Susi

Paino: 30–50 (70) kg
Levinneisyys: Painottuu Itä- ja Pohjois-Suomeen, nykyisin myös länsirannikolle. Kierteleviä susia ja jopa laumoja voidaan tavata myös muualla maassa.
Lisääntyminen: yleensä 5–6 pentua
Pyyntiajat: katso riistakeskuksen sivuilta
Saalismäärät: katso RKTL:n sivuilta

Susi (Canis lupus) on ristiriitaisia tunteita herättävä, ympäri maailmaa levinnyt koiraeläin. Sudet poikkeavat toisistaan maailman eri kolkissa: eteläeurooppalainen susi on reilut kymmenisen kiloa täkäläistä kevyempi. Susi muodostaa tavallisesti noin 5–10 yksilön laumoja. Lauma koostuu lisääntyvästä alfapariskunnasta ja sen eri-ikäisistä jälkeläisistä. Lauma toimii yhdessä niin metsästyksessä kuin saaliinjaossakin. Myös pentujen hoitoon osallistuu koko perhe.

Elintavat ja lisääntyminen

Susi on suurpedoistamme ainoa varsinainen reviirieläin, eikä se siedä vieraita yksilöitä alueellaan. Poikkeuksia tapahtuu lähinnä vain, kun alfapariskunnasta toinen tai molemmat ovat kuolleet. Reviirit ovat keskimäärin 1 000 km2 laajuisia, ja niistä tiedotetaan ulvomalla. Näihin varsinkin syksyisin kuultaviin konsertteihin osallistuvat myös keskenkasvuiset pennut, vaikka ne osaavat lähinnä haukahdella.

Lauman lisääntyvä naaras aloittaa lisääntymisen parivuotiaana ja saa pentuja yleensä vuosittain. Toukokuussa syntyy yleensä 2–8 pentua pitkäoksaisen kuusen juureen tai juurakon alle tehtyyn pesään. Kun pennut ovat pariviikkoisia, emo alkaa siirrellä niitä siirtopesiin. Vajaan vuoden iässä ne tavallisesti lähtevät omille teilleen ja voivat vaeltaa satoja kilometrejä synnyinseuduiltaan.

Suden ravinto koostuu lähinnä nisäkkäistä, vaikka se voi syödä jätteitäkin. Se voi pyytää myös pienjyrsijöitä, mutta pääosa saaliista koostuu sorkkaeläimistä, etupäässä hirvistä. Kevättalvella susi siirtyy lähes yksinomaan hirven pyyntiin, sillä hangella metsäpeura pääsee leveillä sorkillaan vaivatta karkuun. Raskas hirvi kahlaa hangessa ja on tavallista helpompi saalis.

Susikanta ja metsästys

Porot ja kotieläimet päätyvät helposti suden suuhun etenkin tiheiden susikantojen alueilla, ja koiriakin sudet voivat viedä vuosittain useita kymmeniä niin metsästyksen aikana kuin talojen pihoista. 1800-luvun loppupuoliskolla 22 lasta joutui suuren koiraeläimen tappamiksi läntisessä ja lounaisessa Suomessa. Surmaajiksi arveltiin susia, joskaan varmuutta hukkien osuudesta ei ole. Tällöin pyydettiin jopa 300–400 sutta vuodessa. Tämä romahdutti kannan nopeasti. Nyttemmin kanta on elpynyt, mutta laji on silti uhanalainen. Laskenta on haastavaa, sillä sudet liikkuvat laajoilla alueilla ja yksilövaihtoa tapahtuu Venäjän rajan molemmin puolin.

Sudenmetsästys on ongelmallista, koska toiset yksilöt ovat lauman kannalta tärkeämpiä kuin toiset: kokeneella aikuisella saalistajalla on suurempi merkitys kuin nuorella. Yksinäiset sudet päätyvät helpommin myös helpomman saaliin, kuten kotieläinten pyyntiin. Siksi sudenpyynnissä pyritään keskittymään häirikköyksilöiden poistoon.

Sudenmetsästys on luvanvaraista ja vaativaa toimintaa. Jopa päiväkausia kestävä jahti tapahtuu lippusiimalla ja usein pienellä metsästäjäporukalla ylimääräisten hajujen ja äänten välttämiseksi. Metsästäjältä vaaditaan hyviä hermoja, kykyä olla passissa ääneti ja liikkua hiljaa lumisessa metsässä.