Usein kysytyt kysymykset

Metsästysseuroissa on monenlaisia rangaistuskäytänteitä ja useissa tapauksissa rangaistukset annetaan ja otetaan vastaan juurikaan sääntöihin katsomatta. Rangaistukset ovat kuitenkin sikäli yksinkertainen asia, että vain niitä rangaistuksia voidaan nykyisin antaa, jotka löytyvät yhdistyksen säännöistä. Jos säännöissä ei mainita rangaistuksia, on yhdistyslaista seuraava mahdollisuus rangaista vain erottaminen. Henkilökohtaisesti asiasta voidaan myös huomauttaa, joka ei ole rangaistus, vaan tapa kertoa, ettei tapahtunut ole ollut suotavaa. Julkinen huomautus on sen sijaan jo rangaistus.

Aikanaan on ollut yleinen käytäntö, että jos kovin rangaistus on ollut erottaminen, sitä lievempiä rangaistuksia on voitu soveltaa. Tällä ajatuksella monin paikoin toimitaan edelleen. Sittemmin oikeuskäsittelyistä on kuitenkin seurannut tuo sääntömääräisyyden vaatimus.

Rangaistuksia annettaessa on hyvä huomata, että ensimmäistä kertaa jostakin asiasta rangaistusta annettaessa linjataan myös vastaavien tapausten tulevien rangaistusten tasoa. Yhdenvertaisuuden vuoksi samasta asiasta on annettava sama rangaistus, oli kyseessä sitten suuri maanomistaja tai maata omistamaton jäsen, tai sitten seuran pidetty aktiivihenkilö tai pitkään sääntöjä venytellyt räyhänhenki. Pärstäkerroin ei saa vaikuttaa rangaistuksiin.

Yhdenvertaisuusvaatimus vaikuttaa myös toisin päin. Jos aiemmin joku on samasta asiasta päässyt rangaistuksetta, ei samasta asiasta enää voida rangaista muitakaan. Toki ryhtiliike voidaan tehdä sääntömuutoksella, jolloin muutoksen jälkeen tapahtuvat asiat voidaan päättää uudella tavalla riippumatta aiemmasta menettelystä.

Seurojen säännöt useimmiten määräävät rangaistuspäätösten teon kuuluvan hallitukselle tai vuosikokoukselle. Melko yleistä kuitenkin on, että rekisteröidyissäkin yhdistyksissä kesä- tai hirvikokouksessa delegoidaan rangaistusten anto jahtiin liittyen metsästyksenjohtajalle tai toimikunnalle. On yksiselitteistä, että rangaistuspäätöstä ei voida delegoida sääntömääräistä tahoa alemmas.

Alemmalle tasolle delegoitu rangaistus ei ole velvoittava, ellei kyse ole sopimuksesta. Jäsen ja seura voivat nimittäin tehdä jäsenen kannalta vapaaehtoisesti hyväksytyn sopimuksen, jolla jäsen hyväksyy ja sitoutuu sääntöihin. Samalla henkilö sitoutuu niiden rikkomisesta seuraaviin rangaistuksiin sekä siihen, mikä taho rangaistuksesta päättää.

Ero sääntömääräisen vaateen ja sopimuksen välillä on se, että sääntöjen mukaan tehdyt päätökset velvoittavat kaikkia jäseniä, sopimisella tehdyt vain sopijoita.

Jahtikokouksessa on mahdollista laatia seuran sääntöihin kuulumattomia rangaistuksia jahtisääntöihin ja hyväksyttää ne kullakin osallistujalla henkilökohtaisesti ja allekirjoituksin. Hankalampi tapauksesta tulee silloin, jos joku ei hyväksy ja allekirjoita sopimusta. Häntä ei voi sulkea pois jahdistakaan, koska osallistuminen on jäsenoikeus ja sopiminen vapaaehtoista. Asia voi kuitenkin vaikuttaa koko jahdin järjestämisen kuvioihin, mutta ei yksittäisen jäsenen kohteluun.

Metsästyksenjohtajalla ei ole rangaistusoikeutta lain puolesta muutoin, kuin poistaa määräyksistä piittaamaton jahdista kuluvalta päivältä. Muut rangaistusta vaativat asiat ratkoo seuran sääntöjen mukainen taho tai lainvastaisissa asioissa poliisi.

Hirvieläinporukkaan pääsy on useissa seuroissa hyvin rajattua. Rajaaminen voidaan tehdä vain sääntömääräisesti varaten oikeus tietylle jäsenkategorialle. Säännöissä eri kategorioiden välillä luetellaan oikeudet ja velvollisuudet ja niistä tulee asia tulla selville. Aivan pärstäkerroinlogiikalla porukkaan pääsy voidaan tehdä vain, kun jahtiporukka onkin seurasta erillinen seurue ja hirvioikeudet on annettu seurueelle.

Yhdistyksen toimintana hirvieläinjahdit kuuluvat kaikille halukkaille jäsenille, jos sitä ei ole säännöissä varattu erikseen jollekin jäsenkategorialle, kuten edellä mainittiin. Ehtoja voi kuitenkin olla lakimääräisten vaatimusten ohella osallistumismaksu, talkoo-osallistuminen, sääntöjen puitteissa ammunnan harjoittelu tai koeaika ja niin edelleen. Kaikilla tulee kuitenkin olla yhdenvertainen mahdollisuus halutessaan päästä täyttämään velvoitteet ja ne täytettyään osallistua jahtiin.

Poikkeuksena edelliseen on mainittava, että joissakin seuroissa on rajoitettu hirvijahtiin osallistujien määrä. Äärimmillään paikka vapautuu seuraavalle, kun joku jahtiin oikeutetuista luopuu paikastaan. Odotusaika saattaa olla vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Jos määräykset osallistujamäärälle ja paikan täyttämiselle löytyvät säännöistä, on menettely tarkastelun kestävä. Ilman sääntömääräisyyttä ollaan helposti heikoilla jäillä.

Tarkoituksenmukaisuus osallistujien määrärajalle ei ole helposti perusteltavissa, joskin sellainenkin voi löytyä. Jos hyvä perustelu osallistujien määrän rajoittamiselle on olemassa, yhdistystoiminnassa selkeästi yhdenvertainen menettely olisi kierrättää vuorovuosin halukkaita osallistujia tai arpoa osallistujat halukkaiden kesken.

Paljon kiistelty osallistumisvaatimus on ammunnan harjoittelu. Yhdenvertaisuus harjoittelussa tarkoittaa, että tasovaatimusta ei voi olla.

Yleisesti ottaen jonkin jahdin jyrkkä rajaaminen tietylle porukalle ei oikein kuulu yhdistystoiminnan henkeen, onhan yhdistys jäseniään varten. Yleisin syy tiukalle karsimiselle on edelleenkin, ettei lihapottia tarvitsisi jakaa useampaan osaan. Se ei saisi kuitenkaan yhdistystoiminnassa olla määräävä motivaattori, vaan jahdin, yhteishengen ja riistalihan jakaantuminen jäsenistölle.

Ilman kuulemismahdollisuutta voidaan erottaa vain, jos jäsenmaksu on maksamatta. Silloinkin jäsenelle tulee ilmoittaa syy.

Muissa erottamistapauksissa jäsenelle on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi ja kuultavalle on etukäteen kerrottava syyt, mistä häntä kuullaan. Muutoin erottamisessa on tapahtunut menettelytapavirhe ja päätös on moitteenvarainen (moitekanne käräjäoikeudelle). Erottaa tai rangaista voidaan vain syistä, jotka on mainittu seuran säännöissä. Jos seuran sääntöihin perustuvaa syytä ei ole ja se loukkaa yhdenvertaisuutta, päätös voi olla myös mitätön.

Vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annettua lakia ja metsästyslakia muutettiin kesäkuussa 2019.  Tarkoitus on tehostaa haitallisten vieraslajien pyyntiä. Supikoira, pesukarhu, piisami ja rämemajava säädettiin EU:ssa haitallisiksi vieraslajeiksi ja minkki siirrettiin kansallisesti merkitykselliseksi haitalliseksi vieraslajiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että 

• pyyntiin ei vaadita metsästyskorttia
• pyyntiin tulee olla maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa
• pyynnissä saa käyttää apuna keinovaloa, yötähtäimiä ja ääntä synnyttävää koneellista laitetta
• Supikoiralla, pesukarhulla, minkillä ja rämemajava naaralla, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa ei ole enää rauhoitusaikaa. Myös piisamin rauhoitusaika poistui. Vieraslajilainsäädännön mukaan haitallisen vieraslajin kanta on pyrittävä hävittämään tai sen leviämistä on pyrittävä rajoittamaan.

Myös vierasperäisten eläinten lopetusta koskevat eläinsuojelulainsäädännön velvoitteet. Eläin on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Lopetuksen saa tehdä vain, jos on riittävä taito kyseessä olevan eläinlajin lopetusmenetelmästä ja -tekniikasta.

Metsästyslaki kieltää yleisesti keinovalon käyttämisen metsästyksessä. Käytännössä monille kyttäyspaikoille kantautuu jonkin verran valoa rakennetusta ympäristöstä, mutta se ei estä metsästystä. Kysyjän tilanne, jossa selkeästi maatilan pihavalaistuksia hyödyntäen pyrittäisiin vähentämään rusakkoja, on mielestäni lainvastainen. Olosuhteet on kuitenkin arvioitava aina tapauskohtaisesti ja viime kädessä se on tuomioistuimen tehtävä. Suosittelen kysyjälle muita pyyntimenetelmiä rusakkojen vähentämiseksi.

Hyvänä esimerkkinä toiminee tietyn aseen, tässä tapauksessa kiväärin käytön kieltäminen vaikkapa teerelle tietyllä alueella turvallisuussyistä. Vaikka kielto koskee annetulla lajirajauksella kaikkia, se rikkoo silti yhdenvertaisuutta. Kielto tulisi turvallisuusperusteella koskea kyseisellä alueella kaikkea kiväärin käyttöä ollakseen perusteltu ja yhdenvertainen. Tässäkin huomionarvoista on perustelu. Turvallisuus on kyllä hyvä peruste rajoitukselle. Perustelu ontuisi, jos teeren ampuminen olisi kiellettyä, mutta variksen ampuminen kiväärillä sallittua.

Jos rajoitusperusteena käytettäisiin sitä, että muut metsästysmuodot saavat enemmän mahdollisuuksia ja riistaa säästetään, ollaan jälleen yhdenvertaisuutta rikkomassa. Tällöin rajoitus tulisi toteuttaa riistalajin metsästystä rajoittamalla, vaikkapa kiintiöllä, kunhan kaikkia lain sallimia aseita saadaan käyttää.

Sama koskee metsästystapoja. Yhdistys voi rajoittaa jonkin riistalajin metsästystä, mutta jos lajin metsästys on seurassa sallittua, ei voida kieltää vaikkapa kuvastusta. Jälleen rajoitus tulee tehdä kiintiöllä tai rauhoittamisella, mutta metsästystavat tulee sallia yhdenvertaisuuden vuoksi.

Riistalajin metsästysrajoitus voidaan toteuttaa yhdistyksessä seuraavilla tavoilla:

• Rauhoitetaan riistalaji kaikelta metsästykseltä. Koirien harjoituttaminen ampumatta riistalajin yksilöitä voi olla sallittua, kunhan sitä ei rajata tietyille koirille, käyttötavoille tai henkilöille.
• Annetaan seuran jäsenille henkilökohtainen kiintiö, vaikka yksi tai kaksi tai muu tilanteeseen sopiva määrä riistalajin yksilöä vuodessa.
• Päätetään seuralle kokonaiskiintiö, vaikka 10 tai muu sopiva määrä riistalajin yksilöä, jota kaikki saavat metsästää, kunnes kiintiö on täynnä. Lisäksi voidaan rajata, että kiintiötä voidaan käyttää esimerkiksi korkeintaan yksi per henkilö kaudessa ja kiintiön täyttymisen jälkeen riistalajin metsästys on kaikilta kielletty.
• Kiintiö voidaan halukkaille henkilöille arpoakin. Arvonta on yhdenvertainen tapa jakaa kiintiötä myös.

Jollei säännöissä ole toisin määrätty, jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on äänioikeus. Oikeus osallistua yhdistyksen kokouksiin ja käyttää niissä puheoikeutta kuuluu kaikille jäsenille. Lisäksi hallituksen jäseneksi valittavan tulee olla täyttänyt 15 vuotta ja puheenjohtajaksi valittavan 18 vuotta.

Kun metsästyskortti on hankittuna ja metsästyslupa alueelle tavalla tai toisella saatu, voi ikään katsomatta aseen hallussapitolupaa omistamaton ampua ampuma-aseella välittömän valvonnan alaisena. Ampuma-aselain 88 § toteaa, että ”Joka on 18 vuotta täyttänyt ja jolla on oikeus ampuma-aseen hallussapitoon, saa antaa ampuma-aseen välittömässä valvonnassaan käytettäväksi, jos hän kykenee tehokkaasti valvomaan ja ohjaamaan aseen käyttäjää siten, ettei aseen käyttämisestä aiheudu vaaraa.” Käytännössä välitön valvonta tarkoittaa, että valvottava on käden ulottuvilla, eikä valvoja puuhaa sillä aikaa muuta kuin valvoo aseen käyttöä.

Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Lain mukaan suojattuja teoksia ovat muun muassa kirjalliset ja suulliset teokset, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote.

Tekijänoikeuslain mukaan valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna: 1) valmistamalla siitä kappaleita ja 2) saattamalla se yleisön saataviin. Tämä siis koskee kuvaajaa, eli kameran omistajaa.

Valokuvateos on valokuvaamalla tai valokuvaamiseen verrattavin tavoin valmistettu teos. Teoksina suojataan ne valokuvat, jotka ylittävät teoskynnyksen. Tekijänoikeusneuvosto on todennut teoskynnystä koskevassa lausunnossaan TN 2013:3, että Kalle Kultalan vuonna 1961 ottama uutisvalokuva presidentti Urho Kekkosesta Havaijilla ylittää teoskynnyksen.

Teoskynnyksen alle jäävät valokuvat suojataan tavallisina valokuvina. Valokuvalla on teosta lyhyempi suoja-aika.

Tekijänä pidetään sitä, jonka luovan panoksen ansiosta teos on syntynyt. Tekijänoikeuslain mukaan tekijänä pidetään, jollei näytetä toisin olevan, sitä, jonka nimi taikka yleisesti tunnettu salanimi tai nimimerkki yleiseen tapaan pannaan teoksen kappaleeseen tai ilmaistaan saatettaessa teos yleisön saataviin.

Problematiikka näyttäisi kohdistuvan kysymyksessä siihen, ketä pidetään valokuvaajana vastaavissa tilanteissa.

Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta eikä sitä löydy suoraan laista. Näin ollen lopputulos saattaa vaihdella tapauskohtaisen arvioinnin ja laintulkinnan perusteella.

Kameran omistaminen ei yksinään tuo tekijänoikeutta sillä otettuihin valokuviin. Toisaalta kameran paikalleen asettaminen jonkun muun henkilön ohjeiden mukaisesti ei myöskään tuo tekijänoikeutta kameralla otettuun kuvaan, vaan tapauksessa valokuvaajaksi katsottaisiin henkilö, joka on ohjeistanut kameran asettamisesta. 

Tapauksessa, jossa kameran paikalleen asettanut henkilö ja sen omistaja eivät ole sama henkilö, huomiota on syytä kiinnittää myös siihen, onko kameraa käytetty luvallisesti. Myös sillä saattaa olla vaikutusta tekijänoikeuden syntyyn.

Selvää on, että jos riistakameran omistaja on asettanut kameran paikalleen, hänellä on oikeus kameran kuviin.

Tekijänoikeutta koskevissa tulkintakysymyksissä voi myös pyytää lausuntoa tekijänoikeusneuvostolta, joka antaa lausuntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta.

Riistakameraa saa käyttää metsästyksessä huomioiden kuitenkin metsästyslaissa säädetty kielto käyttää ravintohoukutinta karhun metsästyksessä. Riistakamera ei ole tähtäyslaite, joten sen käyttö sarvipiikkien laskemiseen ei ole kiellettyä.

Etäisyysvaatimus koskee sekä ampujaa, että metsästettävää eläintä, ja tämä ilmenee suoraan sanamuodosta. Jos ampuja tai saaliseläin on 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta, on eläintä ammuttu etäisyysvaatimuksen vastaisesti.