Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta ja susivahinkojen estämisestä keräsi vajaassa viikossa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloite on auki 21. syyskuuta asti, joten nimiä on aikaa kerätä vielä kaksi viikkoa.

Susi-kansalaisaloite on auki 21. syyskuuta asti

07.09.2020 12:30
Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta ja susivahinkojen estämisestä keräsi vajaassa viikossa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloite on auki 21. syyskuuta asti, joten nimiä on aikaa kerätä vielä kaksi viikkoa.

Kansalaisaloitteelle vaaditun 50 000 allekirjoitusten saaminen kokoon on osoitus siitä, että sudet ovat todellinen ongelma monelle suomalaiselle ja että monet kokevat nykyisen susitilanteen kestämättömäksi.

Kansalaisaloitteen takana olevat järjestöt ovat päättäneet jatkaa nimien keruuta 21. syyskuuta asti. Kaikki, jotka haluavat vielä vaikuttaa asiaan, voivat vielä allekirjoittaa aloitteen, järjestöistä muistutetaan.

Heti kun Digi- ja väestötietovirasto on tarkistanut kannatusilmoitukset nimienkeruun päätyttyä, aloite toimitetaan eduskunnan käsiteltäväksi. Järjestöt toivovat, että eduskunta tarttuu asiaan ripeästi.

Järjestöissä katsotaan, että kansalaisten vahva tuki aloitteelle antaa järjestöille vankan perustan aloittaa asian ajaminen välittömästi. Järjestöjen edustajat toivovat keskustelumahdollisuutta niin eduskuntaryhmien kuin myös maa- ja metsätalousministeriöön ja Luonnonvarakeskukseen kanssa.

Kansalaisaloitteen tarkoitus on turvata sekä taajamissa että taajamien ulkopuolella asuvien ihmisten arki ja elinkeinot, mutta myös taata kotieläinten, tuotantoeläinten ja metsästyskoirien turvallisuus.

Mukana kansalaisaloitteen tekemisessä ovat olleet Maa- ja metsätaloustuottajien järjestöt MTK ja SLC, Suomen Metsästäjäliitto ja monet metsästyskoirajärjestöt.

Aloitteen voi edelleen allekirjoittaa osoitteessa kansalaisaloite.fi sivuilla osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7047.

Paperiset kannatusilmoituslomakkeet pitää toimittaa Metsästäjäliittoon, osoitteeseen Suomen Metsästäjäliitto ry PL 91 11101 Riihimäki,  21. syyskuuta mennessä.
 

Katso video: 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteessa on täynnä - mitä seuraavaksi?

 

Lisätietoja:

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen, SLC:n varapuheenjohtaja Mickel Nyström ja Suomen harmaahirvikoirajärjestön puheenjohtaja Jukka Immonen kertovat videolla, miten aloitteen kanssa edetään tästä eteenpäin.

Metsästäjäliitto:
toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 050 406 4836, jaakko.silpolaatmetsastajaliitto.fi ()
www.metsastajaliitto.fi/susi

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:
Kenttäjohtaja Timo Leskinen puh. 040 075 4235, timo.leskinenatmtk.fi

Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC:
Varapuheenjohtaja Mickel Nyström, puh. 040 775 5830, mickel.nystromatslc.fi


Suomen harmaahirvikoirajärjestö:
puheenjohtaja Jukka Immonen, puh. 040 836 9960,
puheenjohtajaatshhj.info

Suomen Pystykorvajärjestö:

puheenjohtaja Pentti Isoviita, puh. 050 351 1410,
puheenjohtajaatspj.fi () 

Muut valmistelussa olleet koirajärjestöt:

Suomen Bassetkerho, Antti Nuutero                                 
Suomen Beaglejärjestö, Toivo Kangas                                    
Kanakoirakerho, Jyrki Kangas                        
Suomen Ajokoirajärjestö, Liisa Miettinen                            
Suomen Spanieliliitto,  Paula Horne                                           
Suomen Dreeverijärjestö, Timo Nurmiluoto                        
Saksanseisojakerho, Vesa Nummi                                                  
Suomen Laikajärjestö, Voitto Pulkkinen                              
Noutajakoirajärjestö, Petteri Hirvonen                               
Springerspanielit, Petri Karlsson                   
Suomen Mäyräkoiraliitto, Seppo Saari                                 
Suomen Kettuterrierit, Eero Suomus