Valkohäntäpeura

Paino: 70–130 kg
Levinneisyys: Painottuu lounaaseen Varsinais-Suomeen, Satakuntaan, Hämeeseen ja Uudellemaalle; levinneisyyden äärilaita kulkee Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Karjalan kautta kulkevalla linjalla.
Lisääntyminen: 1–3 (4) vasaa
Pyyntiajat: katso riistakeskuksen sivuilta
Saalismäärät: katso RKTL:n sivuilta  

Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) on Pohjois-Amerikasta tuotu laji, jonka amerikansuomalaiset toimittivat lahjaksi Suomen Metsästäjäliitolle vuonna 1934. Tarkoituksena oli antaa isänmaalle riistalajiksi kaunein eläin, joka uudesta kotimaasta löytyi.

Suomeen saatiin neljä naarasta ja yksi pukki. Ne siirrettiin Laukon kartanon maille, ja kanta alkoi kasvaa. Vuosituhannen loppuun mennessä valkohäntäpeurasta oli tullut lihamäärässä mitattuna maan toiseksi tärkein riistaeläin.

Laji on sopeutunut Suomen oloihin hyvin. Se ei ole vallannut minkään lajin ekolokeroa, sen ei ole todettu tuoneen tauteja, eikä se aikaansaa mittavia vahinkoja. Suomen kanta edustaa pohjoiseen sopeutunutta valkohäntäpeuran kookkainta alalajia, joten eläimistä saadaan myös hyvin lihaa.

Elintavat

Valkohäntäpeura on suurehko sorkkaeläin, joka hyödyntää monipuolisesti ruohoja, heiniä, lehtiä ja marjoja. Myös viljelyksillä se viihtyy. Sen voi tavata laiduntamasta hämärän aikaan. Elinympäristökseen valkohäntäpeura valitsee mieluiten maaston, josta löytyy peltoa ja suojaa tarjoavaa pensaikkoista sekametsää.

Talveksi valkohäntäpeura kerää rasvaa, joka auttaa sitä selviämään karulla talviravinnolla. Se elää Suomessa sopeutumiskykynsä äärirajoilla, sillä se joutuu kaivamaan talviravintonsa lumen alta. Se ei pysty käyttämään puumaista ravintoa, eivätkä sen kapeat sorkat kanna hangella. Valkohäntäpeuran menestyksekäs talvehtiminen perustuu riistanruokinnan hyödyntämiseen. Pukki pudottaa sarvensa tammi–helmikuussa.

Valkohäntäpeuralla on kesäisin punaruskea ja talvisin ruskeanharmaa turkki, jossa on valkeaa muun muassa kaulassa, vatsassa ja raajoissa. Laji on saanut nimensä selvästi erottuvasta hännästään ja valkeasta peräpeilistään, joka näkyy hyvin eläimen loikkiessa karkuun. Naaras on jonkin verran urosta pienempi, eikä sillä kasva sarvia.

Lisääntyminen

Valkohäntäpeurat ovat tavallisesti hiljaisia, mutta kiima-aikana ne voivat röhkiä ja päästellä monia muitakin äännähdyksiä.

Pukkien mittelöt naaraista alkavat jo hyvissä ajoin ennen marraskuun lisääntymisaikaa. Urokset kalistelevat sarvia yhteen lyhyissä, mutta kiivaissa otteluissa. Voitokkaimmat pukit pääsevät parittelemaan naaraiden kanssa.

Naaras kantaa seitsemän kuukautta ja synnyttää toukokuussa kahdesta neljään pientä, täplikästä vasaa.

Metsästys

Valkohäntäpeuran pyyntiin vaaditaan pyyntilupa, ampumakoe, metsästyksenjohtaja ja oranssit tai punaoranssit huomioliivit ja -päähine sekä vähintään 500 hehtaarin yhtenäinen alue. Vaatetusvaatimus ei koske metsästäjää, joka metsästää rakennelman suojasta.

Peuran kyttääminen riistapeltojen ja ruokintapaikkojen äärellä on tehokas pyyntimuoto. Lisäksi se mahdollistaa suunnitelmallista kannanhoitoa hyödyttävän valikoinnin.

Valkohäntäpeuraa metsästetään myös ajavaa koiraa käyttäen. Laki kuitenkin rajoittaa hirvieläinten ajoon käytettävien koirien säkäkorkeudeksi enintään 28 cm.

Valkohäntäpeuran kotimaassa huomattava osa peuroista kaadetaan metsästysjousella. Suomen laki ei valitettavasti vielä salli metsäkaurista suurempien eläinten jousimetsästystä.