Riistanhoito

Riistanhoito

Riistanhoito on yksi metsästysharrastuksen tärkeistä sektoreista. Sen avulla parannetaan riistakantojen elinolosuhteita ja varmistetaan myös metsästysmahdollisuuksien jatkuminen tai paraneminen. Riistanhoitotyö tehdään metsästysseuroissa, jossa tietojen ja tapojen välittyminen on tärkeää. Seurojen ja yksityisten jäsenten riistanhoitokokemuksia liitto julkaisee jäsenlehdessään Jahdissa tiedoksi muille metsästäjille.

Riistanhoidon painopiste on muutamissa vuosikymmenissä muuttunut riistaa ravintonaan käyttävien eläinlajien hävittämisestä talviruokintakeskeiseksi ja laajamittaisemmaksi elinympäristöjen hoidoksi, tarjoavathan oikeanlaiset elinalueet eläimistölle sekä suojaa että ravintoa. Myös valikoiva metsästys on yleistynyt riistanhoidon välineenä ja vahinkoeläinkantojen kurissapitäminen sekä ruokintatoimenpiteet ovat edelleen tärkeitä riistanhoidon tapoja.

Riistanhoidon varoista voi hakea avustusta riistakantojen kestävän verotuksen ja riistanhoidon edistämiseen. Lisäksi niitä voidaan myöntää asennekasvatukseen metsästystä ja riistanhoitoa kohtaan tapahtuvassa viestinnässä.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa pienpetopyyntiin tarkoitettuja välineitä seurojen ja nuorten käyttöön, loukkuja ja rautoja, tai riistanhoidon koulutukseen liittyvän materiaalin ja videotuotannon kustannuksiin ja vaikkapa metsästystä tukevaan kampanjaan. Näitä varoja voidaan myöntää myös laadukkaan tutkimustiedon tuottamiseen.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Ere Grenfors
Ere Grenfors
luonnon- ja riistanhoitopäällikkö
+358 50 569 8916
seuratoiminta, lakiasiat