Metsästäjäliitto kiittää lainvalmistelijoita erävalvonnan lausunnan kuulemisesta | Suomen Metsästäjäliitto

Metsästäjäliitto kiittää lainvalmistelijoita erävalvonnan lausunnan kuulemisesta

17.06.2024 08:40

Esitys laeiksi Metsähallituksen erävalvonnasta annetun lain, metsästyslain 89 §:n ja kalastuslain 99 ja 108 §:n muuttamisesta piti alun perin sisällään useita kritiikkiä saaneita ehdotuksia poliisivaltuudet ylittävistä tutkintaoikeuksista erätarkastajille, joiden työnantaja on Metsähallitus.

Metsästäjäliitto piti lausunnossaan metsästysrikosten ehkäisyä erittäin tärkeänä ja kannatti useita perusteltuja muutosehdotuksia. Tietyt kohdat saivat sen sijaan voimakasta kritiikkiä, joihin liitto vaati muutoksia.

Lausuntokierroksen perusteella esitystä muutettiin, jossa nämä liiton lausumat kohdat oli huomioitu. Esimerkiksi pienempien yksityiskohtien ohella toisen maalla moottorikäyttöisellä välineellä ilman lupaa tai erityistä syytä kulkeminen jäi kokonaan pois. Kulkuneuvon ja tavaroiden tutkiminen taas vaatii liiton esittämän perustellun epäilyksen, kuten muidenkin kansalaisten tavaroiden tutkimisen laita on.

Liitto pitääkin prosessissa kiitettävänä, että lainvalmistelijat kuulivat lausunnonantajia ja erävalvonnan edellytyksiä parannettiin alkuperäisen vastustuksen sijaan lopulta hyväksynnän saattelemana.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Teemu Simenius
Teemu Simenius
järjestöpäällikkö
+358 50 331 5330
seuratoiminta, lakiasiat