Metsästäjien etujärjestö Suomen Metsästäjäliitto kiittää metsästäjiä valkohäntäpeurakannan kehityksen kääntämisestä laskuun. Luonnonvarakeskuksen tänään pe 18. maaliskuuta 2022 julkistettujen lukujen mukaan kanta pieneni lähes 10 prosenttia. Kanta pienentyi kaikissa maakunnissa peuran tihentymäalueella Lounais-Suomen suunnalla.

Metsästäjät onnistuivat – Valkohäntäpeurakanta pienentyi

18.03.2022 13:10
Metsästäjien etujärjestö Suomen Metsästäjäliitto kiittää metsästäjiä valkohäntäpeurakannan kehityksen kääntämisestä laskuun. Luonnonvarakeskuksen tänään pe 18. maaliskuuta 2022 julkistettujen lukujen mukaan kanta pieneni lähes 10 prosenttia. Kanta pienentyi kaikissa maakunnissa peuran tihentymäalueella Lounais-Suomen suunnalla.

– Peurasaalis oli päättyneellä kaudella jälleen ennätyssuuri, 74 000 yksilöä. Jahdin vaikutus on nyt nähtävillä, kun peurakannan kasvu on saatu käännettyä laskuun. Tästä oli viitteitä metsästysseuroista saadun palautteen perusteella jo jahtikauden aikana. Metsästäjien ja määrätietoisten metsästysseurojen ansiosta laskutavoite saavutettiin, kiittää Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

Tuore peuran kanta-arvio osoittaa, että Metsästäjäliiton kannattama nykyinen lupajärjestelmä toimii eikä siihen tarvita muutoksia. Tihentymäalueilla tavoitteena on ollut maa- ja metsätalouden sekä tieliikenteen vahinkojen vähentäminen.

– On kantatavoitteiden asettamisen sekä tehokkaan ja vastuullisen jahdin toteuttamisen vuoksi tärkeää, että peuran metsästystä varten meillä on käytössä 500 hehtaarin minimialuevaatimus ja pyyntilupajärjestelmä. Hyvällä paikallisella yhteistoiminnalla seurojen ja maanomistajien kesken voimme vaalia tämän arvostetun riistaeläimen kestävää kannanhallintaa, kannustaa Silpola.

Nyt alkaa pyyntilupien haku tulevalle jahtikaudelle. Metsästäjäliitto kannustaa tihentymäalueilla lupien hakijoita Lounais-Suomen suunnalla jatkamaan vastuullista metsästystä niin, että etenemme kohti alueellisten riistaneuvostojen asettamia peuran tiheystavoitteita.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 0504064836, jaakko.silpolaatmetsastajaliitto.fi

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Jaakko Silpola
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja
+358 50 406 4836