Viime kesän aikana Huutokaupat.comissa huutokaupan kohteena ollut MINOX 3-15×56 Juha HIRVI Special Edition kiikaritähtäin myytiin 3000 euron hinnalla. Huutokauppa päättyi metsästäjille tärkeänä päivänä eli 20.8. klo 12.
Eränetti Oy:n edustaja Asmo Talvikunnas luovutti kiikaritähtäimen huutajalle Suomen Metsästysmuseon tiloissa 29.8.2023 ja sen vastaanotti Martti Aarnio-Wihuri. Lisäksi tilaisuudessa paikalla olivat olympiamitalisti Juha Hirvi sekä Metsästäjäliiton nuorisotyön asiantuntija Elina Mäkelä ja toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, jotka vastaanottivat rahalahjoituksen liitolle.
- Halusimme esineen kokoelmaamme ja mikä parempi kuin hyväntekeväisyyden kautta sen hankkiminen, kertoo lopullisen huudon tehnyt Martti Aarnio-Wihuri. Metsästäjäliitto tekee erinomaista työtä nuorten metsästäjien ja metsästyksen eteen, joten raha menee varmasti hyvää osoitteeseen. Martti jatkaa.
Sarjanumeroitu Juha Hirvi Special Edition sarjan 1/201 ensimmäinen kiikaritähtäin huutokaupattiin Metsästäjäliiton nuorisotyön hyväksi ja huutokauppahinta käytetään lyhentämättömänä nuorten ampumatoiminnan tapahtumiin.
- Arvostamme avustusta erittäin paljon. Olemme aina ajatelleet, että kaikki lahjoitusvarat käytämme suoraan nuorten toimintaan eli tällä rahalla toivottavasti mahdollisimman moni nuori pääsee osallistumaan toimintaan, Mäkelä ja Silpola kiittävät.
Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

