Hirvieläinten metsästysaika piteni kauden loppupäästä

Kuva: Erkki Talvitie

Hirvenmetsästys koiralla ja ajoketjussa alkaa lauantaina 13.10. koko maassa. Seuruejahti on Suomessa hyvin organisoitua ja vastuullista. Turvallista jahtia -esitteiden avulla tärkeimmät ohjeet on helppo kerrata.

Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella hirvijahti jatkuu lauantaina kiimarauhoituksen jälkeen. Muualla maassa hirviä on voinut ampua vahtimalla jo syyskuun alusta. Tällä kaudella on lupia käytössä viime vuotta enemmän: 54 653 hirven ja 44 300 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.

Hirvijahtia voi jatkaa ilman koiraa 1.– 15.1. ja valkohäntäpeuran metsästystä voi jatkaa ilman koiraa 1.2.–15.2. Suosittelemme kuitenkin, että hirvieläinten jahti olisi saatu päätökseen jo aiemmin.

Turvallista jahtia

Hirvenmetsästykseen osallistuu Suomessa vuosittain yli 100 000 metsästäjää. Hirvieläinten pyynti on Suomessa hyvin suunniteltua, johdettua ja vastuullisesti toteutettua.

Turvallisuuden edistämiseksi Metsästäjäliitto on koonnut hirvijahdin hyvät toimintatavat Turvallista jahtia -esitteeseen. Tulosta Turvallista jahtia -esite omalle seurueellesi täältä.

Turvallisuutta lisää myös koiratutkapaikannusohjelmien sijaitien avoin jakaminen. Koirien lisäksi myös koiranohjaajien ja passien sijainnit on hyvä jakaa, jotta myös lähialueella metsästävät osaavat ennakoida jahdin etenemistä.

Turvallisesti tiellä

Hirvijahdin käynnistyminen lisää myös hirvikolarin riskiä. Jahdin ollessa käynnissä on hyvä varoittaa autoilijoita. Myös metsästäjien tulee olla tarkkana jahtipaikalle ajaessa ja sieltä pois lähtiessä, sillä juuri aamu- ja iltahämärissä onnettomuusriski on suurimmillaan.

Peurakolareiden vähentämiseksi Suomen riistakeskus suosittelee painottamaan peurojen metsästystä alkukauteen.