Metsästäjäliiton 100-vuotinen taival huipentui Hämeenlinnan Vanajanlinnassa 16.10. järjestettyyn arvokkaaseen pääjuhlaan.

100-vuotiasta Metsästäjäliittoa juhlittiin Vanajanlinnassa

18.10.2021 15:10
Metsästäjäliittoa onnittelemassa kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, ministeri Jari Leppä ja erätalousneuvos Vesa Ruusila Maa- ja metsätalousministeriöstä.
Metsästäjäliiton 100-vuotinen taival huipentui Hämeenlinnan Vanajanlinnassa 16.10. järjestettyyn arvokkaaseen pääjuhlaan.

Juhla piti alun perin järjestää liiton varsinaisena syntymäpäivänä 24.4., mutta koronatilanteen vuoksi juhlapäivä siirrettiin syksyyn. Juhlapuheen tilaisuudessa piti maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Illan aikana jaettiin useita huomionosoituksia ja nautittiin riistaruokaillallisesta. Juhlavieraat onnittelivat 100-vuotiasta Metsästäjäliittoa usein eri tavoin. Moni muistutti, että nuorissa on tulevaisuus ja lahjoituksia oli suunnattu erityisesti liiton nuorisotyöhön. Esimerkiksi Sako Oy lahjoitti 10 000 patruunaa käytettäväksi liiton järjestämillä Metso-leireillä. Kaiken kaikkiaan juhla oli onnistunut ja Metsästäjäliiton piirien edustajat sekä kutsuvieraat tuntuivat viihtyvän hyvin.

Metsästäjäliitto kiittää kaikkia osallistuneita hienosta ja ikimuistoisesta juhlapäivästä. Seuraavaksi juhlavuotta juhlitaan marraskuun alussa kaikille avoimilla juhlap
eijaisilla, joita vietetään eri puolilla Suomea. https://metsastajaliitto.fi/100-vuotta/juhlavuoden-tapahtumat/peijaiset

Pääkuva: Metsästäjäliittoa onnittelemassa kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, ministeri Jari Leppä ja erätalousneuvos Vesa Ruusila Maa- ja metsätalousministeriöstä.

Juhlakuvat: Pekka Rousi

Metsästäjäliiton 100-vuotishistoriikki Vuosisata metson siivillä.
Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg vastaanottaa lahjaa Mauno Punkalta.