Usein kysytyt kysymykset

Metsästäjäliitto on koonnut vastauksia korona-ajan kokousten pitoon sekä muihin asiassa askarruttaneihin kysymyksiin sivuilla

Yhdistyksen säännöissä mainitaan sääntömääräiset kokouksessa käsiteltävät asiat. Jos kokouksessa halutaan käsitellä muitakin asioita, ne tulee mainita kokouskutsussa. Tiedoksi annettavia asioita saa esityslistalla olla vapaasti.

Jos esityslistaan otetaan sääntömääräisiin asioihin kuulumattomia päätösasioita kutsussa mainitsematta, ne ovat moitteenvaraisesti pätemättömiä. Asian käsittely voi kuitenkin olla esityslistalla. Jos kokous hyväksyy esityslistan, asiakohta voidaan käsitellä kokouksessa. Moiteoikeus on vain kokousedustajalla, joka on jättänyt eriävän mielipiteen asiasta tai joka ei ole osallistunut päätöksen tekoon. Moite on tehtävä käräjäoikeudelle, ja tuomioistuin voi kumota kokouspäätöksen. Moiteaika on kolme kuukautta. Jos moitekannetta ei ole tänä aikana tehty, on päätös moiteajan loputtua pätevä.

Tausta-aineistojen etukäteinen tutustumismahdollisuus olisi hyvää hallintoa, mutta ei välttämättömyys. Asiasta voi olla sääntömääräyksiä, jolloin toimitaan niiden mukaan. Yhdistyslaissa ei vaadita myöskään minkään asian päättämiseen hallituksen ehdotusta. Tämä eroaa oleellisesti osakeyhtiölain vaatimuksista, minkä vuoksi asia voi herättää hämmennystä.

Pöytäkirjoja ei ole velvollisuutta julkaista missään, sillä lähtökohta on päätöksentekoon osallistuminen. Jäsenellä on kuitenkin oikeus tutustua yleisen kokouksen pöytäkirjaan, joka on pyydettäessä näytettävä, mutta ei annettava. Jäsen saa kuvata tai kopioida pöytäkirjan omalla kustannuksellaan. 

Nykyään on kuitenkin yleistä ja yhdistyksen etu, että pöytäkirja on löydettävissä yhdistyksen verkkosivuilta salasanan takaa tai se lähetetään sähköpostitse. Onhan jäsenen syytä saada helposti tieto päätöksistä, jotta hän voi niitä noudattaa.

Vuosikokouskutsu toimitetaan jäsenille sääntöjen määräämällä tavalla. Jäseniä voidaan lisäksi informoida myös muilla tavoilla. Säännöissä mainitaan, mitä asioita vuosikokous käsittelee. Jos käsiteltävänä on jotain muutakin, sen aihe on mainittava kutsussa.

Esityslistalla on sääntöjen mainitsemat ja kutsussa erikseen mainitut asiat. Esityslistan -muut asiat -kohdassa voidaan ottaa esiin keskusteltavaksi mitä vain, mutta näistä asioista ei voida tehdä päteviä, eli jäseniä tai hallitusta sitovia päätöksiä.

Äänestystapoja on suljettu lippuäänestys ja avoin äänestys. Jos säännöt eivät määrää äänestystapaa, sen päättää ensisijaisesti puheenjohtaja. Jos äänestystavasta on erimielisyyttä, siitäkin voidaan äänestää, jonka äänestystavan taas puheenjohtaja määrää. Jos joku esittää suljettua lippuäänestystä, äänestys olisi suositeltavaa toteuttaa esityksen mukaisesti. Lähes aina henkilövaalin kohdalla suljettu lippuäänestys on toteutettava, jos yksikin sitä vaatii. Vähemmistöön jääneiden on alistuttava päätökseen.

Yhdenvertaisuusperiaate, eli yhdistyksen jäsenten kohteleminen samanarvoisesti, on yhdistyslain ja yhdistystoiminnan kantavia periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikkia yhdistyksen jäseniä tulee kohdella samanlaisissa tilanteissa samoin perustein. Mikäli yksittäistä jäsentä kohdellaan ilman asiallisia perusteita epätasa-arvoisesti, on se mielestäni selkeästi yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista. 

Käytännössä tähän on mahdollista puuttua nostamalla moitekanne yhdistyksen päätöksestä. Lisäksi yhdistyksen toiminnantarkastajien tulee osana tehtäviään arvioida sitä, kohdellaanko yhdistyksen jäseniä tasavertaisesti. Syrjintä on lisäksi Suomessa nimenomaisesti kielletty perustuslain, yhdenvertaisuuslain, tasa-arvolain, rikoslain sekä useiden yksittäisten erityislakien nojalla, joten viime kädessä ongelmatilanteeseen on mahdollista puuttua saattamalla epäasiallinen menettely asianmukaisen viranomaisen selvitettäväksi. 

Metsästysyhdistyksissä on kuitenkin kyse yhteisöllisestä toiminnasta ja suosittelen, että epätasa-arvoiseen kohteluun liittyviin kysymyksiin puututaan mahdollisimman pikaisesti. Mielestäni ne tulisi pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan sisäisesti ja kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Esimerkiksi yhdistyksen hallituksella on vastuita huolehtia ja tarvittaessa puuttua havaitsemaansa toimintaan, joka rikkoo lakia tai seuran sääntöjä.

Metsästysseuroissa on monenlaisia rangaistuskäytänteitä ja useissa tapauksissa rangaistukset annetaan ja otetaan vastaan juurikaan sääntöihin katsomatta. Rangaistukset ovat kuitenkin sikäli yksinkertainen asia, että vain niitä rangaistuksia voidaan nykyisin antaa, jotka löytyvät yhdistyksen säännöistä. Jos säännöissä ei mainita rangaistuksia, on yhdistyslaista seuraava mahdollisuus rangaista vain erottaminen. Henkilökohtaisesti asiasta voidaan myös huomauttaa, joka ei ole rangaistus, vaan tapa kertoa, ettei tapahtunut ole ollut suotavaa. Julkinen huomautus on sen sijaan jo rangaistus.

Aikanaan on ollut yleinen käytäntö, että jos kovin rangaistus on ollut erottaminen, sitä lievempiä rangaistuksia on voitu soveltaa. Tällä ajatuksella monin paikoin toimitaan edelleen. Sittemmin oikeuskäsittelyistä on kuitenkin seurannut tuo sääntömääräisyyden vaatimus.

Rangaistuksia annettaessa on hyvä huomata, että ensimmäistä kertaa jostakin asiasta rangaistusta annettaessa linjataan myös vastaavien tapausten tulevien rangaistusten tasoa. Yhdenvertaisuuden vuoksi samasta asiasta on annettava sama rangaistus, oli kyseessä sitten suuri maanomistaja tai maata omistamaton jäsen, tai sitten seuran pidetty aktiivihenkilö tai pitkään sääntöjä venytellyt räyhänhenki. Pärstäkerroin ei saa vaikuttaa rangaistuksiin.

Yhdenvertaisuusvaatimus vaikuttaa myös toisin päin. Jos aiemmin joku on samasta asiasta päässyt rangaistuksetta, ei samasta asiasta enää voida rangaista muitakaan. Toki ryhtiliike voidaan tehdä sääntömuutoksella, jolloin muutoksen jälkeen tapahtuvat asiat voidaan päättää uudella tavalla riippumatta aiemmasta menettelystä.

Seurojen säännöt useimmiten määräävät rangaistuspäätösten teon kuuluvan hallitukselle tai vuosikokoukselle. Melko yleistä kuitenkin on, että rekisteröidyissäkin yhdistyksissä kesä- tai hirvikokouksessa delegoidaan rangaistusten anto jahtiin liittyen metsästyksenjohtajalle tai toimikunnalle. On yksiselitteistä, että rangaistuspäätöstä ei voida delegoida sääntömääräistä tahoa alemmas.

Alemmalle tasolle delegoitu rangaistus ei ole velvoittava, ellei kyse ole sopimuksesta. Jäsen ja seura voivat nimittäin tehdä jäsenen kannalta vapaaehtoisesti hyväksytyn sopimuksen, jolla jäsen hyväksyy ja sitoutuu sääntöihin. Samalla henkilö sitoutuu niiden rikkomisesta seuraaviin rangaistuksiin sekä siihen, mikä taho rangaistuksesta päättää.

Ero sääntömääräisen vaateen ja sopimuksen välillä on se, että sääntöjen mukaan tehdyt päätökset velvoittavat kaikkia jäseniä, sopimisella tehdyt vain sopijoita.

Jahtikokouksessa on mahdollista laatia seuran sääntöihin kuulumattomia rangaistuksia jahtisääntöihin ja hyväksyttää ne kullakin osallistujalla henkilökohtaisesti ja allekirjoituksin. Hankalampi tapauksesta tulee silloin, jos joku ei hyväksy ja allekirjoita sopimusta. Häntä ei voi sulkea pois jahdistakaan, koska osallistuminen on jäsenoikeus ja sopiminen vapaaehtoista. Asia voi kuitenkin vaikuttaa koko jahdin järjestämisen kuvioihin, mutta ei yksittäisen jäsenen kohteluun.

Metsästyksenjohtajalla ei ole rangaistusoikeutta lain puolesta muutoin, kuin poistaa määräyksistä piittaamaton jahdista kuluvalta päivältä. Muut rangaistusta vaativat asiat ratkoo seuran sääntöjen mukainen taho tai lainvastaisissa asioissa poliisi.

Hirvieläinporukkaan pääsy on useissa seuroissa hyvin rajattua. Rajaaminen voidaan tehdä vain sääntömääräisesti varaten oikeus tietylle jäsenkategorialle. Säännöissä eri kategorioiden välillä luetellaan oikeudet ja velvollisuudet ja niistä tulee asia tulla selville. Aivan pärstäkerroinlogiikalla porukkaan pääsy voidaan tehdä vain, kun jahtiporukka onkin seurasta erillinen seurue ja hirvioikeudet on annettu seurueelle.

Yhdistyksen toimintana hirvieläinjahdit kuuluvat kaikille halukkaille jäsenille, jos sitä ei ole säännöissä varattu erikseen jollekin jäsenkategorialle, kuten edellä mainittiin. Ehtoja voi kuitenkin olla lakimääräisten vaatimusten ohella osallistumismaksu, talkoo-osallistuminen, sääntöjen puitteissa ammunnan harjoittelu tai koeaika ja niin edelleen. Kaikilla tulee kuitenkin olla yhdenvertainen mahdollisuus halutessaan päästä täyttämään velvoitteet ja ne täytettyään osallistua jahtiin.

Poikkeuksena edelliseen on mainittava, että joissakin seuroissa on rajoitettu hirvijahtiin osallistujien määrä. Äärimmillään paikka vapautuu seuraavalle, kun joku jahtiin oikeutetuista luopuu paikastaan. Odotusaika saattaa olla vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Jos määräykset osallistujamäärälle ja paikan täyttämiselle löytyvät säännöistä, on menettely tarkastelun kestävä. Ilman sääntömääräisyyttä ollaan helposti heikoilla jäillä.

Tarkoituksenmukaisuus osallistujien määrärajalle ei ole helposti perusteltavissa, joskin sellainenkin voi löytyä. Jos hyvä perustelu osallistujien määrän rajoittamiselle on olemassa, yhdistystoiminnassa selkeästi yhdenvertainen menettely olisi kierrättää vuorovuosin halukkaita osallistujia tai arpoa osallistujat halukkaiden kesken.

Paljon kiistelty osallistumisvaatimus on ammunnan harjoittelu. Yhdenvertaisuus harjoittelussa tarkoittaa, että tasovaatimusta ei voi olla.

Yleisesti ottaen jonkin jahdin jyrkkä rajaaminen tietylle porukalle ei oikein kuulu yhdistystoiminnan henkeen, onhan yhdistys jäseniään varten. Yleisin syy tiukalle karsimiselle on edelleenkin, ettei lihapottia tarvitsisi jakaa useampaan osaan. Se ei saisi kuitenkaan yhdistystoiminnassa olla määräävä motivaattori, vaan jahdin, yhteishengen ja riistalihan jakaantuminen jäsenistölle.

Ilman kuulemismahdollisuutta voidaan erottaa vain, jos jäsenmaksu on maksamatta. Silloinkin jäsenelle tulee ilmoittaa syy.

Muissa erottamistapauksissa jäsenelle on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi ja kuultavalle on etukäteen kerrottava syyt, mistä häntä kuullaan. Muutoin erottamisessa on tapahtunut menettelytapavirhe ja päätös on moitteenvarainen (moitekanne käräjäoikeudelle). Erottaa tai rangaista voidaan vain syistä, jotka on mainittu seuran säännöissä. Jos seuran sääntöihin perustuvaa syytä ei ole ja se loukkaa yhdenvertaisuutta, päätös voi olla myös mitätön.

Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Lain mukaan suojattuja teoksia ovat muun muassa kirjalliset ja suulliset teokset, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote.

Tekijänoikeuslain mukaan valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna: 1) valmistamalla siitä kappaleita ja 2) saattamalla se yleisön saataviin. Tämä siis koskee kuvaajaa, eli kameran omistajaa.

Valokuvateos on valokuvaamalla tai valokuvaamiseen verrattavin tavoin valmistettu teos. Teoksina suojataan ne valokuvat, jotka ylittävät teoskynnyksen. Tekijänoikeusneuvosto on todennut teoskynnystä koskevassa lausunnossaan TN 2013:3, että Kalle Kultalan vuonna 1961 ottama uutisvalokuva presidentti Urho Kekkosesta Havaijilla ylittää teoskynnyksen.

Teoskynnyksen alle jäävät valokuvat suojataan tavallisina valokuvina. Valokuvalla on teosta lyhyempi suoja-aika.

Tekijänä pidetään sitä, jonka luovan panoksen ansiosta teos on syntynyt. Tekijänoikeuslain mukaan tekijänä pidetään, jollei näytetä toisin olevan, sitä, jonka nimi taikka yleisesti tunnettu salanimi tai nimimerkki yleiseen tapaan pannaan teoksen kappaleeseen tai ilmaistaan saatettaessa teos yleisön saataviin.

Problematiikka näyttäisi kohdistuvan kysymyksessä siihen, ketä pidetään valokuvaajana vastaavissa tilanteissa.

Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta eikä sitä löydy suoraan laista. Näin ollen lopputulos saattaa vaihdella tapauskohtaisen arvioinnin ja laintulkinnan perusteella.

Kameran omistaminen ei yksinään tuo tekijänoikeutta sillä otettuihin valokuviin. Toisaalta kameran paikalleen asettaminen jonkun muun henkilön ohjeiden mukaisesti ei myöskään tuo tekijänoikeutta kameralla otettuun kuvaan, vaan tapauksessa valokuvaajaksi katsottaisiin henkilö, joka on ohjeistanut kameran asettamisesta. 

Tapauksessa, jossa kameran paikalleen asettanut henkilö ja sen omistaja eivät ole sama henkilö, huomiota on syytä kiinnittää myös siihen, onko kameraa käytetty luvallisesti. Myös sillä saattaa olla vaikutusta tekijänoikeuden syntyyn.

Selvää on, että jos riistakameran omistaja on asettanut kameran paikalleen, hänellä on oikeus kameran kuviin.

Tekijänoikeutta koskevissa tulkintakysymyksissä voi myös pyytää lausuntoa tekijänoikeusneuvostolta, joka antaa lausuntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta.

Riistakameraa saa käyttää metsästyksessä huomioiden kuitenkin metsästyslaissa säädetty kielto käyttää ravintohoukutinta karhun metsästyksessä. Riistakamera ei ole tähtäyslaite, joten sen käyttö sarvipiikkien laskemiseen ei ole kiellettyä.

Pienpedoille asianmukaisesti viritetyt raudat ovat turvallisia käyttää. Raudat tulee sijoittaa jämäkkään ja riittävän pitkään suojaputkeen tai -laatikkoon, jossa on ainoastaan pieni reikä, josta ei karhun tassu mahdu sisään. Raudat tulee sijoittaa laatikossa tarpeeksi syvälle ja rautojen tulee laueta tarpeeksi herkästi, jos niihin yrittää karhu tai muu eläin päästä ulkopuolelta käsiksi.

Lue lisää: https://vieraspeto.fi/minkin-pyyntitavat/heti-tappava-rauta/

Etäisyysvaatimus koskee sekä ampujaa, että metsästettävää eläintä, ja tämä ilmenee suoraan sanamuodosta. Jos ampuja tai saaliseläin on 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta, on eläintä ammuttu etäisyysvaatimuksen vastaisesti.

Osoitteenmuutos ei riitä, vaan tosiasiallinen asuminen ratkaisee. 

Metsästyslain (615/1993) 8 § (1427/2014) mukainen vapaa metsästysoikeus on tarkoitettu kuntalaiselle. Metsästyslain esitöissä puhutaan paikallisten asukkaiden oikeudesta (HE 300/1992 vp): Tämä oikeus kuuluu paikallisille asukkaille niin kauan kuin he näissä kunnissa asuvat. Saman oikeuden saa kuntaan muualta muuttanut asukas. Lainsäätäjän tarkoitus ei ole ollut sallia tilannetta, jossa osoite muutetaan, mutta kuntaan ei tosiasiallisesti muuteta.

Kotikunnan määräytymisen osalta metsästyslaissa viitataan kotikuntalain (201/1994) 2§:ään, Kotikuntalain 2§:n mukaisesti henkilön kotikunta on pääsääntöisesti se kunta, jossa hän asuu. Hallituksen esityksen (HE 104/1993 vp.) mukaan: Säännöksessä asumisella tarkoitetaan henkilön tosiasiallista asumista tietyssä Suomen kunnassa ja säännöksen tarkoituksena on siis totuudenmukainen rekisteröinti. 

Kotikuntalain 2 §:n 2 momentin (669/2016) mukaan, jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiintein yhteys.

 Hallituksen esityksessä lainsäätäjän tarkoitusta on henkilön oman käsityksen ja tosiasiallisen asumisen osalta avattu seuraavasti: Henkilön oma subjektiivinen käsitys ei ole kuitenkaan ainoa ratkaiseva tekijä, vaan hänellä tulee myös objektiivisesti havaittavien tosiseikkojen mukaan olla kiinteä yhteys ilmoittamaansa kuntaan. Tällaisia huomioon otettavia tosiseikkoja, jotka osoittavat, että henkilöllä on ilmoittamaansa kuntaan kiinteä yhteys, ovat henkilön perhesuhteet, joilla tarkoitetaan henkilön siteitä perheeseensä ja perheen yhteiseen asuntoon eli kotiin, hänen toimeentulonsa, jolla tarkoitetaan henkilön työskentelyä tai muuta taloudellista yhteyttä määrättyyn asuinpaikkaan tai muut vastaavat seikat, kuten esimerkiksi sukulaisuus-, kasvatus- tai hoitosuhde. Myös se seikka, onko henkilön tarkoituksena asua ilmoittamassaan kunnassa vakinaisesti tai ainakin toistaiseksi, tulee ottaa tosiseikkojen arvioinnissa huomioon. Tulkinnanvaraisissa tapauksissa tosiseikkojen arvioiminen jää viimekädessä viranomaisen tehtäväksi.

Henkilö, joka toimii metsästäjän apuna koiran ohjaajana taikka vastaavalla tavalla avustaa metsästyksessä, ei ole velvollinen suorittamaan riistanhoitomaksua. On kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, kuinka todentaa, ettei henkilö osallistu metsästykseen. Tämä voi olla siinä määrin vaikeaa, että menettelyssä on riskinsä. Selkeintä olisi, että ase olisi myös suojuksessa. 

Aselain puolesta voit mielestäni antaa kiväärin kuvatulla tavalla kaverisi kannettavaksi, mikäli kuljette toistenne välittömässä läheisyydessä. Aseen on pysyttävä koko ajan välittömässä valvonnassasi. Muutoin tilanne voidaan tulkita aseen luovuttamiseksi henkilölle, jolla ei ole oikeutta aseen hallussapitoon.