Ministeri Tiilikainen Ilomantsissa susiasioissa

Ilomantsin kunnantalolle oli kerääntynyt tuvan täydeltä väkeä keskustelemaan sudesta sunnuntaina 11.12. Aihe puhuttaa, sillä rajan pinnassa susia on runsaasti ja susien pihakäynnit ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.

Tilaisuuden puheenjohtajana toimi kansanedustaja Hannu Hoskonen ja paikalle oli kutsuttu maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen.

Tiilikainen sanoi avauspuheessaan, että kannanhoidollinen metsästys oli pääpiirteissään onnistunut kokeilu. Hän korosti keskinäisen luottamuksen merkitystä ja toivoi, että metsästäjien ja riistahallinnon välille saataisiin luottamus palautettua.

Luonnonvarakeskuksen Vesa Ruusila esitteli eilen valmistunutta kannanarviota, jossa susilaumojen määrä oli tarkentunut 32-38 välille, mikä oli reilusti enemmän kuin lokakuinen arvio, jonka metsästäjät silloin lyttäsivät Arvion lumeton ajankohta sai tilaisuudessa osaksaan vahvaa kritiikkiä ja ministeriö harkitseekin siitä luopumista, koska se aiheuttaa lähinnä sekaannusta. Lokakuussa uutisoitiin monella taholla, että kanta on romahtanut ja laumoja on hävitetty. Ja arviota kritisoivia metsästäjiä syytettiin valehtelusta, vaikka onhan se selvää, ettei sulan maan aikana kerry jälkiä. Ruusila sanoi, että susikanta on ollut viime vuosien ajan koko ajan nousujohteinen, eikä mistään laumahävikistä tai hajoamisista ole merkkejä.

Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen kertoi, että piiri ja riistakeskuksen aluetoimisto kartoittivat Pohjois-Karjalan alueelle 19 laumaa, mutta Luke hyväksyi niistä vain 14. Hän kritisoi Luken arviointitapaa ja sitä ettei jatkuvuutta huomioida. Maaliskuun arviossa eräskin lauma oli huomioitu, muttä tästä arviosta se pudotettiin pois, vaikka merkkejä sen häviämisestä ei ole. Petoyhdyshenkilöt ovat turhautuneet, koska heidän havaintojaan ei noteerata.

Kuivalainen totesi, että suden kohdalla suotuisan suojelun taso on jo aikaa sitten saavutettu, joten nyt pitäisi pyrkiä saamaan sosiaalinen hyväksyttävyys järkevälle tolalle. Se edellyttää järkevää lupamäärää.

Ilomantsin RHY otti kantaa hirven ahdinkoon. Hirvi oli rauhoitettu paikallisesti, mutta sekään ei tule riittämään, koska petokanta on niin suuri.

Valtaosa tilaisuudesta oli varattu paikallisten kommenteille ja kysymyksille, ja puhetta aiheen tiimoilta riitti. Paikalla olleista reilusti toistakymmentä oli menettänyt koiransa susille, osa useammankin. Eräältä koira oli revitty jopa tarhasta. Kuultiin myös kertomuksia lapsien ja susien kohtaamisista, joista välittyi vanhempien huoli siitä, että susien ihmispelko on tyystin kadonnut. Esiin nostettiin myös huoli SRVA-toiminnan tulevaisuudesta, kun toimivia koiria ei kohta enää ole.

Tiilikainen totesi loppupuheenvuorossaan, että ihmisten turvallisuuden pitää olla etusijalla ja susilupia pitää painottaa sinne, missä susia on eniten.

Hoskonen sanoi, että tilanne ei enää juhlapuheilla parane, vaan nyt tarvitaan tehokkaita toimenpiteitä.

Metsästäjäliitto on samaa mieltä, että nyt ministeriöltä kaivataan lupamäärän tarkennusta, kun kanta-arviokin on tarkentunut reilusti ylöspäin.