Vastuullinen ja osaava jäsenistö

Kuva: Sara Seppälä

Laajan jäsenkunnan koulutus sekä nuorisotyö ovat edunvalvonnan ohella Metsästäjäliiton tärkeimpiä toimintamuotoja. Koulutamme jäsenistöämme monipuolisesti ja luomme lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuksia.

Valtionhallinnon tulisi huomata Metsästäjäliiton mahdollisuus tarjota kansalaisille heidän läheiseksi kokemansa kanava, jonka avulla Metsästäjäliiton ja viranomaisten yhteiset linjaukset voidaan viestiä luontevasti ja tehokkaasti laajoille kansalaispiireille.

 

"Jokainen metsästyksestä ja luonnosta kiinnostunut nuori mukaan toimintaan."

 

Metsästäjäliitto tekee merkittävää nuorisotyötä luodessaan edellytyksiä lasten ja nuorten luontosuhteen ja luontoharrastuksen kehittymiselle muuttuvassa yhteiskunnassa. Liiton tavoitteena on, että jokainen luonnosta ja metsästyksestä kiinnostunut lapsi ja nuori pääsee mukaan toimintaan taustastaan riippumatta. Metsästäjäliiton nuorisotyö ehkäisee syrjäytymistä, parantaa maaseudun elinvoimaisuutta sekä tukee nuorten alueellista tasa-arvoa. Toiminta tavoittaa vuosittain tuhansia nuoria - myös alueilla, joilla muuten on niukasti harrastustarjontaa.

 

Vastuullinen ja osaava jäsenistö >>

Avustukset >>

Ampumaradat vastuullisen metsästyksen tukena >> Lupaprosessit >> Rajoitukset >> 

 


Tavoiteohjelma:

Metsästyksen edistäminen >>

Yhteisöllisyys ja metsästysseuratoiminta >>

Vastuullinen ja osaava jäsenistö >>

Yhteiskunnallisuus >>

Lajikohtaiset ohjelmatavoitteet >>


Tulostettava versio tavoiteohjelmasta:
Metsästäjäliiton tavoiteohjelma 2019-2027 (pdf)