Valkeakosken Saarioisjärvi on merkittävä alueellinen vesilintukohde, joka useiden muiden lintukohteiden tavoin kärsii rehevöitymisen aiheuttamasta umpeenkasvusta. Oikolanjoen valuma-alueen vesiä valuu Saarioisjärven läpi, mikä selittää suuren ravinteiden kertymisen runsaan 50 hehtaarin järveen. Järven kunnon parantamiseksi perustettu hoito- ja kehittämisyhdistys on saanut toteutettua vesialueella muun muassa ruoppausta sekä vesikasvien kasvun rajoittamista pressutuksen avulla.
Vesilinnuille kohde on arvokas.
– Saarioisjärvihän on mitä parhain vesilintuympäristö. Täällä on rikkonaiset rantaviivat, täällä on paljon vesikasvustoa ja niin kuin äänestä kuuluu niin muutoinkin lajirikas ympäristö, toteaa vesilintuasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen Viiden jälkeen -haastattelussa.
Birdlifen Juhani Kairamo kertoo, että monella vesilintulajilla kanta on jyrkkenevässä ja pitkäaikaisessa taantumassa.
– Lähtökohtaisesti ehkä merkittävin syy on vesistöjen rehevöityminen. Se aiheuttaa umpeenkasvua kosteikoilla ja heikentää ravintotilannetta, sanoo Kairamo.
Levähdysalueet lihottavat sorsat syysmuutolle
Avovesiosa kuuluu Sotka-levähdysaluehankkeen verkostoon, jolla metsästys on kielletty ympäri vuoden. Levähdysalueet mahdollistavat sen, että vesilinnut voivat myöhentää syysmuuttoaan ja voimistua ennen talvehtimista.
– Onhan niin, että hyväkuntoinen syysmuuttaja on sitten vahva lisääntyjä keväällä, sanoo Pekkarinen.
Metsästäjät suhtautuvat levähdysalueisiin myönteisesti, sillä he ymmärtävät niiden tarpeen vesilintujen näkökulmasta, arvioi Pekkarinen. Saarioisjärvellä Saarioispuolen Metsästysseuralla on silti tärkeä osa levähdysalueen hoidosta, sillä he vastaavat haitallisten vieraslajien eli minkin ja supikoiran poistosta alueella.
Lisäksi jutussa puhutaan muun muassa vesilintujen tunnistamisesta sekä lintuharrastajien ja metsästäjien yhteistyöstä. Katso koko juttu:
Katso Viiden jälkeen MTV Katsomosta (Ilmainen, ei kirjautumista)
Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!
metsastajaliitto.fi