Metsästäjäliitto kannustaa jäseniään kovaan loppukiriin valkohäntäpeuran jahdissa tihentymäalueilla. Metsästysaikaa on vielä lähes kuukausi jäljellä.

Metsästäjäliitto kannustaa peurajahdin loppukiriin

18.01.2022 14:20
Metsästäjäliitto kannustaa jäseniään kovaan loppukiriin valkohäntäpeuran jahdissa tihentymäalueilla. Metsästysaikaa on vielä lähes kuukausi jäljellä.

”Paineet valkohäntäpeurojen määrän vähentämiseksi valkohäntäpeuran tihentymäalueella Helsinki-Tampere-Pori -linjan lounaispuolella ovat suuret, kuten julkinen keskustelu on osoittanut. Metsästysseurat ovat avaintekijä tavoitteellisessa metsästyksessä ja yhteisvoimin on mentävä kohti tavoitteita. Lupia on runsaasti ja viimevuotiset kaatomäärät on alueella pyrittävä selkeästi ylittämään, jotta peurakanta tihentymäalueella varmasti pienenee. Paljon on viime vuosina saatu tuloksia aikaan, mutta ponnistetaan vielä lisää”, Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg kannustaa.

Tihentymäalueella peuroja on tähän mennessä kaadettu Varsinais-Suomessa viime vuotista enemmän. Muissa maakunnissa kaatomäärät vastaavat vuoden takaista. Kaatotavoitteet ovat tälle metsästyskaudelle suuremmat kuin vuosi sitten, sillä pyyntilupia myönnettiin 23 % enemmän. Kanta leikkautuu tehokkaimmin kohdentamalla metsästys naaraisiin. Pyyntilupien käyttöä ei tulisi seuroissa sisäisillä säännöksillä rajoittaa.

Suomen riistakeskuksen tuoreet tilastot osoittavat, että alueellisesti on suurta vaihtelua kaatomäärissä suhteessa vuoden takaiseen. On alueita, joilla peurakanta on jo havaintojen mukaan harventunut, mutta kokonaisuutena peurojen määrä tihentymäalueella on viime talvea suurempi.

”Positiivista on, että peurakolarit ovat vähentyneet runsaat 10 % samalla kun liikennesuorite on lievästi kasvanut vuoden takaisesta. Tihentymäalueella alueellisten riistaneuvostojen asettamat peurojen tiheystavoitteet ovat selkeästi peurojen nykymäärää alhaisemmat. Hirvitalousalueittain kantaa tulisikin harventaa 15-35 % nykytilanteesta. Siten tihentymäalueilla ei ole vähäisintäkään riskiä peurakannan liialliseen supistumiseen, tukee Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

Metsästäjäliitto kannattaa metsästysseuratoimintaan perustuvaa nykyisen lupajärjestelmän ylläpitoa. Liiton näkemyksen mukaan vain seuratoiminnalla voidaan valkohäntäpeurojen määrä saattaa yhteiskunnallisesti sopivalle tasolle.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Tuomas Hallenberg
Tuomas Hallenberg
puheenjohtaja
+358 40 528 6069
Jaakko Silpola
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja, vt. viestintäpäällikkö
+358 50 406 4836