Luonnonvarakeskus uutisoi Suomen karhukannan yksilömäärän pienentyneen 20 prosenttia edellisvuodesta. Karhukannan pienentyminen vuonna 2022 tapahtui LUKE:n mukaan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Karhunmetsästyskielto Itä-Suomessa romahdutti havainnoinnin ja laski kanta-arvion luotettavuutta

21.02.2023 14:17
Luonnonvarakeskus uutisoi Suomen karhukannan yksilömäärän pienentyneen 20 prosenttia edellisvuodesta. Karhukannan pienentyminen vuonna 2022 tapahtui LUKE:n mukaan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Metsästäjäliitto haluaa muistuttaa, että karhunmetsästys oli syksyllä 2022 Pohjois-Karjalassa ja osassa Kainuuta pääosin kielletty. Kanta-arvioon keskeisesti vaikuttavista pentuehavainnoista merkittävä osa tehdään syksyllä karhunmetsästyksen yhteydessä. Karhujahdin peruunnuttua hallinto-oikeusvalituksista johtuneiden toimeenpanokieltojen vuoksi, metsästyksenaikainen pentuehavainnointi jäi suurelta osin puuttumaan Pohjois-Karjalasta ja Kuhmon alueelta Kainuusta. Metsästäjäliiton arvion mukaan tästä syystä karhukanta-arvion pohjana olevan aineiston pentuehavaintokertymä jäi vaillinaiseksi, mitä tukee myös kaikkien kirjattujen havaintojen määrän romahtaminen. Esimerkiksi petoyhdyshenkilöiden tekemien, mitattujen karhun jälkihavaintojen määrä vuonna 2022 jopa puolittui edellisvuoteen tehtyihin havaintoihin verrattuna. Kaikkiaan vuoden 2022 karhuhavaintomäärä oli pienempi kuin kertaakaan vuosijaksolla 2013-2021.

Kuten Luonnonvarakeskus kanta-arvioraportissaan toteaa, havaintoaineistoon liittyvien epävarmuustekijöiden takia yhden vuoden havaintoaineiston vertaaminen edellisen vuoden aineistoon ei kerro karhukannassa tapahtuneista muutoksista. Kuitenkin kanta-arviosta uutisoitaessa Suomen karhukannan esitetään yksiselitteisesti nyt kuitenkin laskeneen 20 prosenttia edellisvuodesta, mikä on Metsästäjäliiton mielestä epäjohdonmukaista viestintää. Metsästäjäliitto haluaa muistuttaa myös, että maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on ollut pysäyttää vuodesta 2012 alkanut karhukannan voimakas kasvu maassamme. Suomen karhukannan noin kymmenen vuotta kestänyt runsastuminen näyttäisi taittuneen eli tavoitteena ollut karhukannan vakiinnuttaminen on siten onnistunut. Itärajan läheisyydessä asuvien ja alueella metsästävien näkemykset Itä-Suomen karhukannan kehityksestä eivät kuitenkaan tue Luonnonvarakeskuksen uutisoimaa merkittävää karhukannan laskua.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Ere Grenfors
Ere Grenfors
luonnon- ja riistanhoitopäällikkö
+358 50 569 8916
seuratoiminta, lakiasiat