Pesukarhu

Paino: noin 5–10 kg
Levinneisyys: ei ole vielä tavattu Suomen luonnossa
Lisääntyminen: noin 3–7 poikasta

Pesukarhu eli supi (Procyon lotor) on Pohjois- ja Keski-Amerikasta kotoisin oleva puolikarhulaji. Sitä ei tavata Suomen luonnossa, mutta muualla se on levinnyt luontoon esimerkiksi turkistarhoista. Suomessa pesukarhua kasvatettiin joillain turkistarhoilla 1900-luvun loppupuoliskolla. Myös yksi istutusyritys tehtiin Inkoossa Hättön saarelle 1900-luvun alussa, mutta se ei onnistunut.

Pesukarhua on istutettu turkiseläimeksi Eurooppaan ja Aasiaan, ja kuten useimmat vieraslajit, se on aiheuttanut ongelmia alkuperäiselle luonnolle. Pesukarhuja on tavattu Ranskan ja Saksan lisäksi yhä pohjoisempaa. Muun muassa Tanskassa on jo vakaa kanta, ja eteläisestä Ruotsista on löytynyt pistemäisiä esiintymiä.

Elintavat ja ravinto

Kaikkiruokaisen, uteliaan ja taitavasti kiipeilevän pesukarhun leviämisestä ei ole aina oltu innoissaan: monin paikoin se on tehnyt tuhoa alkuperäiselle eliöstölle, puutarhoille ja viljelyksille. Kaupungeissa se saattaa penkoa roskakoreja ja pesiytyä rakennuksiin. Lisäksi pesukarhu levittää tauteja, kuten rabiesta ja ihmiseenkin tarttuvaa ekinokokki-loista.

Pesukarhu elää hyvin monenlaisissa elinympäristöissä korpimetsistä ydinkeskustoihin. Elinpaikkojen ainoa isompi yhteys on yleensä veden läheisyys.Luonnossa pesukarhu pyytää virtaavista vesistä nilviäisiä ja kaloja.

Nimensä se on saanut tavastaan pyörittää ruokaansa etukäpälillään vedessä pesemistä muistuttavalla tavalla. Herkillä käpälillään se löytää ravintoa esimerkiksi veden alta. Lisäksi pesukarhu syö muun muassa selkärangattomia, lintujen munia, hedelmiä ja marjoja.

Metsästys

Pesukarhun turkkia on aina pidetty arvokkaana. Siksi sitä on tarhattu useissa maissa ympäri maailmaa, ja paikoin lihaakin on syöty. Pesukarhuja on pyydetty ampumalla ja ansoilla. Pesukarhu on otettu mukaan metsästyslakiin siltä varalta, että laji leviäisi meillekin.