Metsästäjä, auta Ukrainaa lahjoittamalla kriisialueilla toimiville tunnetuille järjestöille | Suomen Metsästäjäliitto

Metsästäjä, auta Ukrainaa lahjoittamalla kriisialueilla toimiville tunnetuille järjestöille

03.02.2023 08:00

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt monissa suomalaisissa auttamisen halun ja Metsästäjäliitolta on kyselty myös mahdollisuuksia järjestää keräyksiä Ukrainan avuksi. Metsästäjäliitto on luottamushenkilöiden kanssa pohtinut asiaa ja todennut, että Metsästäjäliitolla ei ole avustamiseen tarvittavaa osaamista kriisialueilla toimimiseen.

−Metsästäjäliiton jäsenet ovat varmasti järkyttyneitä Ukrainan tilanteen takia, mutta liitolla ei valitettavasti ole kriisiavustamiseen tarvittavaa asiantuntemusta, osaamista, resursseja eikä kanavia. Toivomme kuitenkin, että myös metsästäjät auttavat ukrainalaisia antamalla apua ukrainalaisille tunnettujen toimijoiden kautta. Sosiaalisessa mediassa pyörii nyt lukuisia rahankeräyskampanjoita. Rahankeräysten laillisuus kannattaa aina varmistaa, koska auttamisenhalu houkuttelee myös huijarit liikkeelle, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

Vastuullinen lahjoittaminen ry on varainhankintaa harjoittavien yleishyödyllisten yhteisöjen yhteistyöverkosto. Suomen Metsästäjäliitto on yksin VaLan jäsenjärjestöistä. VaLan jäsenyhteisöt edustavat noin miljoonaa lahjoittajaa ja tukijaa.

Suomessa on useita järjestöjä, jotka auttavat kriisien ja katastrofien sattuessa maailmalla. Lahjoituksilla toteutetaan humanitaarista apua kriisialueella monin tavoin mm. jakamalla hätäaputarvikkeita ja auttamalla arjen perusasioissa avustustyöntekijöiden voimin. Tutustu keräyksiin, joita yhteisöt toteuttavat Ukrainan tilanteen auttamiseksi täällä:

https://www.vala.fi/b/rahalahjoitukset-ukrainaan

Myös CIC (International council for game and wildlife conservation) kerää rahaa: https://payment.cic-wildlife.org/purchasable/760