsenoikeuksina pidettäviä metsästys- ja koirankäyttömahdollisuuksia rajoitetaan, niin itse rajoitustarve tulee perustella ja olla kohtuullista suhteessa rajoitustarpeeseen.
    
2. Koiran käyttöä rajoitetaan kaikilta jäseniltä ajallisesti tai määrällisesti tietyltä riistalajilta. vaarantaa yhdenvertaisuuden. Tarvitsee painavan perustelun, joka liittyy kyseisen lajin olosuhteisiin. Ei käytännössä onnistu, jos lajia kuitenkin koiralla metsästetään.
    
3. Koiran käyttöä rajoitetaan kaikilta jäseniltä ajallisesti tai määrällisesti yleisesti tai tietylle lajille kohtuullisuutta noudattaen. Tilanteessa, jossa koiran harjoituttamisen määrän katsotaan olevan liikaa alueen koko, eläinlajiston hyvinvointi tai metsästysjärjestelyt huomioiden. Harjoitusmäärää rajoitetaan ajallisesti tai määrällisesti siinä määrin, että kohtuullinen harjoituttamismäärä silti toteutuu niin määrän kuin ajan suhteen. Kohtuullisena on pidetty joissain esimerkkitapauksissa rajoitusta, joka koskee viikkoa ennen jahdin aloitusta ja/tai 2-4 päivää viikossa, sisältäen viikonlopusta kuitenkin korkeintaan yhden päivän. Koiran harjoituttamisessa on muutenkin huomioitava yhteinen etu, kuten kaikessa yhdistystoiminnassa.

Puolen tunnin sääntö on välillä tahallisesti tulkittu väärin. Metsästyslain 53 § toteaa yksiselitteisesti, että ”ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.” Tämä tarkoittaa, että koiraa ei saa laskea vapaaksi alueella, jonne ei ole metsästysoikeutta tai saatua lupaa koiran irti pitämiseksi, oli alue sitten naapuriseuralla tai vuokraamatta kenellekään.

Lisäksi samassa pykälässä todetaan, että ”jos koiran avulla metsästettäessä ajo tai haukku poikkeaa vieraalle alueelle, alueen omistajan tai metsästysoikeuden haltijan on kuitenkin annettava ajon tai haukun jatkua häiriintymättä puolen tunnin ajan. Jollei koiran omistaja tämän ajan kuluessa hae koiraa pois, alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus keskeyttää ajo tai haukku sekä poistaa alueelta koira tai ottaa se talteen.”

Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa ylipäätään kauemmas ohjaajasta kulkevan koiran käyttö. Kun koira päästetään ja sitä oikeasti pyritään käyttämään omalla alueella, ei jahtia tarvitse heti keskeyttää koiran harhautuessa pois alueelta. Hetken voi seurata, josko koira palaisi takaisin alueelle, mutta metsästäjän on silti pyrittävä siihen, että koira tulisi tai se haettaisiin pois vieraalta alueelta jo tuon puolen tunnin sisällä. On huomattava, että puolen tunnin sääntö koskee vieraan alueen maanomistajaa tai metsästysoikeuden haltijaa, eikä koiralla metsästävää!

Säädöksen itsetarkoitus ei ole antaa lupaa käyttää tarkoituksella koiraa vieraalla alueella. Lakia voidaan tulkita rikottavan siksi myös tapauksessa, jossa koira lasketaan omalta puolelta rajaa, mutta tarkoituksella, että se hakee riistan vieraalta alueelta omalle puolelle. Tällaista tarkoitusta on toki vaikea todistaa, joten säädöksen ja hyvien metsästäjätapojen noudattaminen tulee tapahtua omien ja kanssametsästäjien korvien välissä.

Monilla alueilla puolen tunnin sääntö on useimpien koirien metsästyskäytölle elinehto. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että sääntöä ei tahallaan väärinkäytetä ja siten vaaranneta sen olemassaoloa, ei ainakaan metsästyskoiraa käyttävien omalla toiminnalla!