Tänään 28. marraskuuta ministeri Essayahille luovutettu suurpetotyöryhmän raportti on Metsästäjäliiton mielestä oikean suuntainen, mutta riittämätön. Suomen korkein hallinto-oikeus (KHO) on useaan kertaan kumonnut kaikkien suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen poikkeusluvat. Ruotsin KHO on pitänyt myönnetyt luvat valitusten jälkeen voimassa. Suomen suurpetolainsäädännössä tuleekin ottaa mallia Ruotsista.
Ruotsin suurpetolainsäädäntö huomioi ihmiset ja paikallisuuden
Suupetotyöryhmän esittämät toimenpiteet ovat oikean suuntaisia, mutta ne eivät muodosta riittävää lainsäädännöllistä ja hallinnollista kokonaisuutta. Suurpetohallinnon kehittämisesityksiin Metsästäjäliitto olisi toivonut konkretiaa ja esitykset resurssoinnista.
Ruotsin mallin mukaisesti Suomen lainsäädännössä tulee vahvistaa suunnitelmallisen, hallitun ja hyväksyttäväksi koetun suurpetokantojen suojelun ja säätelyn periaatteellista lähtökohtaa. Metsästyslakiin on kirjattava, että suurpetojärjestelmällä tavoitellaan lajien suojelun toteuttamista niin, että toimenpiteissä otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.
On hyvä, että raportti huomioi, että suurpetokantojen säätelemiseksi myönnettäviin poikkeuslupiin liittyvä hyväksyttävä päämäärä määritellään lainsäädännöllä.
Suurpetokannoille tarvitaan oikeudellisesti pitävät suojelun minimimäärät eli suojelutasot, jonka ylittävät petomäärät olisivat kannanhoidollisen metsästyksen piirissä. Ruotsissa susien suotuisan suojelun taso on 300 sutta. Se lasketaan susien syyskannasta eli pentujen synnyttyä. Suomessa vastaava susien määrä on nyt noin 500 sutta.
Valtakunnallinen suurpetojen suojelutaso tulee jakaa erikseen määriteltäville kannanhoitoalueille. Kullekin niistä on allokoitava suurpetokohtaiset suojelun vähimmäismäärät, joiden yli pedot olisivat metsästettävissä. Alueille vahvistettaisiin alueelliset kannanhoitosuunnitelmat. Suunnitelmien oikeudellinen vaikutus olisi vahvistettava laissa.
Suomen KHO on todennut, että myönnetyt poikkeusluvat ovat olleet paikallisesti riittämättömästi perusteltuja. Siksi suurpetohallintoa on kehitettävä ja sidosryhmien osallisuutta poikkeusluvitukseen on alueellisesti vahvistettava. Tämä voidaan tehdä luomalla alueellisiin riistakeskuksiin suurpetohallinto, joka on riittävästi resursoitu. Hallinnon on luotava toimijoiden kuulemisjärjestelmät sekä kehitettävä alueellisten riistaneuvostojen toimintaa niin, että poikkeuslupien perustelut ovat paikallisesti oikeudellisesti riittäviä.
Suurpetokantojen säätelemiseksi myönnettävien poikkeuslupien hakemista on uudistettava siten, että metsästäjien sijasta viranomaiset alueellisissa riistakeskuksissa valmistelevat lupahakemukset ja niiden perustelut, kuten Ruotsissa.
Työryhmä unohti kanta-arvioiden kehittämisen
Työryhmä ei tuottanut esityksiä Luonnonvarakeskuksen suurpetojen kanta-arviotyön kehittämiseksi, vaikka se oli yksi ryhmän toimeksiannoista. Suurpetojen kanta-arvioiden tulee olla mahdollisimman kattavia. Tähän voidaan päästä, kun suurpetohavaintojen tuottajat eli useimmiten metsästäjät ovat työhön motivoituneita. Näin tapahtuu, kun kanta-arviot ovat läpinäkyviä ja niihin uskotaan.
Metsästäjäliitto esitti 21.11.2024 syysliittokokouksensa julkilausumassa, että ilveksen ja suden lumijälkilaskentoja tulee toteuttaa suurpetojen kanta-arvioinnin kehittämiseksi. Luonnonvarakeskukselle on varattava riittävä rahoitus luotettavien suurpetojen kanta-arvioiden tuottamiseen esimerkiksi kattavan suden DNA-näytemäärän käsittelemiseksi. Tuotettu suurpetotieto on oltava avoimesti suuren yleisön ja tutkijoiden käytettävissä. Suurpetojen jälkihavainnoinnista ja DNA-näytekeruusta tulee ryhtyä maksamaan kulukorvausta.