Tutustu metsästyskoiriin -päivä perheille ja nuorille

Ohjelmassa erilaisia metsästyskoiria, metsästyskoiriin liittyvää toimintaa, koirien ja koirametsästäjän varusteita sekä muuta hauskaa tekemistä. Mukava vaihtoehto on sijoittaa esittely rastipolun muotoon. Rastien väliin kannattaa jättää aina pieni siirtymä ja merkitä kuljettava reitti merkitä hyvin. Sopiva kesto tapahtumalle on noin kello 10-15.

Rastit ja niiden sisällöt ovat esimerkkejä. Tapahtuman järjestäjä voi soveltaa rastisisältöjä haluamallaan tavalla. Rastien sisältö kannattaa suunnitella siten, että ne voivat pyöriä ns. non-stoppina. Koirat voidaan esitellä mm. roduittain, roturyhmittäin tai metsästystavan mukaan.

Koirarasteille voi liittää myös saaliseläimeen liittyvää materiaalia, kuten lajintunnistusta, jälkien tunnistusta, trofeita jne. Koirilla metsästämisen esittelyn lisäksi rasteilla kannattaa kertoa lisäksi myös metsästyskoiriin liittyviä yleisiä asioita, kuten minkälaisia koirat ovat kotioloissa. Lisäksi voi kertoa yleisesti koirien kanssa metsästykseen liittyvistä tilanteista; metsästyskoiran voi olla metsässä hyvin kaukanakin sen omistajasta ja miten toimia, jos metsästyskoira on riistan perässä vilkkaasti liikennöidyllä tiellä.

ESIMERKKIRASTIT:

1. Ajokoirat
Ajavien koirien ja metsästämisen esittelyä. Rastilla nähtävänä eri rotuja, varusteita ja saaliseläimiin liittyvää tietoa.

2. Hirvikoirat
Hirvikoirien ja metsästämisen esittelyä. Rastilla nähtävänä eri rotuja, varusteita ja saaliseläimiin liittyvää tietoa.

3. Koiran paikannus ja metsästyskoiran varusteet
Rastilla tutustutaan koiran paikannuslaitteisiin ja muihin metsästyskoiran varusteisiin. Osallistujat saavat seurata pannan liikkeitä maastossa.

4. Haukkuvat lintukoirat
Haukkuvien lintukoirien ja metsästämisen esittelyä. Rastilla nähtävänä eri rotuja, varusteita ja saaliseläimiin liittyvää tietoa.

5. Makkaranpaistoa
Makkaran paistoa nuotiopaikalla tai grillillä. Yleisöllä mahdollisuus ostaa makkaraa, kahvia, mehua tms. 

6. Luolakoirat
Luolakoirien ja metsästämisen esittelyä. Rastilla nähtävänä eri rotuja, varusteita ja saaliseläimiin liittyvää tietoa. Polun varrelta mahdollisesti löytyvä pieni luola, kannonkolo tai muu sopiva paikka. Koira voidaan laskea tarkastamaan ”luolasto”. Huom. Varmista etukäteen, ettei mahdollisessa luolastossa ole eläimiä.

7. Jousiammunta
Mahdollisuus kokeilla jousiammuntaa. Varmista, että paikalla on myös lapsille soveltuvia jousia.

8. SRVA
SRVA -toiminnan esittelyä ja koirien SRVA -tehtävät. Paikalla kalustoa ja koiria. Esittelijöillä SRVA -liivit päällä.

9. Noutajat ja seisojat
Noutavien ja seisovien koirien ja metsästämisen esittelyä. Rastilla nähtävänä eri rotuja, varusteita ja saaliseläimiin liittyvää tietoa. Lisäksi rastilla voidaan pitää koirien työnäytöksiä esim. noutoharjoituksia.

 

Paikka

Järjestämispaikaksi sopii luonnonläheinen paikka läheltä asutusta, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tapahtuman voi järjestää myös sisätiloissa, jos sopiva paikka on saatavilla. Paikka kannattaa valita siten, että samalla alueelle saa sopimaan useita eri koiria riittävästi toisistaan erilleen. Näin osallistujat pääsevät tutustumaan koiriin paremmin.

Koirat

Tapahtumaan osallistuvien koirien tulee olla hyväluonteisia ja suuriin ihmisjoukkoihin tottuneita. Näin vältetään vahingot, eivätkä koirat rasitu liikaa. Koiria kannattaa myös vaihtaa välillä, ettei vuoro muodostu niille liian pitkäksi. Tapahtuma-aikaan voi olla kylmä ja märkä keli, joten huolehdi, että lepovuorossa olevat koirat pääsevät kuivaan tilaan.

Turvallisuus

Olkaa hyvissä ajoin yhteydessä paikallisiin viranomaisiin ja varmistakaa heidän tarvitsemansa tiedot ja vaatimukset tapahtumalle. Tapahtumalle on hyvä tehdä myös turvallisuussuunnitelma, kartoittaa riskit ja pohtia miten ongelmatilanteissa toimitaan. Koska tapahtuma on suunnattu lapsille, tulee turvallisuus asiat huomioida myös paikan valinnassa (huomioi esimerkiksi vilkasliikenteiset tiet ja vesistöt).