Hyvä Metsästäjäliiton jäsen,
Saamme nyt lähes päivittäin lukea Metsästäjäliiton uutisoimana susien tappamista koirista. Susihavaintoja on tehty puolitoistakertainen määrä edelliseen vuoteen nähden. Karhun vähäiset pyyntiluvat oikeus jäädytti valitusten myötä, jälleen kerran. Poliisi tiedotti 22. elokuuta olevansa huolissaan suurpetojen aiheuttamien tehtävien merkittävästä kasvusta.
Metsästäjäliitto on tarjonnut yhdessä MTK:n kanssa päättäjillemme ehdotuksia lainsäädännön kehittämisestä, mutta esityksiämme ei ole huomioitu. Keväällä karhujahdin vakuutettiin nyt syksyllä alkavan, vaikka Metsästäjäliitto varoittikin, että todennäköisesti luvista valitetaan ja oikeus luvat jäädyttää. Vasta runsaan vuoden kuluttua tiedämme, mikä on korkeimman hallinto-oikeuden kanta myönnettyihin lupiin.
Kannanhoidollinen metsästys jumissa jopa 2030-luvulle asti, ellei lakeja muuteta tulevana talvena
Mikäli jäämme odottamaan oikeuden päätöstä tämän vuoden karhun kannanhoidollista metsästystä koskeviin poikkeuslupiin, ei karhua luultavasti ensi vuonnakaan metsästetä, koska oikeuden kantaa ei vielä tuolloinkaan tiedetä. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) kanta on kaiken lisäksi luultavasti kielteinen, koska KHO laista lausuessaan totesi, että pykälämuotoilut tuskin ovat riittäviä. Vuoden 2027 eduskuntavaaleissa valitaan uusi eduskunta ja uutta hallitusta muodostetaan kesän yli. Kukaan ei ole silloin uutta suurpetojen kannanhoidollista metsästystä koskevaa lakia työstämässä.
Mikäli uusi hallitusohjelma suhtautuu metsästykseen yhtä positiivisesti kuin nykyinen, vuonna 2028 meillä saattaa olla uusi laki. Siitä valitetaan ja luvat jäädytetään, eikä siten tuolloinkaan metsästetä. Ei edes vielä vuonna 2029 voida metsästää, koska KHO ei ole vielä vuoden 2028 laista ja myönnettyjen lupien lainmukaisuudesta lausunut mitään. Sitten vuosikymmen jo vaihtuu, ja tilanne on edelleen jumissa. Ennusteiden mukaan suurpetokannat kuitenkin tuplaantuvat 5-7 vuodessa.
Valitusoikeutta rajattava, oikeuslaitoksen toimintaa nopeutettava tai suurpetojen kiintiömetsästys laajennettava koko maahan
Metsästäjäliitto on esittänyt hallituspuolueiden puheenjohtajille, että tässä tilanteessa on rajattava valitusoikeutta kuten muun muassa Ruotsissa on tehty. Sen lisäksi on rajattava oikeuden toimeenpanokielto vain tilanteisiin, jossa myönnetyt poikkeusluvat uhkaavat suurpetokannan säilymistä eli siis sitä, että kanta olisi lupien myötä painumassa alle sille määrätyn suotuisan suojelutason. Ja lopuksi, oikeuden tulisi käsitellä valitukset kiireellisinä, muutamassa viikossa.
Kaiken lisäksi lupaprosessin aikataulua tulisi väljentää oleellisesti. Ruotsin ja Viron mallien mukaisesti kannanhoidollisen metsästyksen suunnittelu ja lupien perustelu tulee olla viranomaisten vastuulla. Tämä tapahtuisi jo edellisenä syksynä. Riistahallinto määrittelisi ja perustelisi seuraavan vuoden syksyn luvat jo kyseisen vuoden alkuun mennessä ja näin valitusajalle ja mahdollisten valitusten nopeutetulle oikeuskäsittelylle olisi vajaat puoli vuotta aikaa.
Ellei kaikki edellä esitetty toimi tai sitä ei haluta toteuttaa, on vielä jäljellä toinen vaihtoehto: levitetään poronhoitoalueella käytetty karhun kiintiömetsästyksen malli koko Suomeen ja toteutetaan se kaikkien suurpetojen osalta samalla tavalla. Kiintiöt myönnettäisiin asetuksella, kuten merelle hylkeiden kiintiöt. Tällöin niistä ei voisi valittaa.
Suden kannanhoidollinen metsästys mietittävä uudelleen
Suden suojelustatuksen lieventämisen vuoksi suurpetojen kannanhoidollista metsästystä koskeva laki avataan nyt syksyllä. Suden kannanhoidollinen metsästys voisi alkaa tammikuun sijasta jo loppukesästä tai syksyllä Latvian ja Viron esimerkkien mukaisesti. Tällöin nuoret sudet olisivat koon perusteella tunnistettavissa. Sudelle on myös määriteltävä realistinen suotuisan suojelun taso. Metsästäjäliitto ja MTK ovat jo keväällä esittäneet suden geneettisen elinvoimaisuuden varmistavan tutkimuksen perusteella tasoksi 165 sutta. Ruotsissa raja-arvoksi on määritetty 170 sutta.
Kun suden metsästys alkaisi syksyllä 2026, meillä olisi hyvin aikaa valmistella lait ja metsästyksen perusteet kunnolla niin, että kaikkien suurpetojen kannanhoidolliseen metsästykseen päästäisiin syksyllä 2026.
Päättäjille ja viranhaltijoille on tarjottu vuosien ajan esityksiä ja malleja ongelman ratkaisemiseksi. Edellä on niitä lisää. Ellei mikään noista ole toteutettavissa, tarvitaan hyviä perusteluja miksei. Pelkkä perustelukaan ei riitä, riistahallinnon ja päättäjien on osoitettava jokin muu malli, joka toimii.
Kaikki jäsenet vaikuttamaan
Meistä jokainen voi tässä tilanteessa vaikuttaa. Ole yhteydessä alueesi kansanedustajiin ja kerro paikallisesta suurpetotilanteesta. Kysy, mitä päättäjät aikovat tehdä tässä tilanteessa. Aikaa muutoksille on tämä talvi. Työ on aloitettava heti.
On äärettömän harmillista vuodesta toiseen keskittyä jäsenviesteissä suurpeto-ongelmaan, kun meillä on paljon hienoja metsästykseen liittyviä asioita, joista voisi kirjoittaa. Vaikka edunvalvonnassa joudumme keskittymään suurpetoihin, nautitaan syksyisestä luonnosta ja jahtimahdollisuuksista siinä mitassa kuin voimme!
Hyvää syksyä jäsenille ja päättäjille toivottaen,
Petteri Lampinen
puheenjohtaja
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja
Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!
metsastajaliitto.fi
metsastajaliitto.fi