Haahkan metsästysrajoituksista

Haahkan metsästysrajoituksista

Maa- ja metsätalousministeriön asetusesityksessä haahkan syysmetsästys kiellettäisiin.

Koirashaahkan metsästys olisi sallittu rajatulla alueella kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona. Metsästäjäliitto muistuttaa, että lähes 80 prosenttia Itämeren haahkasaaliista saadaan Tanskasta, joten haahkalle tulisi saada kansainvälinen hoitosuunnitelma.

Metsästys ei ole kuitenkaan keskeinen syy haahkakannan taantumiseen, vaan esimerkiksi Suomessa suurimmaksi syyksi arvellaan naaraisiin ja poikasiin kohdistuvaa saalistuspainetta. Kannan elpymisen turvaamiseksi tarvitaan tehokasta pienpetojen pyyntiä saaristoalueilla. Minkin ja supikoiran pyynnin tulisi olla lähtökohtaisesti sallittua suoraan asetuksessa kaikilla perustettavilla suojelualueilla.