Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama metsästyksen verkkokauppa Oy Eräkontti Ab ja hollolalainen paikannuspalvelua kehittävä startup-yritys Loimu Labs Oy ovat 3.9.2026 solmineet aiesopimuksen Eräkontin mahdollisesta osakkuudesta paikannuspalveluyrityksessä.
Aiesopimuksen mukaan yritykset testaavat alkavan syksyn aikana Loimu Labsin kaksi vuotta kehittämää metsästyskoirien ja metsästäjien paikannuspalvelua metsästysseuroissa eri puolilla Suomea.
Mikäli palvelun pilotointi onnistuu tulevana syksynä suunnitellusti, Metsästäjäliiton ylimääräiselle liittokokoukselle esitetään alkuvuodesta 2027, että Eräkontti solmii aiesopimuksen mukaisen osakassopimuksen Loimu Labsin kanssa. Sopimuksen mukaan Eräkontilla on yrityksessä äänienemmistö.
– Mikäli paikannuspalvelun pilotointi onnistuu metsästysseuroissa suunnitellusti, tehdään Metsästäjäliiton ylimääräiselle liittokokoukselle esitys Eräkontin osakkuudesta paikannusyhtiöön. Toteutuessaan osakkuus toisi suomalaisten metsästäjien käyttöön ja päätösvallan piiriin metsästäjien oman paikannuspalvelun, korostaa aiesopimuksen merkitystä Eräkontti Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Metsästäjäliiton hallituksen 2. varapuheenjohtaja Harri Käsmä.
Paikannus- ja karttatuotteita metsästäjille, metsästysseuroille ja luonnossa kulkijoille
Loimu Labs -yrityksen tuotteita ovat metsästyksen paikannuspalvelu, metsästysseurojen käyttöön tarkoitettu metsästysoikeuksien vuokrasopimusten hallinnointipalvelu sekä näihin liittyvät oheistuotteet. Aiesopimuksen mukaan tuotteet kehittää ja ylläpitää Loimu Labs. Eräkontilla on niiden myymiseen yksinoikeus.
– Solmittu aiesopimus sinetöi tiiviin ja vaikuttavan kumppanuuden Metsästäjäliiton ja Eräkontti-verkkokaupan kanssa sekä sovelluksen pilotointiin että mahdolliseen omistukseen. Meille Loimu Labsin perustajille kyseessä on palvelu, jota rakennetaan aitoon eränkävijän arkeen – metsästäjiltä metsästäjille. Yhdistämällä Metsästäjäliiton 140 000 jäsenen tavoitettavuuden, kumppaneidemme vahvan kokemuksen ja meidän IT-osaamisemme varmistamme, että suomalaiset metsästäjät saavat täydellisesti heidän tarpeitaan vastaavat tuotteet ja ensiluokkaisen palvelun, summaa Loimu Labsin hallituksen puheenjohtaja Riku Korpela.
Tuotteet on tarkoitus saada markkinoille syksyksi 2027. Paikannuspalvelu rakennetaan avoimen rajapinnan mukaisesti niin, että erilaiset koirien paikantimet voidaan liittää palveluun, mikäli paikantimien valmistajat haluavat osallistua yhteistyöhön. Pilotointivaiheessa syksyn aikana testiyhteistyössä ovat mukana ainakin MiniFinder ja Teltonika-koirapaikantimet.
Metsästäjäliiton jäsenille paikannus jäsenetuhintaan
Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen korostaa mahdollisen osakkuuden merkitystä liiton jäsenille:
– Aiesopimus sisältää ehdon, jonka mukaan Eräkontti myy paikannustuotteita Metsästäjäliiton jäsenille merkittävällä jäsenalennuksella. Metsästäjäliiton jäsenyys on metsästäjälle arvokas etu, puhumattakaan kaikesta liiton tekemästä edunvalvontatyöstä.
Loimu Labs Oy:n perustajaosakkaat ovat tieto- ja viestintätekniikan ammattilaisia. Useimmat heistä ovat metsästäjiä. Loimu Labs on aiesopimuksen toteutuessa suomalaisten metsästäjien käsissä oleva yritys. Palveluun voidaan liittää eri valmistajien paikantimia avoimen rajapinnan myötä. Palvelu on skaalautuvuutensa vuoksi luotettava, jolloin se toimii ongelmitta eri käyttäjämäärillä. Paikannustieto on salattua, eikä sitä ole edes palvelun tarjoajan tiedossa, ellei käyttäjä itse jaa paikkatietoaan esimerkiksi metsästyksen turvallisuuden lisäämiseksi.
Lisätietoa:
- Oy Eräkontti Ab:n puheenjohtaja Harri Käsmä, puh. 0405018953, harri <piste> kasma
metsastajaliitto <piste> fi
- Loimu Labs Oy:n puheenjohtaja Riku Korpela, puh. 0405577629, riku <piste> korpela
loimulabs <piste> fi
- Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen, puh. 0400555790, petteri <piste> lampinen
metsastajaliitto <piste> fi (petteri[dot]lampinen[at]metsastajaliitto[dot]fi)