Metsästäjäliitto korostaa vastuullisuutta kyyhkyjahdissa

Sepelkyyhkyn metsästys avaa monen kohdalla metsästyskauden 10.8. Joskin osa metsästäjistä on jo aloittanut pienpetopyynnillä, ja tänä vuonna osassa Suomea päästään myös metsästämään meri- ja kanadanhanhea pelloilta 10.8.

Sepelkyyhkykannat ovat runsaat, ja kanta kestää hyvin metsästyksen. Sepelkyyhky on helppo houkutella ruokintapaikoille, ja sitä esiintyy monin paikoin runsaasti herne- ja viljapeltojen läheisyydessä.

Valikoiva metsästys ja lajitunnistus tärkeää

Sepelkyyhky tekee vuosittain useita poikueita, ja metsästyskauden alussa osalla voi olla vielä pesintä kesken. Vastuullinen metsästäjä kohdistaa metsästyksen jo parveutuneihin lintuihin, sillä parvissa on nuoria ja jo pesintänsä lopettaneita yksilöitä. Yksittäiset linnut tulisi jättää rauhaan, sillä todennäköisesti niiden pesintä on vielä kesken. On myös hyvä kerrata lajintunnistus, sillä parvissa tai yksittäisinä lintuina esiintyy myös rauhoitettua uuttukyyhkyä. Pienemmältä uuttukyyhkyltä puuttuvat valkoiset laikut siivistä. Se eroaa myös lentotavaltaan ja siiveniskuiltaan.

Noutavan koiran käyttö suositeltavaa

Noutavan koiran käyttö varmistaa saaliin tehokkaan talteenoton myös mahdollisissa haavakkotapauksissa ja peitteisessä maastossa. Jos omaa koiraa ei ole, voi turvautua Noutajakoirajärjestön sivuilta ja Facebookista löytyvään Noutajapörssiin, jossa koiranohjaajat voivat tarjoutua avuksi metsälle ja jossa metsästäjät voivat etsiä koirakkoa avukseen.

Huomioi paikalliset asukkaat

Vastuullinen metsästäjä ottaa huomioon paikalliset asukkaat ja muut luonnossa liikkujat. Vältä metsästystä pystyssä olevan viljapellon läheisyydessä, sillä saaliin löytyminen voi olla epävarmaa eikä puimattoman viljan tallaaminen ole suotavaa. Ilmoita maanomistajille jahdista, äläkä aloita jahtia aamuyöstä kovin lähellä asutusta.

Kerää aina talteen patruunoiden hylsyt ja siisti passipaikka toimien jälkeen. Muista myös kohtuullisuus saaliissa, vaikka lintuja tuntuisi olevan alueella runsaastikin, niin hienosta jahtimuodosta voi nauttia myös tulevina vuosina.

Metsästäjäliitto toivottaa kaikille hienoja jahtihetkiä metsästyskaudella 2018!