Metsästäjäliiton syysliittokokous pidettiin Jyväskylässä 23.11.19

Metsästäjäliiton syysliittokokouksessa vahvistettiin uuden hallituksen kokoonpano.

Varapuheenjohtajana jatkaa Ilkka Mäkelä. Ilkka Mäkelä toimii tällä hetkellä myös Metsästäjäliiton vt. puheenjohtajana. Metsästäjäliiton syysliittokokous pidettiin Jyväskylässä lauantaina 23.11.2019. Liittokokous vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2020 ja hallitusvalinnat.

Heli Siitari oli ennen kokousta ilmoittanut jättävänsä tehtävän, ja hän toivoi kokousta ennen pitämässään puheessaan, että liitto jatkaisi nyt viitoitetulla tiellä. Kokouksen alussa liiton vt. viestintäpäällikkö Sari Lehtonen-Lammi esitteli liiton uuden brändikirjan.

Kaikilla piireillä edustus hallituksessa

Jokaisella piirillä on hallituksessa oma edustaja. Liittohallitukseen kuuluu jäsenten lisäksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Hallituksen jäsen ja hänen varajäsenensä valitaan liittokokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta ja heidän erovuoroisuutensa on vuorovuosina.

Hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä oli erovuorossa puolet. Hallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan liittokokouksessa kahdeksi vuodeksi erovuoroisten tilalle. Uusi hallitus aloittaa tehtävänsä 1.1.2020.

Hallituksen jäseniksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle ja heidän varajäseneksi valittiin: 

 

Jäsen   

Varajäsen
Pekka Julkunen Hannu Pohtinen
Veikko Piuva Kalevi Korhonen
Pasi Parviainen Kari Sinkkonen
Pauli Nyström Hannu Wäre
Veli Seikola Valto Ilola
Simo Vertanen Toni Penttinen
Sinikka Uusitalo Juho Prittinen
Mikko Äijälä Henri Kinnunen