Metsästäjäliitto pitää hallituksen esitystä valkoposkihanhen ja merimetson siirtämisestä metsästyslain piiriin lähtökohtaisesti tarpeellisena, mutta katsoo, että sääntelyä on täsmennettävä, jotta lajien aiheuttamiin vahinkoihin voidaan puuttua tehokkaasti ja käytännössä toimivilla keinoilla. Liitto korostaa suojametsästyksen mahdollistamista joustavasti myös suojelualueilla sekä lainsäädännön selkeyttämistä siten, että hallinnollinen taakka kevenee kuitenkaan vaarantamatta EU:n lintudirektiivin reunaehtoja. Erityisesti merimetson osalta Metsästäjäliitto painottaa, että lajin leviämistä sisävesille tulee hallita ennalta ehkäisevästi ja tehokkain keinoin, jotta kalakannoille, kalataloudelle ja paikalliselle luonnolle aiheutuvat haitat eivät kasva hallitsemattomiksi.
Korona-ohjeita Turvallinen metsästysammunta ja aseenkäsittely Metsästysaseet Metsästysajat Oppaat
Hyvät metsästystavat Kestävän riistaruokinnan ohjeet Turvallinen metsästysammunta ja aseenkäsittely Aloittelevan metsästäjän opas Metsästysammunnan ABC -opas Eettiset ohjeet luolametsästykseen Turvallista hirvijahtia -opas Metsästysohjeet: hirvi, karhu ja valkohäntäpeura Villisian metsästys -opas Villisikanäytteet Taantuvien vesilintujen tunnistus -opas Vastuullinen metsästys kosteikolla -opas Nuorisotyön ABC-opas Riistaliha myyntiopas Hirviurheilu.com- Jäseneksi
- Tapahtumakalenteri
- Piirit
- Kilpailut
- Yhteystiedot
- Jahti-botti
- JahtiRekisteri
- OmaJahti