Suomen Metsästäjäliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi ICT-päälliköksi Petri Kuossarin. Hän aloittaa tehtävässään 7. kesäkuuta. Kesäkuun alussa työnsä Metsästysammunnan ABC -kouluttajana Länsi-Suomen alueella aloittaa myös Ilkka Kärppälä.

Metsästäjäliitolle uusia työntekijöitä

07.06.2021 11:21
Suomen Metsästäjäliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi ICT-päälliköksi Petri Kuossarin. Hän aloittaa tehtävässään 7. kesäkuuta. Kesäkuun alussa työnsä Metsästysammunnan ABC -kouluttajana Länsi-Suomen alueella aloittaa myös Ilkka Kärppälä.

Metsästäjäliiton ICT-päällikön tehtäviin kuuluvat ICT-toiminnan kehitys ja ylläpito. Kokonaisuuteen kuuluvat mm. ICT-infrastruktuurit, digitaalisten jäsenpalvelutuotteiden kehitys ja hankinta, erilaiset verkkosivustot ja liiton kyberturvasta huolehtiminen. Työnkuvaan kuuluvat myös liiton jäsenrekisteriin ja jäsentuotteiden verkkokaupasta vastaavan Eräkontti Oy:n ICT-tehtävät. Tehtävään valitulla Petri Kuossarilla on pitkä kokemus ICT-alalta. Hän on aloittanut työnsä alalla 1990-luvulla ja ensimmäisen oman IT-alan yrityksensä hän perusti vuonna 2004 ja toisen DataIT Oy:n 2011. Kuossarin asiakkaisiin kuului 2000-luvulla myös Metsästäjäliitto. Metsästyksen lisäksi Kuossari harrastaa tähtitiedettä ja avustaa SETI-instituuttia havainnoimalla eksoplaneettoja sekä asteroideja.

Odotan innolla pääseväni kehittämään Metsästäjäliiton toimintaa eteenpäin, ja katson positiivisin mielin tulevaisuuteen, Kuossari tiivistää.

Metsästysammunnan ABC-kouluttaja Länsi-Suomen alueelle

Ilkka Kärppälä on toiminut vuosia Rajavartiolaitoksen ase- ja ampumakouluttajana. Kärppälä on myös harrastanut urheiluammuntaa kilpailutasolla vuosia ja metsästänyt yli 45 vuotta. Mestaruuksia on tullut vuosien aikana monia kymmeniä jakautuen urheiluammunnan ja metsästysammunnan kesken. Lajeina on ollut niin kiväärilajit kuin myös haulikkokilpailut.

Olen aina ollut kiinnostunut kouluttamaan ja opettamaan ihmisiä kohti parempia taitoja. Uudessa työssäni tavoitteenani on saada opetettua metsästäjille turvallinen aseenkäsittely ja ampumataito, Kärppälä kertoo.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Jaakko Silpola
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja
+358 504 064 836