Karhu

Paino: naaras 80–150 kg, uros 120–330 kg
Levinneisyys: Koko Suomi, painottuen itä-, keski- ja luoteisosiin
Lisääntyminen: 1–3 (4) poikasta
Pyyntiajat: katso riistakeskuksen sivuilta
Saalismäärät: katso RKTL:n sivuilta

Karhu (Ursus arctos) on aina ollut arvostettu ja pelättykin peto. Kansanperinteessä sitä ei uskallettu mainita nimeltä. Otsoksi, mesikämmeneksi ja kontioksi kutsumalla arveltiin ehkä, ettei karhu kuulisi nimeään mainittavan ja tulisi luokse. Toisaalta metsästäjät tahtoivat ehkä välttää karhun karkottamista.

Elintavat ja ravinto

Karhua tavataan koko Suomessa. Sen elinpiirit voivat vaihdella alle tuhannesta jopa useisiin tuhansiin neliökilometreihin. Naaras saattaa elää vain muutaman sadan neliökilometrin alueella. Karhu voi taittaa lyhyessä ajassa pitkiäkin matkoja: parin vuorokauden aikana se saattaa kulkea 50 kilometriä.

Karhu on monipuolinen ravinnonkäyttäjä. Kevään lisääntymisaikana sekä syksyllä ennen talviunta ruoka painottuu haaskoihin ja muuhun lihaan. Vaikkei karhu ole erityisen tehokas pyytäjä, se voi saalistaa sorkkaeläimiä, jäniksiä, kanalintuja ja pienpetoja. Huonompina hirvivuosina se voi syödä myös kotieläimiä, kuten lampaita. Suurimman osan vuodesta karhu on enemmänkin kasvissyöjä. Sille maistuvat vihreiden kasvinosien lisäksi muun muassa juuret, hyönteiset ja marjat.

Karhu yleensä väistää ihmistä, mutta tiheiden kantojen alueella havaintoja tehdään enemmän. Normaalisti itsensä tai pentueensa uhatuksi kokeva karhu tyytyy valehyökkäyksiin, mutta onnettomuuksia on sattunut. Kuolemaan johtanut kohtaaminen pentujaan puolustaneen emokarhun kanssa tapahtui esimerkiksi 1990-luvun lopussa.

Elinympäristö, vuosirytmi ja lisääntyminen

Karhu viihtyy monenlaisissa metsämaisemissa. Mieluisimpia lienevät tiheät sekametsät, joissa riittää hirviä ja poroja sekä vanhat havumetsät, joissa on muurahaiskekoja, toukkia ja kuoriaisia. Jalanjäljet, revityt kannot sekä kaavitut muurahaispesät ovat parhaita merkkejä kontiosta.

Syksyllä karhu alkaa kerätä rasvakerrosta lihapitoisella ravinnolla. Syys–lokakuussa se tyhjentää suolensa ja vetäytyy talvipesäänsä, jonka se yleensä kaivaa pehmeään maahan tai muurahaiskekoon. Mikäli karhua ei häiritä, se nukkuu huhti–toukokuulle.

Moniavioisen karhun kiima on kesä–heinäkuussa. Tuolloin urokset käyvät naaraista verisiäkin tappeluita. Kevättalvella naaras synnyttää pesäänsä 1–2 sokeaa, noin 300 gramman painoista pentua. Eteläisessä Suomessa pentuja voi tulla jopa 3–4. Emo imettää syksyyn asti ja vieroittaa pentunsa noin 1,5-vuotiaina. Joskus pentu saattaa kulkea mukana jopa 2,5-vuotiaaksi.

Pienestä pentumäärästä johtuen lisääntyminen on hidasta. Toisaalta pentukuolleisuus on suhteellisen vähäistä. Pentuja tappavat esimerkiksi aikuiset uroskarhut. Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan urokset surmasivat ainoastaan muiden urosten jälkeläisiä.

Suomen karhukanta

Arvostettuna eläimenä, pelättynä petona ja haluttuna saaliina karhu herättää suuriakin tunteita. Sitä tavataan koko Suomessa. Tiheimmät kannat keskittyvät itäosiin ja Keski-Suomen sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan väliselle alueelle. Myös muutamia pienempiä tihentymiä esiintyy.

1800-luvulla ja 1900-luvun puolessa välissä järjestäytynyt pyynti oli niin kiivasta, että karhukanta romahti. Kanta lähti 1970-luvulla varovaiseen nousuun, ja 1990-luvulla se kasvoi jo vauhdilla. RKTL:n kannanarviot perustuvat muun muassa petoyhdyshenkilöiden keräämiin havaintoihin. Arviointi on vaikeaa, sillä karhu liikkuu pitkiä matkoja, ja sama eläin saatetaan havainnoida usealla alueella.

Metsästys

Karhunmetsästys on haastavaa ja liha arvokasta. Älykäs eläin väistää taitavasti metsästäjää ja eksyttää koiran. Karhun kaatoon tarvitaan kokemusta elintavoista. Tiedot elinalueista ja kulkureiteistä kerätään pidemmällä ajalla. Karhun pyynti on luvanvaraista. Pentujen kanssa liikkuvaa emoa tai alle vuoden ikäistä yksilöä ei saa ampua. Ravintoa ei myöskään saa käyttää houkuttimena.

Karhua pyydetään yleensä pysäyttävien tai ajavien koirien avulla. Sitä voidaan metsästää myös seuraamalla jälkiä itsenäisesti tai koiran avulla. Ajoketjumetsästys on vaikeaa, koska karhu kulkee usein myötätuuleen saaden jatkuvasti tietoa ketjun liikkeistä. Se tekee taitavia harhautuksia ihmisille ja koirille.

Näkyvyyden tulee olla hyvä ja laukauksen varma, sillä karhu on haavoittuneena erittäin vaarallinen.