Aiemmin tänä vuonna (15.2.2021) EU:n alueella astui voimaan lyijyhaulien käyttökielto kosteikkoalueilla. Tästä alkoi siirtymäajan laskeminen, joka Suomen kohdalla oli joko kaksi tai kolme vuotta. Siirtymäajan pituus riippui siitä, valitsiko Suomi niin sanotun Ramsar-rajoituksen vai lyijyhaulien totaalikiellon. Lyijyhaulirajoitus on osa REACH-asetusta ja eurooppalaista kemikaalilainsääntöä. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö (STM) vastaa Suomessa REACH-asetuksen toimeenpanosta. STM nimitti ministeriötyöryhmän pohtimaan asiaa. Ministeriötyöryhmä kutsui kevään mittaan kuultavaksi kaikki olennaiset tahot ja myös Metsästäjäliitto osallistui keskusteluun ja jätti lausunnon asiassa. Julkaistu rajoitus kokonaisuudessaan suomeksi: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32021R0057&from=sv
Suomen Metsästäjäliiton mielestä totaalilyijyhaulikielto ei ollut vaihtoehto. Vaikka ylilaaja kosteikon määritelmä rajaakin suuria alueita Suomessa pois lyijyhaulien käytöstä, jättää se kuitenkin mahdollisuuden käyttää lyijyhauleja esimerkiksi ampumaradoilla, jotka eivät ole Ramsar-alueiden vaikutuspiirissä. Tuleva lyijyhaulirajoitus sisältää kuitenkin lukuisia ongelmia, kuten kansalaisen syyllisyysolettaman. Hallinnon sisällä aletaan nyt suunnitella muun muassa valvonnan järjestämistä.
Lisätietoja:
metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen, puh.040 845 1572 jussi.partanenmetsastajaliitto.fi ()