Suomen Metsästäjäliitto ei hyväksy metsästyksessä, liitto- ja piiritoiminnassaan eikä metsästysseuroissa laittomuuksia. Liiton 100-vuotisesta linjauksesta muistutettiin julkilausumassa, joka annettiin liiton kevätliittokokouksessa 20.4.2023.

Suomen Metsästäjäliitto edellyttää vastuullista eränkäyntiä

06.03.2024 14:11
Suomen Metsästäjäliitto ei hyväksy metsästyksessä, liitto- ja piiritoiminnassaan eikä metsästysseuroissa laittomuuksia. Liiton 100-vuotisesta linjauksesta muistutettiin julkilausumassa, joka annettiin liiton kevätliittokokouksessa 20.4.2023.

– Metsästäjäliitto on koko olemassaolonsa ajan edistänyt järjestäytyneisyyden kautta metsästyslain noudattamista ja metsästyskulttuurin kehittämistä. Emme liitossa hyväksy laittomuuksia eikä niitä tule hyväksyä liiton piireissä eikä 2700 jäsenmetsästysseurassamme, linjaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg.

Epäiltyjen rikosten tutkinta kuuluu poliisille ja oikeuslaitos arvioi epäiltyjen syyllisyyden. Mikäli metsästäjä on saanut lainvoimaisen metsästystä koskevan tuomion, metsästysseura voi ja sen on syytä harkita sääntöjensä puitteissa, voiko metsästäjä jatkaa seuran jäsenenä.

– Metsästyksen asiaa voi edistää vain laillisella toiminnalla ja esimerkiksi kuulumalla metsästäjien etujärjestöön Suomen Metsästäjäliittoon. Vaikuttamisessa onnistuminen edellyttää metsästyksen yleistä hyväksyntää ja siinä me metsästäjät olemme onnistuneet. Suomalaisista 90 % suhtautuu metsästykseen myönteisesti tai neutraalisti. Vahinkoja sattuu, valitettavasti myös metsästyksessä. Kuitenkin ne, jotka rikkovat metsästyslakia tietoisesti ja tahallisesti, murentavat metsästyksen hyväksyttävyyttä ja vahingoittavat kaikkien metsästäjien ja metsästyksen asiaa, muistuttaa liiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola. 

Metsästäjäliiton arvot ovat luonnon kunnioittaminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys, asiantuntijuus ja eräkulttuurin vaaliminen. Metsästäjäliittoon kuuluu 147 000 metsästäjää, minkä vuoksi liitto on yksi Suomen suurimpia kansalaisjärjestöjä. 

– Teemme metsästysseuroissa ja liiton 16 piirissä arvokasta koulutus- ja nuorisotyötä tuhansien metsästäjien voimin. Olemme myös vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Esimerkiksi yhdessä muiden järjestöjen kanssa tehty susien metsästystä koskenut kansalaisaloitteemme sai eduskunnassa kannatusta yli puoluerajojen ja johti suurpetojen metsästystä koskevan metsästyslain päivitykseen. Toimimalla jahtipoluilla esimerkillisesti ja kuulumalla Metsästäjäliittoon metsästäjä edistää parhaiten yhteistä asiaamme, kannustaa puheenjohtaja Hallenberg.

Lisätietoja:

Jaakko Silpola
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja, viestintäpäällikkö
+358 50 406 4836