Piisami

Paino: 500–1 700 g
Levinneisyys: Lähes koko suomi aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta
Lisääntyminen: 3–8 poikasta 1–3 kertaa vuodessa
Pyyntiajat: katso riistakeskuksen sivuilta 
Saalismäärät: katso RKTL:n sivuilta  

Piisami (Ondatra zibethica) on Pohjois-Amerikasta turkiseläimeksi istutettu jyrsijä. Istutukset, joita tehtiin vuodesta 1919 lähtien usealle sadalle paikkakunnalle, onnistuivat hyvin, ja 50 vuotta myöhemmin laji oli levinnyt Metsä-Lappiin asti. Piisami viihtyy rehevissä ja matalissa järvissä, joissa se syö järvikortetta ja -kaislaa sekä muuta vesikasvillisuutta ja simpukoita.

Elintavat ja lisääntyminen

Piisami rakentaa vesikasvien varsista ja juurakoista talvikekoja, joissa se lisääntyy, ruokailee sekä oleilee ravinnonhakusukellustensa välillä. Talvet piisami viettää hangen ja jään alla pesissään sekä niitä yhdistävissä onkaloissa. Piisami pitää kortteiden avulla auki hengitysreikiä jäässä. Mikäli vesistö jäätyy lähelle pohjaa, eläin joutuu etsimään otollisempaa elinpaikkaa muualta.

Kiima-aika osuu jäiden sulamisen aikaan. Tällöin koiraat taistelevat naaraista talttahampaillaan, ja häviäjillä saattaa olla suuriakin haavoja. Lisääntymisaikana touko–syyskuussa naaras synnyttää jopa 3 poikuetta, joissa kussakin on yleensä 3–8 poikasta. Kiivas lisääntymistahti on tarpeen, sillä kettu, minkki ja muut pedot verottavat kantaa rajusti.

Piisami on tehokas ympäristönmuokkaaja. Ylilaiduntaessaan se saattaa hävittää paljon vesikasvustoa, jolloin pieneliöt ja niitä syövät vesilinnut kärsivät. Sopivassa määrin piisamin laidunnus voi monipuolistaa kasvustoa ja edesauttaa vesilintujen menestymistä.

Piisamikanta ja metsästys

Muutamia kymmeniä vuosia sitten piisamin metsästys oli kiivasta. Vielä 70- ja 80-luvuillakin pyyntimäärät vaihtelivat 200 000 ja 600 000 yksilön välillä. Hyvä pyytäjä saattoi saada 500 piisamia keväässä. Kun polkuraudat kiellettiin, pyyntimäärät romahtivat.

Nykyään piisameita metsästetään muutama tuhat yksilöä vuodessa lähinnä heti tappavilla raudoilla tai pienoiskiväärillä. Raudat asetetaan kulku-urille tai eläimen syömäpaikkaan. Ampuminen vaatii tarkkaa silmää, sillä mikäli osuma ei tapa välittömästi, piisami sukeltaa saavuttamattomiin.

Piisamikanta pysyi korkeammalla metsästettäessä. Laidunalueet kestivät paremmin, kun kantaa harvennettiin hallitusti, eikä ylilaidunnusta päässyt tapahtumaan.