Nokikana

Paino: 600–900 g
Levinneisyys: Pohjois-Karjalan ja Oulun muodostaman linjan eteläpuoli
Lisääntyminen: 8–12 munaa
Pyyntiajat: katso riistakeskuksen sivuilta
Saalismäärät: katso RKTL:n sivuilta 

Rannoilla kipittävä pyylevä musta lintu, jolla on valkoinen nokka ja otsakilpi, on nokikana (Fulica atra). Se on Suomen eteläisen puoliskon rantalintu. Sen pohjoisen levinneisyyden rajana on linja Pohjois-Karjalasta Oulun seudulle.Pesimäaikaan nokikana viihtyy rehevien järvien rantaruovikoissa, mutta muuttoaikoina sitä esiintyy myös aukeammilla vesillä.

Elintavat

Nokikana kuuluu rantakanoihin. Se ui rantavesissä, tepastelee rannoilla ja syö vesikasvien osia, hyönteisiä ja nilviäisiä, mutta saattaa popsia myös pikkukaloja ja sammakkoeläimiä. Se voi myös ryöstää joutsenten ja muiden suurempien vesilintujen ravintoa. Vaikka nokikana ei ole järin taitava sukeltaja, se pääsee yllättämään toisen linnun niin, että tämä säikähtää ja pudottaa ruoan nokastaan.

Lisääntyminen

Talvehtiminen ja muutto sujuvat nokikanalta sopuisasti isompina parvina, mutta pesiminen muuttaa sen reviiritietoiseksi erakoksi.

Naaras on taitava pesänrakentaja. Se saattaa tehdä järvikasvien osista kelluvan pesän tai rakentaa pesän vanhan piisaminpesän päälle. Poikaset kuoriutuvat kesäkuussa ja molemmat vanhemmat osallistuvat niiden ruokintaan. Parin kuukauden päästä pesue on kasvanut lentokykyiseksi. Tuolloin myös emojen mustasukkaisuus reviiristään hälvenee, ja linnut palaavat jälleen löyhiin parviin.

Nokikana muuttaa yöaikaan elo–syyskuussa Skandinavian etelärannikolle tai Länsi-Eurooppaan, riippuen talven ankaruudesta.

Metsästys

Nokikana ei ole merkittävä riistalaji ehkä haastavan metsästettävyyden vuoksi. Se pakenee säikähtäneenä helposti ruovikkoon lähtemättä lentoon. Nokikanan lihaa pidetään vähäisestä pyynnistä huolimatta maukkaana.