Suomen Metsästäjäliitto on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä 115 000 euron avustuksen, jonka avulla tullaan edistämään Metsästysammunnan ABC-koulutusten järjestämistä eri puolilla Suomea.

Metsästäjäliiton saamalla avustuksella kehitetään uusien metsästäjien ampumataitoja

18.12.2019 09:26
Ampumaharjoittelua
Suomen Metsästäjäliitto on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä 115 000 euron avustuksen, jonka avulla tullaan edistämään Metsästysammunnan ABC-koulutusten järjestämistä eri puolilla Suomea.

Vuosittain metsästyskortin suorittaa 6000 - 8000 uutta metsästäjää. Metsästäjätutkinnossa ei ole pakollisena käytännön ampumakoulutusta ja siksi Metsästäjäliitto on kehittänyt Metsästysammunnan ABC -koulutusta jo vuodesta 2015.

Metsästysammunnan ABC-koulutuksessa uudet metsästäjät oppivat ampumaradalla käytännönläheisesti turvallisen haulikko- ja kivääriammunnan perusteet. ABC -koulutuksessa otetaan ensiaskeleet kohti tarkkaa ja eettistä riistalaukausta.

Rahoituskauden keskeisenä tavoitteena on lisätä markkinoinnilla ABC-koulutusten kysyntää, ja varmistaa koulutusten jalkautuminen valtakunnallisesti luomalla Metsästysammunnan ABC -aluekouluttajamalli, jonka avulla tuetaan ja rohkaistaan Metsästysammunnan ABC -kouluttajat järjestämään kattavasti koulutuksia.

Toinen keskeinen tavoite on turvata kouluttajille ABC-koulutusten järjestämispaikat (ampumaradat) ja kehittää konkreettinen yhteistyömalli ampumaratojen toiminnanharjoittajien ja kouluttajien välille.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Jussi Partanen
Jussi Partanen
metsästysampumapäällikkö
+358 40 845 1572