Kuusivuotias harmaa norjanhirvikoira Vainu joutui suden hampaisiin sunnuntaina 17. marraskuuta kesken hirvijahdin Laihian Jukajalla. Eläinlääkäri lopetti suden kohtaamisesta henkiin jääneen koiran. Tämä on 26. koiriin kohdistunut susivahinko, josta Suomen Metsästäjäliitto tiedottaa tänä syksynä. Uutisoinnilla halutaan tehdä julkiseksi susien vähentynyt ihmis- ja koirapelko.

Susi lopetti hirvijahdin Laihialla

19.11.2024 15:21
Kuusivuotias harmaa norjanhirvikoira Vainu joutui suden hampaisiin sunnuntaina 17. marraskuuta kesken hirvijahdin Laihian Jukajalla. Eläinlääkäri lopetti suden kohtaamisesta henkiin jääneen koiran. Tämä on 26. koiriin kohdistunut susivahinko, josta Suomen Metsästäjäliitto tiedottaa tänä syksynä. Uutisoinnilla halutaan tehdä julkiseksi susien vähentynyt ihmis- ja koirapelko.

Vainu lähti sunnuntaina isäntänsä ja perheen toisen koiran kanssa hirvimetsälle edellispäivän tapaan. Nuorempi koira aloitti haukun, eikä Vainu ehtinyt mukaan, kun hirvet jo lähtivät liikkeelle. Vainu ei pysynyt edellä menevien muiden koirien tahdissa. 

Jälkikäteen Vainun omistaja pohtii, että hirvillä taisi olla jo siinä vaiheessa tieto sudesta.

– Hirvet juoksivat vauhdikkaasti ja nuorempi, noin kolmivuotias koira pysytteli niiden kannoilla. Ryhmä meni virtaavan luoman yli ja Vainu jäi siinä vaiheessa toiselle rannalle. Vainu haukkui muutamia haukkusarjoja luoman rannassa. Kun huomasin tutkasta, ettei koira enää liiku, lähdin katsomaan tilannetta, kertoo Vainun omistaja.

Kun isäntä pääsi paikalle hänet kohtasi karmea näky. Koiran kylki oli verinen, ja siitä karkasi ulos ilmaa koiran hengittäessä.

– Sen näki heti, ettei ole paljoa tehtävissä. Ajoimme kuitenkin Seinäjoelle eläinlääkäriin. Lääkäri teki voitavansa, mutta totesi koiran vammat niin pahaksi, että suositteli eutanasiaa. En halunnut koiran kärsivän enempää. Vainu sai viimeisen piikin.

Suurpetoyhdyshenkilö löysi tapahtumapaikalta ainakin yhdet suuret sudenjäljet. Lisäksi koiran kyljessä olleet hampaanjäljet eivät jättäneet arvailuille sijaa.

Ei lunta, ei jälkiä

Samalla alueella jahdattiin hirviä lauantaina useamman koiran kanssa. Susista ei ollut vielä silloin mitään tietoa.

– Täällä ei ollut lunta. Ei jälkiä susista, ei tietoa missä ne mahdollisesti liikkuvat, Vainun omistaja sanoo.

Jukajan metsästysseuran maat hipovat Luonnonvarakeskuksen määrittelemän susireviirin rajaa. Tänä syksynä susista on tehty satunnaisia havaintoja.

– Meidän porukalta hirvijahti päättyi tähän. Yksi vasa jäi kaatamatta. Tarkoitus olisi käyttää nuorempaa koiraa vielä haukkukokeissa, mutta nyt odotamme kunnon lumet, jotta saamme susien olinpaikoista enemmän tietoa.

Vainun omistaja on harrastanut hirvikoiria 20 vuoden ajan. Vainu oli käyttövalio. Valioarvo on perheen nuoremmankin koiran tavoitteena.

– Aina sitä on pieni pelko rinnassa, kun koiran päästää metsään. Mitä vain voi tapahtua. Kyllä tämä pysäytti. Koiria on jo jätetty kotiin susien vuoksi.

Vainun omistaja on harrastanut hirvikoiria kahdenkymmenen vuoden ajan. Vainu oli käyttövalio. Kuvalähde: Vainun omistaja

Enemmistö kannattaa kannanhoidollista metsästystä

Sutta ei ole metsästetty Suomessa moneen vuoteen. Näin ollen se on menettänyt ihmis- ja koirapelkonsa. Susien pihakäynneistä raportoidaan päivittäin, ja sudet tappavat kohtuuttoman paljon metsästyskoiria ja kotieläimiä. 

Suomen Metsästäjäliitto vaatii, että lainsäädännössä otetaan huomioon susivahinkojen ehkäisy ilman, että rikotaan EU:n luontodirektiiviä. Kannanhoidollinen metsästys on osa kestävää susikannan hoitosuunnitelmaa, jonka tavoitteena on turvata elinvoimainen susikanta, kuitenkin turvaten maaseudulla asuvien ihmisten ja kotieläinten turvallisuus.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaa suurpetojen kannanhoidollista metsästystä.

Lue lisää: Kansalaiset tyytymättömiä suurpetopolitiikkaan – enemmistö kannattaa kannanhoidollista metsästystä

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Jaakko Silpola
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja
+358 50 406 4836