koiran kasvattajan vastuu

koiran kasvattajan vastuu

Mikä on metsästyskoiran kasvattajan vastuu myymästään pennusta, jos koirassa todetaan perinnöllinen sairaus tai vika?

Kasvattajalla on tiedonantovelvollisuus rodun perinnöllisistä sairauksista sekä tiedossaan olevista pennun vioista ja sairauksista. Myyjä vastaa antamiensa tietojen totuudenmukaisuudesta ja salaamistaan tiedoista, joilla olisi ollut kaupan päättämisen kannalta olennainen merkitys. 

Sitoutumalla kauppaan ostaja samalla hyväksyy sen mahdollisuuden, että koirassa voi olla myyjän ilmoittamia vikoja ja sairauksia. Piilevän sairauden tai vian perusteella ostaja voi olla oikeutettu korvaukseen, jos koira on kauppahinta, käyttötarkoitus ja muut seikat huomioon ottaen olennaisesti huonompi kuin ostajalla on ollut aihetta olettaa. 

Suosittelen käyttämään Suomen Kennelliiton nettisivuilta lomakkeista löytyvää sopimusmallia koiran kauppaan.